Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Verkkouutiset / Retkeilyn uusi tuleminen näkyy Pallaksella

Retkeilyn uusi tuleminen näkyy Pallaksella

Suomen luonnonsuojeluliiton tavoin tänä vuonna täyttää 80 vuotta Suomen ensimmäiset kansallispuistot. Kävijämäärältään suosituin niistä on tunturikohteiden klassikko, Pallas.
Retkeilyn uusi tuleminen näkyy Pallaksella

Kuva: Ari Vuorisen kokoelmat

Metsähallituksen luontopalvelut / Ari Vuorisen kokoelmat

 

Pyöreälakiset tunturikaunottaret näkyvät kauas Länsi-Lapin maisemassa. Myös tunturihiihdon ja retkeilyn Pallaksella aloittivat aikanaan naiset. Tohtori Kaarina Karin johtamat naisretkikunnat nousivat tunturiin 1930-luvun alussa. Maaliskuussa 1938 perustettiin kansallispuisto ja avattiin tunturihotelli, jonne tultiin porokyydeillä. 

Retkeilyn tavat muuttuvat edelleen. Nyt liikkeellä ovat kävelet, pyöräilevät, lumikenkäilevät ja juoksevat retkeilijät. Metsähallituksen biologi Maarit Kyöstilä näkee muutoksen silmissään. Hän työskentelee Pallaksen opastuskeskuksessa.

”Ihmisiä on ollut todella paljon liikkeellä kesäkuun alusta. Koiraihmisiä, polkujuoksijoita. Nuorta väkeä. Kolkytvuotta on lähtenyt iästä pois: nyt pihalla on neljäkymmentämiinus -ikäisiä. Ihan makeeta.”

Paikan päällä vaikuttaa siltä, että Pallaksen retrohenki vetää puoleensa myös rentoja ja tyylitietoisia hipstereitä. Nuorten hiking-trendi näkyy selvästi. ”Ja juoksu!”

Kyöstilä kuvaa retkeilijöiden olevan yhä parempikuntoisia ja sen myötä tehdään myös hurjempia juttuja. Yhä useampi haluaa kävellä talvellakin.

”Pyöräilykin on mielettömässä nosteessa, saa nähdä tuleeko ongelmia. Vielä pyöräilijät ja vaeltajat ovat sopineet samoille poluille. Talvipyöräily on todella edullista, eikä siitä koidu haittaa luonnolle. Vähiten pahaa aiheuttava aktiviteetti. Talvinen hiihtäminen tuntuu sensijaan vähentyneen.”

Sitten hän kiteyttää yhden syyn muutoksen: ”Kaikki osaavat pyöräillä, vaikkeivat enää hiihtää.”

Metsähallituksen näkökulmasta varsinkin talvista pyöräilyä on helppo ohjata: voi kiertää kotkanpesät ja muut luonnolle herkät kohteet. Kyse on myös kustannuksista. Esimerkiksi Ylläksellä latuverkoston ylläpito kustantaa noin 300 000 euroa vuodessa. Reittien huoltaminen talvipyöräilijöille moottorikelkalla ei maksa siihen verrattuna juurikaan.

Säilyykö suhde luontoon?

Jos luonnossa liikkumisessa korostuu oma fyysinen suoritus, niin miten luonnon havainnointi ja luonnon kunnioitus voivat uusien kulkijoiden keskuudessa? Maarit Kyöstilän mielestä hyvin.

”Ne oikeasti havainnoivat. Tuntevat luonnon, ovat kovakuntoisia. Tietävät mitä tarkoittaa lumi ja kylmä.”

Kyöstilä muistuttaa riskeistä ja kertoo viimetalvisesta tapauksesta, jossa Lommoltunturilla vakavasti loukkaantuneen talvipyöräilijän pelastaminen umpilumessa oli haastavaa ja vei tunteja.

Laskettelukohteena Pallas profiloituu yhä enemmän vapaalaskuun. Samalla biologia mietityttää miten tunturien kanalinnut pärjäävät.

”Varjohiihtäjät mietityttävät eniten. Kiirunat joutuvat häipymään, kun ne lakaisevat tunturit.”

Vaikka Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon on paikoin laajennettu rajoitusalueita, Kyöstilä ei seiso jatkuvasti retkeilijöiden edessä kieltolappu sylissään. Hänestä on positiivista, että ihmiset haluavat luontoon. Ovat hyvin varustautuneita, eivät turisteja vaan oikeita retkeilijöitä.

”Luonnosta ei voi tykätä ja siihen ei voi luoda suhdetta, jos siellä ei kulje.”

 

(SLL verkkouutinen 26.6.2018. Teksti: Matti Nieminen. Kuva: Metsähallituksen Luontopalvelut / Ari Vuorisen kokoelmat )