Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Tiedotteet 2012 / Saimaannorpan turvaksi tarvitaan tiukemmat kalastusrajoitukset

Saimaannorpan turvaksi tarvitaan tiukemmat kalastusrajoitukset

Luonnonsuojeluliitto vaatii norpan turvaksi tiukempia kalastusrajoituksia. Saimaannorpan kalanpyydyskuolemat eivät ole vähentyneet rajoituksista huolimatta. Kuolemat ovat pysyneet rajoituksia edeltävällä tasolla. Tänä vuonna löydetty jo kuusi kalanpyydyksiin hukkunutta kuuttia.
Saimaannorpan turvaksi tarvitaan tiukemmat kalastusrajoitukset

Kuutti hukkui Pihlajavedellä ja kuvaaja Juha Taskinen siirsi sen kuvausta varten kirkkaampaan veteen Punkaharjun kupeelle.

Liitto järjestää Helsingin Senaatintorilla tiistaina 6.11. kynttilämielenilmauksen verkkoihin hukkuneiden saimaannorppien muistoksi.

"Alkukesän kalastusrajoituksia on täydennettävä kiireellisesti ainakin elokuun loppuun. Laajennusta tarvitaan myös alueellisesti, jotta saimaannorpan lisääntymisalueet saadaan turvallisiksi", Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto vetoaa asiassa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiseen sekä ministeriön asettamaan Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmään, joka kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 7.11.

Vuosina 2000–2009 varmoja kuuttien kalanpyydyskuolemia tilastoitiin keskimäärin 3,7 vuodessa. Kuolemat tapahtuivat pääosin touko-kesäkuussa. Rajoitusten tiukentamisen jälkeen vuosina 2010–2012 kalanpyydyksiin varmasti kuolleita kuutteja on löytynyt keskimäärin 4,0 vuodessa. Näistä suurin osa on löytynyt heinäkuussa.

Vuosi 2012 on ollut murheellinen: lokakuun alussa löytyi jälleen yksi kalaverkkoon kuollut kuutti. Se oli jäänyt verkkoon jo heinä-elokuussa, mutta löytyi rantaan ajautuneena vasta lokakuussa. Tämä nosti kalanpyydyksiin kuolleiden kuuttien määrän jo kuuteen. Lisäksi yhdestä kuolleena löydetystä kuutista on löytynyt viitteitä kalanpyydyskuolemasta. Luku on hälyttävän korkea, kun huomioidaan, että läheskään kaikki tapaukset eivät tule tietoon.

"Vaikka vuosissa on vaihtelua, on selvää, että nykyisillä kalanpyydysrajoituksilla ei saada kuuttikuolemia riittävästi vähentymään. Rajoitukset kuitenkin tehoavat, sillä alkukesän kuolemat ovat vähentyneet. Menehtymiset ovat valitettavasti vain siirtyneet loppukesään", saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen Suomen luonnonsuojeluliitosta toteaa.

Kalastusrajoitusten alueellisessa laajentamisessa vapaaehtoinen norpansuojelu ei ole onnistunut. Suuri osa osakaskunnista, joille on tarjottu uusia sopimuksia laajentuneiden pesimäalueiden takia, ei ole suostunut tekemään sopimuksia.

"Etelä-Saimaalle ei sopimuksia ole edes tarjottu, vaikka saimaannorppa selvästi yrittää alueelle levittäytyä", Tiainen kertoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu kaikkia halukkaita sytyttämään kynttilän kalanpyydyksiin hukkuneiden norppien muistolle Helsingin Senaatintorille tiistaina 6.11. klo 16.00–19.00. Lyhyt puheenvuoro ja musiikkia kello 17.00.

Lue lisää norpan tilanteesta Luonnonsuojeluliiton norppasivuilta.

Lisätietoja:

  • Verkkoon hukkunut saimaannorpan kuutti,  Kuvaaja: Juha Taskinen / SLL.  Kuvan yhteydessä mainittava teksti: "Kuutti hukkui Pihlajavedellä ja kuvaaja Juha Taskinen siirsi sen kuvausta varten kirkkaampaan veteen Punkaharjun kupeelle." http://www.epressi.com/media/userfiles/10773/1351841651/verkkoon-hukkunut-kuutti_juha-taskinen.jpg
  • Saimaannorpan suojelutilanteesta: Kaarina Tiainen, p. 050 530 3270, kaarina.tiainen(at)sll.fi
  • Kynttilämielenilmaus Helsingin Senaatintorilla 6.11. klo 16–19: Matti Nieminen, viestintäpäällikkö, p. 050 564 2283, matti.nieminen(at)sll.fi

    (SLL tiedote 2.11.2012)