Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Tiedotteet 2003 / Suomen keskityttävä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kotimaassa

Suomen keskityttävä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kotimaassa

(9.12.2003) Luonnonsuojeluliitto pitää Kioton sopimuksen kariutumista koskevia uutisia ennenaikaisina.

Venäjän varatalousministeri Muhamed Tsikhanov ilmoitti jo viikko sitten (3.12.) Moskovassa, että Venäjä jatkaa Kioton sopimuksen ratifioinnin valmistelua. Tsikhanovin lausunnosta kerrottiin mm. WWF:n tiedotussivuilla

Milanossa parhaillaan käynnissä olevassa YK:n ilmastokokouksessa on arvioitu, että ratifiointi voisi tulla ajankohtaiseksi keväällä pidettävien Venäjän presidentinvaalien jälkeen.

Kioton sopimuksen on jo ratifioinut 122 maata. Sopimus edellyttää, että Suomi pitää kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolla. Tavoite on vaativa, sillä Suomen hiilidioksidipäästöt ovat selvässä kasvussa.

Tavoite on vasta alkua pitkän tähtäimen tavoitteelle: ilmastokokoukseen osallistuva Luonnonsuojeluliiton energia-asiantuntija Tuuli Kaskinen muistuttaa, että oikeudenmukaisen päästötason saavuttaminen edellyttää teollisuusmailta pitkällä tähtäimellä noin 80 prosentin päästövähennyksiä.

 

Päästövähennykset kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiksi

EU:ssa Kioton sopimuksen toimeenpano etenee päästökauppajärjestelmän käynnistämisellä vuoden 2005 alusta.

"Täällä kokouksessa EU:n päästökauppajärjestelmää on kehuttu hyväksi aluksi Kioton sopimuksen kansallisessa toteutuksessa. Samaan aikaan kuitenkin pelätään, että parhaillaan käsittelyssä oleva ehdotus Kioton sopimuksien mekanismien liittämisestä kauppajärjestelmään saattaa romuttaa koko järjestelmän toimivuuden. EU-päästökauppaan tulee hyväksyä vain sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita. Esimerkiksi suuret vesivoimahankkeet, metsityshankkeet ja ydinvoima täytyy yksiselitteisesti sulkea päästökaupan piiriin hyväksyttyjen hankkeiden ulkopuolelle", Luonnonsuojeluliiton energia-asiantuntija Tuuli Kaskinen toteaa.

 

Päästöoikeuksia ei saa ostaa kehitysyhteistyövaroilla

Samaan aikaan ilmastokokouksen kanssa OECD-maiden kehitysyhteistyökomitea kokoustaa Pariisissa.

Milanossa on esitetty epäilyjä, että jotkut maat yrittäisivät muuttaa OECD:n virallisen kehitysavun kriteerejä sellaisiksi, että teollisuusmaat voisivat kehitysyhteistyövaroilla ostaa päästöoikeuksia kehitysmaista. Ehdotus on täysin kestämätön: "Kehitysyhteistyövarojen käyttö päästöoikeuksien ostamiseen (jotta kotimaassa ei tarvitsisi tehdä päästövähennyksiä) on kestävän kehityksen periaatteiden vastaista, Tuuli Kaskinen muistuttaa.

Milanossa 1.12. käynnistynyt YK:n ilmastosopimuksen yhdeksäs osapuolikokous jatkuu huomenna keskiviikkona korkean tason neuvotteluilla, joihin Suomesta osallistuu mm. ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.

 

LISÄTIEDOT:

  • Milanossa energia-asiantuntija Tuuli Kaskinen , puh. +358-50-5149752 tai tuuli.kaskinen@tukkk.fi