Suomen luontovelka erääntyy

Luonto ja sen hyvinvointi ovat talouden kovaa ydintä. Tätä tosiseikkaa luonnonsuojelutahot ovat nostaneet esiin jo pitkään, ja viime aikoina myös finanssimaailmassa on tapahtunut selkeä äänensävyn muutos. Puhutaan luontopääomasta, ekosysteemipalveluista, ilmastotiekartoista ja ekosysteemitilinpidosta. Luonnonsuojelua ei nähdä enää vastakkaisena voimana myönteiselle talouskehitykselle, vaan elämälle ja taloudelle välttämättömänä työnä. Viivyttelyn vuoksi olemme korviamme myöten luontoveloissa.

”Vaikka lopettaisimme heti kaiken taloudellisen toiminnan Suomen rajojen sisäpuolella, uhanalaistumiskehitys jatkuisi siitä huolimatta”, toteaa Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen.

Valtionvelasta rummutetaan mediassa harva se päivä, mutta luontovelka on monelle vielä uusi sana. Luontovelka, tai toiselta nimeltään ekologinen velka, tarkoittaa luontopääoman kutistumista ihmisen toiminnan vuoksi. Kun luontoa käytetään nopeammin kuin se ehtii uusiutua, ekosysteemien tuottavuus vähenee. Se näkyy ihmiselle pienempinä satoina, heikentyneenä ilmastonsäätelynä, puhtaan veden puutteena – ja sukupuuttoina.

Tällä hetkellä monet lajit sinnittelevät Suomessa pienissä, eristäytyneissä populaatioissa.

”Näiden piilevien sukupuuttojen vuoksi osa lajeista tulee katoamaan joka tapauksessa”, Hannonen sanoo.

Kultaakin kalliimpi

Kuinka paljon meillä sitten on luontovelkaa?

”Se on kiinnostava kysymys, koska luontopääomallahan ei ole markkina-arvoa. Puhutaan markkinattomista arvoista”, Hannonen kertoo.

Luonnosta saatavat palvelut, kuten puhdas vesi, ovat tietenkin mittaamattoman arvokkaita. Sen sijaan saastuneen veden kaltaisille haitoille on hieman helpompi laskea hinta. Ilmastokriisin aiheuttamalle laskulle löytyykin runsaasti arvioita, mutta luontokadon taloudellisten haittojen mittaamiselle ei vielä ole kunnolla vakiintuneita käytäntöjä.

Lukujen puute on ongelmallista yritysten kannalta, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen.

”Luontovaikutusten huomioonottaminen osana liiketoimintaa on tällä hetkellä vaikeaa. Nyt se on enemmän haitallisten ulkoisvaikutusten pienentämistä tai pohjautuu yritysten vapaaehtoisesti asettamiin tavoitteisiin.”

Ulosotto uhkaa ihmiskuntaa

Luonto karhuaa saataviaan parhaillaan.

”Esimerkiksi metsälinnustolle on tullut aivan hurjia muutoksia ihan viimeisen kymmenenkin vuoden aikana”, Hannonen kertoo.

Metsässä kulkijalle hömötiaisen hieman surumielinen säe oli vielä 1950-luvulla tavallisimpia ääniä, mutta metsätalouden tehostumisen myötä linnun kanta on pudonnut kolmasosaan. Kovin pudotus on tapahtunut 2000-luvulla.

”Monet vaikutukset ovat lisääntyneet hiipien. Esimerkiksi metsien myrskytuhot ovat seurausta paitsi ilmastokriisin myötä lisääntyneistä äärisääilmiöistä, myös siitä, että avohakatut metsät ovat reunoiltaan ja säästöpuuryhmissä alttiimpia kaatumisille”, Hannonen jatkaa.

On vaikea ennustaa tarkasti, mitä tapahtuu, kun velat erääntyvät. Hannonen korostaa, että luonto on monimutkaisten verkostojen ja kokonaisuuksien summa.

”Yksittäinen pölyttäjälaji ei välttämättä ole se, joka katkaisee kamelin selän. Emme kuitenkaan tiedä, missä järjestelmän romahtamisen raja menee.”

Miljardi luonnolle

Hyviä uutisia: maksusuunnitelma luontovelalle on jo piirretty. Valtionvelan tapaan myös luontovelkaa täytyy lyhentää rahalla. Luonnonsuojeluliitto ajaa aiheuttaja maksaa -periaatetta: aiheutetuille haitoille tulisi määritellä hinta ja luonnon resursseista hyötyjän täytyisi huolehtia siitä, että luonnon tila säilyisi neutraalina tai paranisi toiminnan ansiosta.

Ajattelutapamme pitäisi siis muuttua. Nyt lähinnä hyväksymme, että taloudellinen toiminta heikentää aina luontoa vähän kerrallaan.

”Ei voi olla niin, että metsäteollisuus käärii voitot ja samalla hiilinielut romahtavat ja romahduksen kustannukset jäävät veronmaksajien maksettaviksi”, toteaa Hannonen.

Myös haitallisista tuista tulisi päästä viimein eroon. Valtion budjetista käytetään tällä hetkellä noin 4,3 miljardia euroa ympäristölle haitallisiin tukiin, niistä 3,2 miljardia on verotukia ja 1,1 suoria tukia. Esimerkiksi erittäin saastuttavan turpeen polttoa tuetaan edelleen valtion kassasta. Haitallisiin tukiin verrattuna luonnonsuojelun rahoitus on roposia: vuoden 2023 talousarviossa 200 miljoona euroa.

”Ei ole järkeä toisella kädellä antaa rahaa luonnon suojelemiseen ja toisella kädellä syytää rahaa luonnon tuhoamiseen.”

Tärkeä askel kohti luontovelan takaisinmaksua olisikin luonnonsuojelun riittävä rahoitus. Luonnonsuojeluliiton laskelmien mukaan se olisi nostettava noin miljardiin euroon. Samoilla linjoilla on Luontopaneeli omassa arviossaan.

”Voisi olla hyvä sitoa rahoitus bruttokansantuotteeseen, jolloin se ei heilahtelisi niin paljon hallitusohjelmien välillä. Olisiko se sitten prosentti vai puoli prosenttia BKT:sta, siitä olisi keskusteltava”, Hannonen pohtii.

Joidenkin arvioiden mukaan luontohaitat maksavat Euroopan laajuisesti noin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Haittojen ehkäisy tulisi siis paljon halvemmaksi kuin niiden korjaaminen.

Kunnollisella rahoituksella voitaisiin laajentaa Helmi- ja METSO-ohjelmia, eli päästäisiin käytännön toimiin luonnon monimuotoisuuden elvyttämiseksi: elinympäristöjen ennallistamiseen ja niiden saamiseen suojelun piiriin.
Myös ympäristöministeriön rahoitus olisi saatava kuntoon. Kyseisen ministeriön määrärahat ovat perinteisesti olleet ministeriöistä kaikkein heikoimmat. Tänä vuonna sille on budjetoitu 400 miljoonaa euroa – verrattuna vaikka maa- ja metsätalousministeriön 2,7 miljardiin euroon.

Lainsuojaton luonto

Tehokas keino puuttua luontokatoon on tietenkin lainsäädäntö.

”Lainsäädäntö luo pohjan sille, millaista taloudellista toimintaa meillä ylipäänsä saa olla. Saako meillä tehdä avohakkuita turvemaille, saako uusia soita ojittaa?” heittää Hannonen.

Askeleita oikeaan suuntaan on otettu. EU:n uuden biodiversiteettistrategian myötä Suomi lupaa suojella 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. Tiukan suojelun piiriin tulisi 10 prosenttia ja löyhemmän suojelun piiriin 20prosenttia alueista. EU:n vauhdittamana valmisteilla olevan Suomen uuden luonnon monimuotoisuusstrategian mukaan vähintään 10 prosenttia metsistämme pitäisi olla tiukasti suojeltua vuoteen 2035 mennessä. Muille luontotyypeille ei ole strategialuonnoksessa samanlaista määrällistä suojelutavoitetta.

Jäämme siis kauas kansainvälisistä tavoitteista. Luonnonsuojeluliiton arvion mukaan nyt luonnostellulla suunnitelmalla luontokato saadaan kyllä hidastumaan 2030-luvun alkupuoliskolla, mutta loppua sille ei tule. Puhumattakaan luonnon elpymisestä.

Pelkkä suojelu rajatuilla alueilla ei riitäkään, vaan toimintatapoja tulisi muuttaa kokonaisvaltaisesti. Talousmetsissä pitäisi esimerkiksi siirtyä luontoystävällisiin jatkuvan kasvatuksen menetelmiin avohakkuiden sijasta.

Sijoittajat hätiin

IUCN:n eli kansainvälisen luonnonsuojeluliiton pääekonomisti Juha Siikamäki arvioi toissa vuonna, että luontokadon pysäyttäminen vaatisi globaalisti 700 miljardin euron ylimääräisen budjetin vuosittain, seuraavan kymmenen vuoden ajan. Tällaisia varoja ei julkisella sektorilla ole. Niinpä kuvaan astuvat sijoittajat.

Yritykset ja niiden rahoittajat siis ovat avainasemassa luontovelan kuittaamisessa, ja tähän suomalaiset yritykset ovatkin Heinosen mukaan heräämässä.

”Kyselyssämme 83 prosenttia jäsenyritystemme päättäjistä uskoi, että luontokatoon tarttumisella on suuri merkitys liiketoiminnan menestyksen kannalta tulevaisuudessa.”

Verrattuna ilmastokriisin torjuntaan luontokadon huomioiminen liiketoiminnassa on vielä takamatkalla.

”Ilmastopäästöjen osalta näkymä on selkeä. Kaikilla toimialoilla on ilmastotiekartat ja suhteellisen selvät sävelet siinä, mihin suuntaan mennään”, Heinonen kertoo.

Luontokato on ongelmana kuitenkin vaikeammin hahmotettava ja yhtenäistä mittausjärjestelmää vasta kehitellään.

”Luonnon monimuotoisuuden huomioonottaminen tulee osin riskinäkökulmasta: liiketoimintariskinä arvoketjussa, toimitusvarmuudessa ja raaka-aineiden saatavuudessa.”

Täysin toimettomia ei olla oltu. Heinonen kertoo, että rahoitusalalla on nykyisin paljon luontokatoon liittyvää säätelyä ja vapaaehtoisia aloitteita.

”Vastuullisuusraportit yrityksillä ja sijoittajille ovat kovasti lisääntymässä.”

Lisäksi osa toimialoista on jo tehnyt monimuotoisuustiekarttoja luontokadon hillitsemiseksi.

”Parhaillaan kerätään tietoja siitä, millaisia monimuotoisuusvaikutuksia arvoketjuissa on ja miten niihin voidaan vaikuttaa”, Heinonen selittää.

Yleisemmällä tasolla EK toivoo, että luonnonsuojeluun kehitettäisiin markkinaehtoinen mekanismi ohjaamaan yrityksiä luonnon kannalta paremmille urille, ja samalla kehittämään niiden omaa liiketoimintaa. Vaan miten ajatukset loputtomasta talouskasvusta ja luonnon elvyttämisestä saadaan sopimaan yhteen?

”Yritykset luovat ratkaisuja vihreään siirtymään, minkä toteutuminen vaatii mittavia investointeja, mikä luo kasvua”, kertoo Heinonen. Rohkaisevana esimerkkinä hän nostaa esiin sen, että Suomen talous on noussut samalla, kun kasvihuonekaasupäästöjen suunta on ollut laskeva. ”Kiertotalous ja immateriaalinen arvonluonti ovat merkittävässä roolissa kestävään talouteen pääsemiseksi.”

Heinonen myöntää, että matkalla kestävään talouteen ja luonnon elpymiseen on vielä paljon avoimia kysymyksiä.

”Meidän täytyy yhdessä löytää ratkaisut ja se, miten niihin päästään.”

Artikkelin lähteenä käytettiin Sitran Megatrendit-julkaisua (sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2023)