Sota osuu Suomen luontoon

Luonnonsuojelija-lehti kysyi asiantuntijoilta, miten Ukrainan sota on muuttanut suomalaisen luonnon tulevaisuuden näkymiä. Paineet puun ja turpeen polttoon ovat kasvaneet, vaikka turpeen alasajo oli jo käynnissä.

Sota toi esiin myös Suomen riippuvuuden ulkomaisista keinolannoitteista. Maatalous on ongelmissa hintojen nousun myötä. Huoltovarmuuden nimissä on pidetty puheenvuoroja uusien kaivosten perustamisen puolesta.

Siinä, missä koronapandemia teki näkyväksi tieteeseen pohjaavan tiedon tärkeyden sekä paljasti erilaisten yhteiskuntajärjestelmien heikkouksia ja vahvuuksia, on Venäjän hyökkäys Ukrainaan paljastanut, ettei Suomi ole riittävästi panostanut todelliseen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen. Ne nimittäin kulkevat käsi kädessä luonnon uusiutumiskyvyn ja monimuotoisuuden kanssa.

Elämme hetkessä, jossa pitäisi sovittaa yhteen sodan seurauksista kumpuavat tarpeet ja EU:n biodiversiteettistrategian akuutit vaatimukset luontokadon pysäyttämiseksi ja laajojen alueiden ennallistamiseksi.

Kuinka siis vastata tilanteeseen ja käyttää kriisi mahdollisuutena rykäistä Suomi irti fossiilisesta menneisyydestä kohti turvallisempaa tulevaisuutta, jossa hyvä ympäristöpolitiikka on osa turvallisuuspolitiikkaa?

Tarvitaan energiansäästöä, ei lisää polttoa

Ukrainan sota on tuonut kirkkaana esiin fossiiliriippuvuuden ongelmat ilmaston lisäksi myös turvallisuuden kannalta. Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Liisa Toopakka on seurannut, kun Suomi katkoo siteitään venäläiseen energiaan ja kasvattaa energiaomavaraisuuttaan sekä turvaa huoltovarmuuttaan.

Mitä energiapolitiikan muutos tarkoittaa luonnolle, Liisa Toopakka?
Tilanne on tehnyt näkyväksi, kuinka epävarmalle pohjalle energiajärjestelmämme on rakennettu. Sota lisäsi haluja nopeuttaa vihreää siirtymää, mutta samalla on huoltovarmuuden nimissä tehty puunpolton ja turpeen osalta ratkaisuja, jotka vievät ympäristön kannalta haitalliseen suuntaan.

Huoltovarmuuden turvaamiseksi pääministeri Sanna Marinin hallitus satsaa turpeen turva- ja varmuusvarastointiin, ja turvetuottajien luopumiskorvauksen muutoksella mahdollistetaan turvetuotannon jatkuminen seuraavan kahden vuoden ajaksi. Hallitus pitkittää siis siirtymää irti turpeesta. Turpeen poltolle tulee asettaa päättymispäivä, jotta irtautuminen tästä ilmastoa, luontoa ja vesistöjä tuhoavasta polttoaineesta varmasti toteutuu.

Huoltovarmuuden energiapalettia on laajennettava.

Puun hankintaan myönnettiin niin ikään tukea. Aiemmin yksityisten maanomistajien metsänhoidon tukemiseen tarkoitettua Kemera-tukijärjestelmää oltiin uudistamassa, mutta nyt tukijärjestelmää keikautettiin energiapuun osalta takaisin vuoden 2015 asentoon. Myös puuterminaaliverkoston rakentamista ja metsäteiden kunnostamista tuetaan.
Nämä päätökset ovat kaikki ongelmallisia ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. On iso riski, että nyt jo liian korkeat hakkuutasot Suomessa kasvavat entisestään. Tällaisella infrastruktuuriin ja tuotantoketjuun satsaamisella on pitkäaikaisia vaikutuksia.

Nyt ei kannattaisi tehdä kestämättömiä investointeja, joiden kanssa ollaan jumissa monta vuosikymmentä. Puun polton päästöt ovat jopa suuremmat kuin kivihiilen, ja kestää vuosikymmeniä tai vuosisatoja ennen kuin metsän kasvu kuittaa hiilivelan.

Miten voidaan turvata Suomen huoltovarmuus luonnon kannalta kestävällä tavalla?

Huoltovarmuuden energiapalettia on laajennettava mahdollisimman pian, ettei se nojaa pelkästään polttamiseen perustuviin energiamuotoihin.

Ensi talven varalle ei ole olemassa ihmeratkaisua, mutta energiansäästötoimet voidaan ottaa käyttöön nopeastikin. Pidemmällä aikavälillä on otettava käyttöön monipuolisemmin polttoon perustumattomia energiamuotoja, kuten maalämpöä, tuulivoimaa ja lämpöpumppuja. Suomen kannattaa satsata älykkäisiin kaukolämpöverkkoihin, joiden avulla pystytään vähentämään energiantarvetta niin, ettei se juuri vaikuta tavallisen ihmisen elämään.
Energiapolitiikassa tulee kiinnittää huomiota energiansäästöön ja energiatehokkuuteen. Tästä on yllättävän vähän puhuttu Suomessa. Esimerkiksi Sitran julkaisussa Energiakriisin kynnyksellä (2022) kerrotaan, kuinka vuoden 2011 tsunamin aiheuttaman Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Japani onnistui korvaamaan arviolta noin puolet menetetystä sähköstä energiansäästön ja energiatehokkuustoimien avulla.

Haitallisista riippuvuuksista luomua kohti

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ajanut Suomen maatalouden vaikeuksiin. Pian sodan alettua pääministeri Sanna Marinin hallitus kohdisti ruoan tuottajille 300 miljoonan euron tukipaketin, jolla tuetaan kotimaista maataloutta ja ruoantuotannon huoltovarmuutta. Samalla kriisi on osoittanut, kuinka riippuvainen Suomi on esimerkiksi ulkomailta tuoduista keinolannoitteista. Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajan Tapani Veistolan mukaan Suomen maataloudessa pitäisi tehdä nyt useita muutoksia, jotka hyödyttäisivät luontoa ja vähentäisivät keinolannoitteiden ja kemikaalien käyttöä.

Miten Venäjän hyökkäys vaikutti Suomen maatalouteen, Tapani Veistola?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut keinolannoitteiden, kemikaalien ja polttoaineiden hintoja. Se vaikeuttaa maanviljelijöiden tilannetta, mutta pitkällä aikavälillä se tarjoaa mahdollisuuden päästä eroon näistä kolmesta haitallisesta riippuvuudesta ja voi siten nopeuttaa pitkään kaivattujen muutosten toteutumista.

Huono puoli on se, että Euroopan unioni on suunnitellut luonnolle jätetyn kesantoalan pienentämistä viljelyalan kasvattamiseksi. Tämä pienentäisi entisestään lajien elinympäristöjä ja vaikeuttaisi niiden selviytymistä. EU ajatteli, että Euroopassa tarvitaan lisää viljelyalaa, kun ruoan tuonti Venäjältä ja Ukrainasta vähenee.

Miten Suomen maataloutta pitäisi uudistaa, jotta luonto ja huoltovarmuus vahvistuisivat?

Keinolannoitteiden käyttöä pitäisi korvata luomutuotantoon siirtymisellä ja ravinteiden kierrättämisellä. Esimerkiksi karjatiloilla syntyvästä lannasta voidaan tehdä biokaasua traktoreiden ja kuorma-autojen polttoaineeksi. Valmistusprosessista ylitse jäävä massa pystytään puolestaan käyttämään kierrätyslannoitteena pelloilla.

Keinolannoitteiden käyttöä on vähennettävä.

Myös kemikaalien käyttö vähenisi, jos siirtyisimme entistä enemmän luomutuotantoon. Traktoreissa ja muissa maatalouskoneissa pitäisi alkaa käyttää biopohjaisia polttoaineita fossiilisten sijaan, korvata öljyä ja siirtyä sähköön.

Näistä muutoksista hyötyisivät luonto ja sen monimuotoisuus. Muutokset parantaisivat myös Suomen huoltovarmuutta, koska keinolannoitteita, kasvinsuojeluaineita ja fossiilisia polttoaineita on tuotu aiemmin paljon Venäjältä.

Mistä maatalouden vanhoista käytänteistä pitäisi päästä eroon?

Isoin ongelmamme on se, että valtaosa viljelyalastamme käytetään tuotantoeläinten rehun viljelemiseen. Kasvisruoan kulutusta ja tuotantoa pitäisi siis lisätä. Tämä parantaisi myös Suomen huoltovarmuutta. Selvityksen mukaan pohjoismaat voisivat elättää nykyistä isomman määrän ihmisiä, jos maataloudessa siirryttäisiin enemmän kasvisruoan tuottamiseen.

Hallitus kohdisti maataloudelle 300 miljoonan euron tuen. Miten tässä onnistuttiin?

Runsas kolmannes summasta suunnattiin maataloutemme kestävyyttä parantaviin toimiin, mutta kaksi kolmannesta meni akuutin kriisin torjumiseen ja nykyisen toimintamallin jatkamiseen. Luomuviljelyn tukia olisi pitänyt lisätä ja edistää kasviproteiinin tuotantoa, mutta näin ei toimittu. Oli hyvä, että investointitukia suunnattiin vaihtoehtoisille energialähteille, ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmalle, kosteikkoviljelyyn ja ravinteiden talteenottoa parantaviin teknologioihin.

Uhkana on, että kaivosteollisuudessa yritetään nyt edistää erilaisia lyhytnäköisiä kaivoshankkeita.

Kaivokset voivat uhata Suomen huoltovarmuutta

Sota on nostanut esiin puheenvuoroja, joissa halutaan kotimaisen kaivosteollisuuden lisäämistä huoltovarmuuden parantamisen nimissä. Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Jari Natunen muistuttaa, että kaivosten hyödyt ovat usein lyhytaikaisia, mutta niiden aiheuttamat ympäristöongelmat kestävät pitkään vielä kaivosten sulkemisen jälkeen.

Yritetäänkö Suomeen avata uusia kaivoksia, Jari Natunen?

Uhkana on, että kaivosteollisuudessa yritetään nyt edistää erilaisia lyhytnäköisiä kaivoshankkeita. Uuden kaivoksen perustaminen kestää tyypillisesti noin kymmenen vuotta, joten tämän kriisin aiheuttamiin ongelmiin ne eivät tuo ratkaisua.

Sähköautojen akkuihin kaivataan tällä hetkellä paljon kobolttia ja nikkeliä, mutta näidenkin metallien suosio menee ohi ja niiden tilalle kehitetään korvaavia metalleja. Jos on aikomus käyttää neitseellisiä luonnonvaroja, raaka-aineen tarve pitäisi ennustaa pidemmällä tähtäimellä.

Kaavaillaanko Suomeen lannoitemineraalikaivosta, kun keinolannoitteiden tuonti Venäjältä ja Valko-Venäjältä loppui?

Suomessa on Siilinjärvellä yksi norjalaisen kaivosyhtiö Yaran fosforikaivos, joka aiheuttaa paljon pitkäkestoisia ympäristöongelmia. Siitä valuu suoltovesiä, jotka ovat pilanneet läheisten pienempien järvien ja Juurusveden laatua. Jos kaivoksen toimintaa halutaan jatkaa, sen ympäristönsuojelua ja vesien käsittelyä pitäisi parantaa reilusti.

Myös Savukoskelle Soklin alueelle on kaavailtu yli 50 vuoden ajan fosfaattikaivosta, mutta korkein hallinto-oikeus palautti kaivoshankkeelle myönnetyn ympäristö- ja vesitalousluvan maaliskuussa aluehallintoviranomaisille. Kaivosyhtiön vesienhallintaa koskevissa suunnitelmissa oli puutteita. Esimerkiksi Nuorttijoen suojeltu taimenkanta olisi voinut kärsiä kaivoksen jätevesistä.

Soklissa on jopa maailman mittakaavassa todella arvokkaita luontotyyppejä, kuten Soklin ahot, joten sinne ei pitäisi edes suunnitella kaivosta. Eikä tästäkään kaivoksesta olisi apua tähän akuuttiin kriisiin.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?

Venäjän hyökkäyksen ja sen seurausten takia raaka-aineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet. Nyt olisi erinomainen tilaisuus investoida olemassa olevien kaivosten jätehallinnan kehittämiseen ja muiden ympäristöongelmien torjumiseen.
Keinolannoitteiden, kuten fosfaatin, tarvetta voitaisiin vähentää, jos maataloudessa lisättäisiin orgaanisten lannoitteiden käyttöä.

Miten kaivokset liittyvät huoltovarmuuteemme?

Kaivosten aiheuttama ympäristöjen pilaantuminen voi heikentää Suomen huoltovarmuutta. Vesistöjen tilan heikkeneminen voi pienentää sisävesien kalakantoja. Jäteongelmat voivat vaikuttaa elintarvikkeiden tuotantoon, koska peltoja kastellaan järvivedellä ja järvistä tulee myös karjan juomavesi.