Lapsuudessani Pohjois-Karjalan Sähkö Oy juoksutti voimalaitoksen vettä joskus parikin viikkoa kesässä. Silloin puimme uimahousut jalkaan. Hyppäsimme Kissakosken alapuolelta veteen, kelluimme ja annoimme virran viedä Sahakosken niskalle. Siitä kipusimme rantaan ja juoksimme soratietä takaisin ylös. Sitten sama uudestaan! Vanhemmille ei kerrottu mitään.
Kosket ovat aina olleet olennainen osa Palokin kylää. Äitini ja isäni kertoivat, että veden kohina oli musiikkia korville. Se oli tuutulaulu, johon he nukahtivat iltaisin.
Minä olen syntynyt vuonna 1959 eikä minulla ole muistikuvia yläkoskista, sillä Palokin voimalaitos rakennettiin pari vuotta syntymäni jälkeen.
Hapatoslammen ympäristö on minulle silti rakas. Sen rannalla oli Palokin lasten uintipaikka. Paras hetki mennä uimaan on aamu-usvan aikaan. Nykyisin en juurikaan ui lammessa, mutta kuljen sen ohitse päivittäin työhön tai kävelylenkille.
Palokin kautta kulkeva vesireitti koskineen on ollut aikoinaan tärkeä kulkureitti. Koskijärven rannalla sijaitsee myös Lintulan luostari.
Kosket olivat ennen Palokin voimalaitoksen rakentamista turistikohde, jonne tultiin valtavien lohien ja taimenten perässä. Kyläläiset tiesivät, että nyt ovat herrat tulleet kalaan, kun oli amerikkalaisia autoja kalamajan pihassa. Majoittuivat Luojan Kiekurassa ja kehuivat, että emäntä teki maailman parasta lohisoppaa.
Mikko Sopanen
Palokkilainen lastentarhanopettaja on perustanut yhdessä joensuulaisen Jonne Postin kanssa palokinkosket.fi -sivuston, jossa voi tutustua Palokinkoskien elämään ennen voimalaitoksen rakentamista.
