”Laskin, että Uudenmaan piirin alueella on noin 45 000 hehtaaria kuntien, kaupunkien ja seurakuntien suojelemattomia maita. Se on käytännössä 19 Sipoonkorven kansallispuiston suuruinen alue. Luontojärjestöt ovat vääntäneet yli 30 vuotta valtion metsistä. Kuntien metsäsuunnitteluun pitäisi vaikuttaa yhtä pitkäjänteisesti.
Kuntien metsänhoidossa elää edelleen käsitys, että virkistysmetsiä pitää hoitaa. Ajatellaan, että pitää olla erityisiä luontoarvoja, jotta metsä jätetään hoidon ulkopuolelle. Tämän pitäisi olla juuri toisinpäin, eli että aina, kun ehdotetaan joku luontoarvoja muuttava toimenpide, siihen pitää olla hyvät perusteet. Kaadetaan riskipuut mutta jätetään ne maalahopuina maastoon.
Kuntalaisten pitäisi voida vaikuttaa kuntametsien hoitoon. Pääkaupunkiseudun kuntien metsänhoito tuottaa taloudellista tappiota, joten siinä on kyse myös meidän verorahojemme käytöstä.
Pääkaupunkiseudun kuntien metsänhoito tuottaa taloudellista tappiota, joten siinä on kyse myös meidän verorahojemme käytöstä.
Olen huomannut, että vaikuttavinta työtä tehdään ennakoimalla. Kun ollaan jo hakkuutilanteessa, on vaikeampi toimia. Seuraan ainakin 20 esityslistaa metsäsuunnitelmien, kaavoituksen ja suojelun osalta. Viimeisen parin vuoden aikana olen käynyt läpi useita tuhansia sivuja metsäsuunnitelma-aineistoja. Olen kirjoittava kansalainen – maastotyö on nykyisin terapiaa ja täsmäkäyntejä.
Metsänhoitosuunnitelmissa ongelmana on se, että ne ovat paljon vapaamuotoisempia kuin kaavahankkeet. Ei ole valitusoikeutta eikä aina edes hyvää vuorovaikutusta.
Parasta on, kun joku alue saadaan lopulta suojeluun. Mutta siinä on aina pitkä prosessi takana ja on tärkeää muistaa, että yksittäiset ihmiset eivät suojele yhtään mitään. Suojelu on jalkapallopeliä. Ei ole yhtään pelaajaa ilman joukkuetta.”
Keijo Savola
Uudenmaan piirin suojeluasiantuntija
