Mielen vapaus

Aamuaurinko läikyttelee valoaan pilvien lomasta, kun kiipeän kallion yli ja katoan lähimetsän uumeniin. Koira tahdistaa kulkuani ja lukee tarkasti yöllä ilmestyneet hajumerkit kuononpäällään. Nyt sekin saa nuuhkia rauhassa. Minulla ei ole kiire bussiin, metroon eikä junaan. Kolmen tunnin edestakainen työmatka on vaihtunut pieneen aamulenkkiin ennen töiden alkua. Se kuluu lähimetsässä.

Seisahdun käpytikkojen pesäpuun luona ja jään katselemaan, kun palokärki lentää metsän halki kuivuneen haavan latvaan ja alkaa sukia itseään. Mustankiiltävästä höyhenpuvusta irtoaa tumma höyhen, joka alkaa leijailla tuulen mukana.

Meillä kaikilla on omat eritahtiset rytmimme ja aikamme, jotka metsässä ollessa kummallisella tavalla yhdenmukaistuvat.

Metsässä elämisen rytmi muuttuu, ajantaju katoaa. Kallion kyljessä kasvavalla palleroporonjäkälällä tai kuusen kainalosta kurkistavalla katajalla on omat rytminsä, samoin pesäkoloonsa lentävällä käpytikalla tai kivelle laskeutuvalla suruvaipalla. Meillä kaikilla on omat eritahtiset rytmimme ja aikamme, jotka metsässä ollessa kummallisella tavalla yhdenmukaistuvat.

Näen lähimetsän elämästä vain ohikiitävän hetken, sitten on aika palata kotiin. Työpäivä alkaa. Sähköpostit, uutiset ja viestit maailmalta kertovat poikkeusoloista, koronauhreista, talouden syöksystä, aikatauluista, merkkimääristä, liian pienistä kuvatiedostoista. Vähitellen ympärilleni piirtyvät taas rajat.

Nyt käsillä oleva ajanjakso muistetaan tulevaisuudessa koronakeväänä, ehkä ensimmäisenä koronakeväänä, kuka tietää. Alun shokki, uutisähky ja tulevaisuuden pelko ovat tasaantuneet ja tilalle ovat tulleet kriisiajan rutiinit. Itselleni tärkeä tapa on lähteä luontoon. En mittaa siellä kilometrejä tai ajankulua, ja usein kuljen samassa, muutaman hehtaarin metsässä. Tärkeintä on olla läsnä: kuunnella, katsella, haistella ja tuntea. Ja vain olla.

Sillä ei tutkimuksen mukaan olekaan niin väliä, mitä metsässä tekee. Riittää, että sinne menee. Tampereen yliopiston tutkija Tytti Pasasen alkuvuodesta julkaistussa väitöskirjassa tämä seikka on todennettu empiirisillä kokeilla. Tulokset tukevat jo aiempia Suomessakin tehtyjä tutkimuksia luontoaltistuksen vaikutuksesta mielialaan ja elpymisen kokemukseen.

Pasasen tutkimuksenkin mukaan juuri useat luontokäynnit edistävät psyykkistä hyvinvointiamme. Metsään kannattaakin mennä aina, kun siihen on mahdollisuus.

Väitöskirjassa nostetaan esiin myös ulkoilijan psykologisia tekijöitä kuten motiivi, huomion kohdistus ja vuorovaikutus ympäristön kanssa. Tietoisella metsässä oleilulla ja ympäristön tarkkailulla on yhteys korkeampaan elpymiseen ja hyvinvointiin. Mutta pelkkä kivellä istuminenkin voi saada jo ihmeitä aikaan. Pasasen tutkimuksenkin mukaan juuri useat luontokäynnit edistävät psyykkistä hyvinvointiamme. Metsään kannattaakin mennä aina, kun siihen on mahdollisuus.

Työpäivä kuluu tietokoneen ääressä, mutta aina silloin tällöin katse hakeutuu ikkunasta ulos. Keväinen luonto on elämää tulvillaan ja pihakuusen mustarastaspariskunta on elementissään: koiras lentelee sinne tänne, pöyhii maata ja kiipeää talon katolle laulamaan maailman kauneinta säveltään täyttäen koko tienoon laulullaan.

Nämä niin sanotut mikrotauot ovat omiaan myös virkistämään mieltä. Vihreän maiseman puutteessa virkistyskokemuksen ja stressin lievennyksen voi saada katselemalla luontokuvaa tai luontovideota. Tätä virtuaaliluonnon tehoa on selvitetty Luonnonvarakeskuksen vetämässä tuoreessa tutkimuksessakin.

Kun työpäivä päättyy, on hyvä tehdä selkeä jako työn ja vapaa-ajan välille. Painun ulos. Joskus riittää, että istun rappusella ja seurailen hetken mustarastaan tai punarinnan puuhia pihapuissa. Useimmiten askeleeni kuitenkin johtavat pieneen lähimetsään, sen liikuttavaan rauhaan ja hiljaiseen suojaan. Ja toisinaan mielessäni alkaa soida laulu, Vexi Salmea:

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

Jolla on aikaa ja tilaa unelmille

Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

On vapautta kuunnella metsän huminoita

Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita

Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Johanna Mehtola

Kuka?

Johanna Mehtola on Suomen Luonto -lehden toimittaja, Luonnonsuojeluliitossa töissä vuodesta 1991 lähtien.
Puutarhaterapia ja Green coach -kouluttaja, kirjoittanut useita artikkeleita luonnon hyvinvointivaikutuksista ja laatinut muun muassa Aistiluontopolkumateriaalin.
Intohimoinen lähimetsien koluaja ja luonnon pienten yksityiskohtien ihmettelijä.
Lempituoksu: Metsän tuoksu sateen jälkeen. Lempiääni: Mustarastaan laulu

Lohdun lähde

Puutarhani on minulle ilonlähde kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisesti kesäaikaan se täyttyy elämästä, äänistä, kauniista väreistä ja muodoista. En malttaisi millään odottaa lempeitä kesäaamuja. Silloin hiippailen puutarhassani höyryävä kahvikuppi kädessä pensasaidan tarjoaman näkösuojan turvin haistellen, kosketellen, kuunnellen ja ennen kaikkea ihmetellen pienen puutarhan ylläpitämää elämää.

Puutarhassani pääsen seuraamaan pölyttäjähyönteisten ahertamista kasvien kukinnoissa, lintuemojen väsymätöntä poikasten ruokintarumbaa ja oravien vierailuja pihan juoma-astioilla. Iltaisin saattaa kuulla siilin tuhinaa sen kulkiessa tiheän pensasaidan suojissa.

Koin työssäni uupumusta ja aloin etsiä pehmeitä tapoja itseni hoitamiseen. Näin löysin tien puutarhaharrastuksen pariin, ja pihani koki muodonmuutoksen runsaasti alkukesästä syksyyn kukkivaksi aisteja herätteleväksi luontopihaksi. Siirryin omasta aloitteestani lyhennettyyn työaikaan ja kouluttauduin puutarhaterapian asiantuntijaksi.

Puutarhaterapian ydin on laittaa kädet multaan. Käsillä työskentely ylläpitää kongnitiivisia taitoja. Ja samalla maaperästä saa myös hyödyllisiä maaperämikrobeja, jotka parantavat vastustuskykyämme. Maata muokatessa tulee rytmi ja on aikaa ajatella.

Puutarhaterapian ydin on laittaa kädet multaan. Käsillä työskentely ylläpitää kongnitiivisia taitoja. Ja samalla maaperästä saa myös hyödyllisiä maaperämikrobeja, jotka parantavat vastustuskykyämme. Maata muokatessa tulee rytmi ja on aikaa ajatella.

Oivalsin puutarhatöitä tehdessäni, että sain jo äidinmaidosta kovan mallin työntekemiseen. Sekä äitini että isoäitini kumpikin oman sukupolvensa edustajina kokivat sota-ajan ja sodan jälkeisen niukkuuden. Äitini muistaa olleensa pienenä tyttönä usein nälkäinen ja on kertonut, kuinka töitä tehtiin urheasti pienestä pitäen.

Omaa jo lähes 40 vuotta kestänyttä työuraa kuvaa täysi omistautuminen työtehtäviin. Myös maailmanparantamisesta tuli suorittamista 24/7. Tein tinkimättömästi töitä luonnon puolesta sekä töissä että vapaa-ajalla. Suru erityisesti metsäluonnon ahdingosta purkautui ahdistuksena ja kyynisyyden lisääntymisenä.

Työstin puutarhassani näitä negatiivisia tunteita  rakentamalla erilaisia kukkapenkkejä, joiden loistosta saan nyt nauttia. Monimuotoinen ja läpi kasvukauden elävä ja värejä vaihtava pihapiiri herättää aistit. Puutarhani terapeuttista merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Puutarhatöiden rauhoittava vaikutus on tiedetty jo hyvin kauan, ja 1800-luvun alussa tietoa alettiin soveltaa muun muassa psykiatrisessa hoidossa. Suomessa rakennettiin 1900-luvun alussa puutarhoja mielisairaaloiden yhteyteen.

Vähitellen terapiamuoto sai uusia asiakasryhmiä. Yhdysvalloissa puutarhaterapiaa käytettiin toisen maailmansodan jälkeen veteraanien kuntoutukseen. Yhdysvalloissa käynnistyi alan yliopistokoulutus 1950-luvulla. Suomessa puutarhanhoidon terapeuttisia ja kuntouttavia vaikutuksia on alettu tutkia laajemmin 1990-luvulla.

Yhdysvalloissa puutarhaterapiaa käytettiin toisen maailmansodan jälkeen veteraanien kuntoutukseen.

Puutarhaterapian on todettu parantavan tehokkaasti siihen osallistuvien sosiaalisia suhteita, itsetuntoa ja kuntoutumista itsenäisempään elämään. Sen vaikutukset fyysiseen ja henkiseen terveyteen, elämänlaatuun ja hyvinvointiin ovat selkeästi myönteiset. Tutkimusten mukaan terapeuttinen puutarhatoiminta toimii parhaiten masennuspotilaiden hoidossa.

Luontopihan merkitys tuli itselleni entistä merkityksellisemmäksi, kun jouduin kivuliaan tulehduksen seurauksena jäämään sairauslomalle. Kärsin kovista kivuista yli puolen vuoden ajan ja olin pahasti liikuntarajoitteinen.

Oma puutarhani ja sen monimuotoinen luonto pelastivat minut kivun ja eristäytymisen keskellä. Hoidin itseäni puutarhaterapian menetelmillä ja huomasin muun muassa särkylääkkeiden käytön vähentyvän. Aistit terävöityivät ja löysin pihaltani lumoavan pieneliöitä ja kasveja pursuavan maailman, jota en ole vieläkään väsynyt tutkimaan.

Hoidin itseäni puutarhaterapian menetelmillä ja huomasin muun muassa särkylääkkeiden käytön vähentyvän. Aistit terävöityivät ja löysin pihaltani lumoavan pieneliöitä ja kasveja pursuavan maailman.

Haluan puutarhallani auttaa lähiluontoa, joten siellä ei tuholaismyrkkyjä käytetä. Torjuntatyössä minua auttavat linnut ja petohyönteiset kuten leppäpirkot.

Jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus kokea luonnon tervehdyttävä vaikutus, tutustua kiehtovaan kasvimaailmaan ja innostua seuraamaan ja auttamaan ihmiskunnalle elintärkeitä pölyttäjähyönteisiä. Tällaisina poikkeusaikoina on hyvin lohduttavaa, että kaikesta huolimatta kasvit nousevat maasta ja luonnon kiertokulku jatkuu.

Pirjo Itkonen

Kuka?

Pirjo Itkonen on Suomen luonnonsuojeluliiton yritysyhteistyöpäällikkö, tehtävässä vuodesta 2006 lähtien.
Green coach -puutarhaterapian asiantuntija, suunnitellut ja vetänyt hyvinvointitapahtumia esimerkiksi vanhusten palvelutaloissa.
Erityisosaamisena aistipuutarhojen suunnittelu.
Toiminut Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksessä Espoon ympäristöyhdistyksessä vuodesta 2005.
Intohimoinen maailmanparantaja, lähiluonnon eläinten auttaja ja luontopuutarhan asukkaiden seuraaja.
Lempituoksu: puutarha sateen jälkeen. Lempiääni: kimalaisten pörinä