Muistojen metsä

Helsinkiläislapselle iso metsä kaupungin keskellä oli aluksi kaukainen ja vieras. Se oli vanhoja puita Olympiastadionin ja Auroran sairaalan takana. Siellä asui koukkunenäisiä noitia ja Rölli. Siksi raitiovaunut ja bussit kiersivät sen ympäri.

Teininä eksyin Keskuspuistoon kotimatkalla. Satoi ja oli myöhä. Kännykkää ei vielä ollut. Sekava hiekkatieverkosto johdatteli vieraisiin paikkoihin. Kun lopulta löysin tutulle kadulle, hyppäsin viimeiseen raitiovaunuun ja toivoin sen vievän keskustaan.

Mutta hiljalleen helsinkiläinen kasvaa Keskuspuistoon ja Keskuspuisto helsinkiläiseen. Kun nyt lenkkeilen sen hiekkateitä ja polkuja, ajattelen: tässä puronkaarteessa kyykin kerran katselemassa sammakonkutua, tuon kallion päälle istuin hymyilemään hyväksymiskirjettä yliopistoon, tuolla pienellä kannolla istuin treffeillä. Keskuspuisto on satojen tuhansien muistojen metsä.

Yhdelle tietylle paikalle palaan joka kevät. Pienelle metsäaukealle, sen sammaleille. Makaan sen pehmeydessä tervehtimässä aurinkoa, kuuntelen saapuvia lintuja ja ensimmäisten lehtien kahinaa, putsaan ripustamani linnunpöntön. Piileksin arkisilta ajatuksiltani, kevyiltä tai raskailta. Ajattelen, että kun pian isoja osia Keskuspuistosta rakennetaan kasvavan kaupungin tarpeisiin, samalla viedään isoja osia myös itsestä – kaikista meistä helsinkiläisistä.

Felix Siivonen

Tiedottaja

Tutustu Helsingin keskuspuistoon, yhteen sadasta luontohelmestä: 100luontohelmea.fi/helmi/helsingin-keskuspuisto