Omat työkalut
SLL Piiri Yhteystiedot Luonnonsuojelupiirit Juhani Paavola

Juhani Paavola

Toiminnanjohtaja, Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri

jussipaavola.jpg

Työmaani on rajattoman ilmava tiedotuksesta ja piirin nettisivujen ja toimiston ylläpidosta maakunnan virallisiin yhteistyöryhmiin. Olen toiminut piirin osa-aikaisena työntekijänä vuodesta 2001, poikettuani pariksi vuodeksi Hengitysyhdistykseen.

Ympäristötoimintaelämäni aloitin vuonna 1979 Helsingissä. Iltalukiosta ja erityislastensuojelulaitostyöstä oli helppo astua Energiapoliittisen yhdistyksen ja Koijärvi-liikkeen elämään, paljon arkipäivän työn suoraa toimintaa helpompaan. Toimintakohteina ”järjestötyön yliopistossa” satojen kumppanien kanssa ovat kolmenkymmenen vuoden aikana olleet mm. atomimiilutus, perustuhlaus, Alta-joen voimaloittaminen, vesaikkojen lentomyrkytykset Kajaanin Loutevaarassa, ja ilmastonmuuttamisen monet muodot kuten motorismi ja soiden poltto. Suojeluelämään ovat kuuluneet myös lajien, vesien ja metsien suojelu sekä niittyjen moottoriton hoito.

Keski-Suomessa synnytin 1980-luvun alussa nyt jo edesmennyttä pumppuvoimalahanketta (1969-1997) vastustaneen Vaarunvuori-liikkeen. Ohessa höyläsin mm. kangaspuita ja lasten leluja kotiverstaassa. Puutyökalut vaihtuivat tietokoneeseen 1990-luvun alussa pysyvien allergiapohjaisten hengityssairauksien vuoksi. Loppuun palamisen olen välttänyt mm. kieltäytymällä yleensä työskentelemästä klo 20 jälkeen.

Uusiin avunpyyntöihin joudun nykyisin vastaamaan yleensä vain lyhyellä neuvonnalla. Lähes jokainen voi uppoutua ongelmakohteita koskevaan, saatavillansa olevaan aineistoon.

Asun perheineni Muuramen kunnassa ilmastonmuuttaja-kaukolämmön ulottumattomissa keskellä Jyväskylää. Paikka on Päijänteen ekologisesti arvokkaalla suuralueella muutaman metrin päässä purosta, johon nousee nahkiainen ja tihkuu öljyä. Maaseudulla, varsin syrjässäkin, olen asunut yli puolet elämästäni.

Vapaa-aikani limittyy työn tavoitteisiin. Olen peruskorjannut puoliskoni kaksi-asuinhuoneisen lapsuudenkodin asunnoksemme osaksi kierrätystavaralla. Lämmitämme valtaosin puulla, sähkö on tietenkin norppaa. Olen hyötyliikkuja maalla ja vesillä: Päijännettä olen lipunut yhteensä tuhansia kilometrejä kajakilla, suksin, potkukelkalla ja peräprutkuveneellä, sen airoilla tai purjeella.

Puoliskoni Heljä on mm. luonto-opas. Toinen lapsistamme asuu vielä kanssamme: Noora on kasvissyöjä, minä syön enää niukasti lintua ja nisäkästä. Ympäri vuoden asustaa ihan pihalla perheen ulkojäsen, alaskan malamuutti, vähäjärkinen valkoposkikoira.

Ihmisen suojelusta olen kasvanut elämän suojeluun. Monimuotoisessa luonnonsuojeluliittolaisessa verkostossa mukana olo on ilo ja voiman lähde: jokainen tekemämme työrupeama on tarpeellinen.

 

Minut tavoitat:

  • keski-suomi(at)sll.fi
  • 040 354 0063 (yl. tiistaisin noin klo 10-18)

 

 

Tehdyt toimenpiteet