Omat työkalut
SLL Piiri Yhteystiedot Hallitus ja valtuusto Risto Sulkava

Risto Sulkava

sulkava.jpgSuomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana aloitin vuoden 2008 alusta. Aiemmin olen ollut useampia vuosia SLL:n Keski-Suomen piirin puheenjohtajana ja toiminut paikallisyhdistyksen, Keurusseudun Luonnonystävien, hallituksessa. Koulutukseltani olen biologi, filosofian tohtori. Siviilityönäni opetan Keuruun kaupungissa biologiaa ja maantietoa niin Keuruun lukion ja yläkoulun kuin Haapamäen yhteiskoulunkin puolella – ja välillä aikuislukiossakin.

Olen läpeensä kiinnostunut elämästä, siis biologiasta, sen kaikissa muodoissa. Harrastuksekseni ja välillä työksenikin tutkin erinäisiä eläinlajeja; nisäkkäistä, mm. saukkoa, liito-oravaa, metsäsopulia ja useita muitakin lajeja. Lintulaskentaan osallistun aktiivisesti niin talvilintujen reittilaskennoilla kuin kevätkesän sesonkiajan linja-, kesäatlas- ja vesilintupistelaskennoilla sekä petoruutukartoituksissa. Myös sammakkoeläinten laskennat osuvat kevääseen. Kesällä päiväperhosten linjalaskenta kuuluu jokaviikkoiseen ohjelmaani. Tutkimusprojekteja on kertynyt sen verran useita, että onneksi kaikissa on nykyään mukana myös muita aktiivisia harrastajatutkijoita – kiitos teille! Olen myös petolinturengastaja ja toiminut aiemmin Suomenselän Lintutieteellisessä Yhdistyksessä mm. yhdistyksen suojeluvastaavana ja kuukkeliprojektin osavastuullisena. Erinäiset suojelualoitteet ja kartoitukset täydentävät luontoharrastuksia.

Perheeseeni kuuluu vaimo Jaana ja kaksi tytärtä. Yhteisenä harrastuksenamme on ollut retkeily, vaikka aika usein retki - etenkin talvella - jää lyhyeksi lenkiksi iltapimeällä. Usein myös joku joutuu avustamaan iskää ajankohtaisen tutkimusprojektin kanssa. Puutalon lämmitys puiden pilkkomisineen (tosin nykyään aurinkokeräimet hoitavat hommaa puoli vuotta) ja kesällä pihaniityn niitto ja vähäinen kasvimaa kompostinkääntöineen (ympärivuotinen kompostikäymälä pienenä lisähommana), nielaisevat jo enemmän kuin ylimääräistä aikaa yleensä jää.

Kun opettaa maapallon ekosysteemien toimintaa ja niissä ilmeneviä ongelmia, sekä samalla itse tutkii ja läheltä havaitsee nykytilanteen, alkaa pakostakin suojella luontoa. Keskeistä on huomata, että kaikki ympäristöongelmat liittyvät samaan suureen kokonaisuuteen. Ei kannata miettiä mikä on pahin ongelma – on vaikutettava kaikkiin, vähintäänkin omilla teoillaan. Nyt on kiire, mutta samalla nyt on kenties paras mahdollisuutemme pelastaa tämän ainoan pallomme tulevaisuus. Olen luonnonsuojelija, jotta kehtaisin katsoa lapsiani silmiin sanoessani, että minä ainakin yritin.


Yhteystiedot:

Risto Sulkava
risto.sulkava@sll.fi
puh.050-5602113


Tehdyt toimenpiteet