Tuomas Aivelo
Ikkuna Suomen luontoon -moderaattori


Vastaan Ikkuna Suomen luontoon -sivuston toiminnasta ja kehittämisestä. Suurin osa työajasta menee käyttäjien kysymyksiin vastatessa ja käytännön sivuston ylläpidosta, mutta ehtiessäni pohdin luonnonharrastuksen ja internetin hedelmällistä yhdistämistä, luontoharrastajien yhteisöllisyyttä ja luontoharrastuksen edistämistä..
Koulutukseltani olen filosofian maisteri, biologian ja filosofian opettaja. Opettajuutta pääsen harjoittamaan toisessa sivutyössäni Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun IB-linjan biologian opettajana. Varsinainen kiinnostuksen kohteeni ja samalla pääaineeni on ekologia ja evoluutiobiologia, jonka parissa teen myös väitöskirjaa. Väitöskirjassani jätän Suomen luonnon taakse ja tutkin Madagaskarissa elävien hiirimakien vanhenemista.
Minusta kehkeytyi biologien luotettavien retkioppaiden huomassa: isäni johdatti koko perheen patikointiretkiä lähimetsissä, äiti avusti vuosikymmeniä vanhan Otavan Värikasvionsa avulla kasvien tunnistamisessa ja David Attenborough täydensi käsitystäni luonnon monimuotoisuudesta lauantai-iltaisin saunan jälkeen luontodokumenteillaan.
Luonnon tarkkailu, retkeily ja iloiset kokemukset niin muurahaisten parissa kuin henkeäsalpaavan maiseman auetessa edessäni ovat asia, josta en ole valmis luopumaan. Luonnon kokeminen on paras - ja uskallan väittää että ainoa - tapa oppia arvostamaan luonnon monimuotoisuutta. Meillä suomalaisilla on etuna, ettemme joudu turvautumaan pelkästään Avaran luonnon lauantai-iltojen dokumentteihin, vaan voimme itse lähteä luontoon retkeilemään jokamiehen oikeuksien turvaamana.
Retken voi tehdä lähelle tai kauas, se voi olla lyhyt tai pitkä. Jännittäviä kohtaamisia voi olla niin metsän siimeksessä lymyävän kämmekän kuin takapihalla lymyilevän maakiitäjäisen kanssa. Ikkuna Suomen luontoon -sivuston idea on, että tuon luontokokemuksen voi jakaa muiden kanssa ja samalla kuulla tai nähdä, miten muut ihmiset kokevat luontoa. Luonto on samaan aikaan sekä syvästi henkilökohtainen että joukkuelaji!
Ota yhteyttä:
tuomas.aivelo(ät)sll.fi

