logo

Paluu etusivulle
OLSY:n esittely
Ajankohtaista
Luontokuvia Oulusta
Retkikerho
linkit
english

Vaivaton vaippasouvi

(hintataso keväältä 2000, lisätietoja kesältä 2003)

Vaippojen ominaisuuksia - plussat ja miinukset
Vaippasouvin vaiheet
Vaihto- ja pesutiheys
Pesukustannukset
Kuluttajan kokonaiskustannukset
Lopuksi

Tilaus oli jätetty sisään ajallaan, mutta toimitusajan suhteen oli hieman epävarmuutta. Noin kolme kuukautta ennen toimitusta suurin osa siihen liittyvistä asioista oli reilassa. Kertauksen vuoksi siis: ihopaidat, yöpuvut, paidat, housut, ulkovaatteet, vaunut, vuodevaatteet, tutit …. Vaipat! No, vaipoille ainakin astia lyhytaikaista säilytystä varten. Ja kaapista iso tila, johon kaupan erikoistarjousvaippojen jumbopakkaukset mahtuvat. Kun olimme koettaneet hankkia kaikki muut tarvikkeet säästeliäästi ja vain tarpeellisen määrän, vaippojen kohdalla havaitsimme kaiken olevan suurta. Mitä ne maksavat ja kuinka paljon niitä tarvitaan? Löysimme tiedon, että sisäsiistiksi eli 2-2,5 -vuotiaaksi saattamiseen tarvitaan noin 3.600-4.500 vaippaa ja ne maksavat noin 6.000 mk! Joka päivä vauvan pepun päällä käy siis keskimäärin 5 vaippaa, jotka täytyy ostaa, kantaa kotiin ja viedä roskiin. Luvut ja laskelmat alkoivat hirvittää. Ja luimme lisää: kertakäyttövaippojen kompostoituminen kestää 200-500 vuotta ja ne ovat suurin yksittäinen kaatopaikkoja täyttävä tuote. Yhden lapsen vaipoista kertyy kaatopaikalle 1.500 kg jätettä!

Katsaus menneeseen auttaa usein antamaan nykyisille ongelmille oikeat mittasuhteet. Vain joitakin vuosikymmeniä sitten vauvat kiedottiin pestäviin vaippohin. Olisiko tässä meille jotain opittavaa? Funtsimme, vertailimme, tuskailimme, arkailimme ja lopulta huokaisimme. Olimme keksineet kestovaipan uudelleen. Esitämme löydöksemme reunahuomautuksin, joita ovat mm. se, että ompelimme vaippamme itse ja se, että asumme kerrostalossa ja käytämme taloyhtiön pesukonetta. Useimmat talomme asukkaat pesevät pyykkinsä ahtaassa kylpyhuoneessa ja kuivattelevat sen myös siellä. Vaippojen pesu talon pesutuvassa on meille ehdottomasti paras ratkaisu, joka pitää sisällään kunnon kuivauksen ja säästää tilaa asunnossa. Sitäpaitsi nykyisillä itseomistuksen suhdanteilla, meillä ei ole mitään vaikeuksia päästä pyykinpesuun lähes aina, kun se meille sopii.

Vaippojen ominaisuuksia
- plussat ja miinukset

(alkuun)

OminaisuusKestovaipat ++/--Kertakäyttövaipat ++/--
taloudellisuus++--
ympäristöystävällisyys (*)++--
saatavuus (**)++--
imukyky-+
vaihdon helppous-/++
hygieenisyys - ulosteiden käsin koskettelun tarve (++ = ei koskettelua)-+
hellyys vauvan iholle+ (jos vaihdetaan riittävän usein)-/+

(*) Vaikka kestovaippojen huuhtelu ja pesu rasittavat ympäristöä, ovat kestovaipat kuitenkin kokonaisuutena ylivoimaisia. Erityisesti jäteongelman kohdalla kertakäyttövaippojen ympäristöhaitta on huomattava ja MIPS:einä laskettaessa huikean suuri.
(**) Kestovaippoja ei tarvitse ostaa ja kuljettaa asuntoon ja asunnosta pois.

Vaippasouvin vaiheet

(alkuun)

Muoviset vaippahousut ovat vaippapaketin uloin kerros. Sen alla ovat neljään osaan taitettu flanelli (imukerros) sekä kolmiotaitettu harsokangasvaippa ja hoitoliina. Muovihousuja voi käyttää useamman kerran ilman pesua ja voit pestä ne yhdessä vaippojen kanssa. Myös vähän kostuneet ja muuten puhtaat flanellit voidaan huuhdella, kuivata ja käyttää uudelleen.
Huuhdo vaipat ja flanellit vaihdon yhteydessä. Myös hoitoliinat huuhdellaan, jos ne eivät ole kakkaisia. Kakkaiset keinokuituliinat menevät sekajätteeseen. Huom! Keinokuituliinoja ei viemärin tukkeutumisvaaran vuoksi tule heittää wc:hen. Paperikuituisen hoitoliinan voit sitävastoin huuhdella wc-pöntöstä.
Upota vaipat, flanellit ja käyttökelpoiset hoitoliinat muoviämpäriin, jossa on kylmää vettä ja lurauta sekaan etikkaa bakteerikasvua estämään.
Tyhjennä ämpäri pesukoneeseen. Pese 60oC:ssa. Ripusta vaipat ja flanellit sekä hoitoliinat kuivumaan.
Taita kuivat vaipat, flanellit ja hoitoliinat valmiiksi vaipanvaihtoa odottamaan. Taittamiseen menee aikaa noin 15 min/pesukerta. Vaippoja ja flanelleja ei tarvitse silittää. Silitetty vaippa on kuitenkin helpommin päällelaitettava ja vastasyntyneen iholle pehmeämpi kuin silittämätön.

Pidämme kodin ulkopuolella tapahtuvia vaipanvaihtoja varten mukanamme "valmiuspussin", jossa on valmiiksi taitettuja varavaippoja, kuivauspyyhe ja muovipussi likaisten vaippojen säilytykseen.

Vaihto- ja pesutiheys

(alkuun)
0-6 kk vauvalle6-24 ... kk vauvalleMuuta
7 vaippaa/päivä,
pesu joka kolmas päivä
4 vaippaa/päivä,
pesu joka viides päivä
Olemme käyttäneet imukykyisempiä kertakäyttövaippoja 1/yö noin 10 kk:n iästä alkaen, jotta emme herättäisi vaikeasti nukutettavaa vauvaamme vaipanvaihdolla. Nyt, kun vauvamme on 14 kk vanha, hänellä on 25 harsovaippaa, 14 flanellivaippaa sekä 5 vaippahousua.

Pesukustannukset

(alkuun)

Pesukerta (60oC) 37 min/3 mk + pesuaine 1,30 mk = 4,30 mk. Lisäksi etikkaa
0,50 mk/pesukerta eli yhteensä 4,80 mk. Kakkaisten vaippojen vaihdossa täytyy myös hoitoliina uusia, mistä lisäkustannus on noin 317 mk/vuosi. Vuodessa yli kymmenkuisen vauvan vaippojen pesu maksaa siis: pesut 346 mk + hoitoliinat 317 mk = 663 mk.

Kuluttajan kokonaiskustannukset

(alkuun) (Esimerkkivertailussa oman vaippasouvimme luvut.)
KestovaipatKertakäyttövaipat
Yhteensä 2 vuoden aikana: 1826 mk
Perustamis-/valmistuskustannukset: vaipat, flanellit, vaippahousut, ym: 500 mk. Pesukustannukset: 1326 mk. Huom! Pienten kustannusten syynä ovat saadut vaippalahjat - äitiyspakkaus ym.
Hintaesim: harsovaippakangas (70 cm) 16,90 mk/m flanellikangas (150 cm) 39 mk/m
vaippahousut n. 40 mk/kpl.
Ostohinta: yhteensä 2 vuoden aikana vähintään 6000 mk. Lisäksi vaippojen kuljetuskustannukset kaupasta kotiin.

Lopuksi

(alkuun)

Keskustelu vaipoista jatkuu ja syystä. Vaipat ovat hyvinvointi-ihmisen elämän ensimmäinen ympäristöongelma. Voimme antaa lapsellemme hyvän startin ja olla itse iloisia oikean ympäristöteon vuoksi, kun ratkaisemme vaippasouvissa luonnon, ympäristön ja tulevaisuuden puolesta. Meistä tuntuu, että on hyvä pitää lähellään edes joitain elämän "välttämättömyyksiä". Käsituntuman ottaminen vauvan pyllyn likaisiin tuotoksiin vaipan käsittelyssä voi hyvinkin olla meille tarpeen. Sitäpaitsi, myös kertakäyttövaipan käyttäjä joutuu likaamaan kätensä pyllyn pesemisessä. Tai onhan tietysti olemassa kosteuspyyhkeitä, vauvabidé-suihkuja jne. Vauvan ulostehuoltotavan valinta on kuitenkin eräs merkittävä ympäristö- ja elämäntapavalinta, jonka me edelleen vapaasti voimme tehdä.

Vaippahousuja myyvät esim.
Vekkuli Oy, puh. 017-552 8882, http://personal.inet.fi/muoti/vekkuset ja Jutta-design Oy, www.juttadesign.fi, email: asiakaspalvelu@juttadesign.fi,
puh. 040-7723603. Muut tarvikkeet saat oululaisista kaupoista.

Odotamme mielenkiinnolla palautetta vaippasouvista: Suzy McAnsh tai Hannu Karvonen: hkarvone@paju.oulu.fi, puh. 554 6415.

(alkuun)

| << Paluu |

© Oulun luonnonsuojeluyhdistys