Saaristomerellä perinnemaisemaa kunnostamassa – leiriläisen päiväkirja

Kirjoittanut: Anniina Kirstinä

Päivä 1.

Leirille ilmoittautui sopivasti väkeä, ja perjantaiaamuna olin Turun linja-autoasemalla ostamassa meno-paluulippua Houtskariin. Asemalaiturilla näkyi muutama muukin rinkkaa ja makuupussia kantava henkilö, joiden arvelin olevan menossa samaan suuntaan.

Linja-automatka meni mutkaisten teiden keinuttaessa matkustajia bussin penkin  laidalta toiselle. Silloin tällöin kyytiin nousi lisää matkalaisia, osa leiriläisiä, osa muilla asioilla liikkuvia ihmisiä. Reitti kulki Turusta Paraisten ja Korppoon läpi Nauvoon, ja lopulta Houtskarin Näsbyhyn. Näsbystä lähdimme Metsähallituksen veneellä kohti Salmisin saarta.

Salmis, Iniö

Salmis on osittain metsähallituksen omistama, osittain yksityistä maata. Saaren luonto on rikasta ja lajisto monipuolista, sillä alueella esiintyy myös uhanalaisia tai silmällä pidettäviä lajeja. Saarella on Suomen hienoimpia lehdesniittyjä, tuoreita niittyjä ja hakamaita. Ennen vuosituhannen alkua alue oli päässyt pahoin villiintymään laidunnuksen puuttuessa, mutta vuosien 2001-2003 aikana alueella tehtiin raivauksia Niitty-life –projektin toimesta. Alueet aidattiin, ja nyt karja laiduntaa niityillä entiseen tapaansa.

Kaiken kaikkiaan meitä oli kahdeksan leiriläistä, työnjohtaja, Metsähallituksen harjoittelija ja leirikokki. Saareen päästyämme pystytimme teltat. Kalliot muodostivat suojaisan käytävän saaren keskelle, johon oli hyvä leiriytyä. Toisilla oli omat teltat mukana, loput majoittuivat armeijan puolijoukkuetelttaan.

Saaristomeren kansallispuisto

Saaristomeren kansallispuisto on 500 m² laajuinen, Suomen neljänneksi suurin kansallispuisto. Saaristomeri koostuu lukemattomista saarista, jotka yhdessä ympäröivän meren kanssa muodostavat monipuolisia elinympäristöjä; Murtovesi, valtava määrä rantaviivaa ja saarten perinnemaisemat luovat kokonaisuuden vailla vertaa.

Salmisin saari kuuluu laajempaan Natura-alueeseen.

Perinnemaiseman arvo

Perinnemaiseman arvo määritellään pääasiassa sille ominaisen kasviston ja kasvillisuuden mukaan. Laidunnuksen, niiton ja lehdestyksen muovaamat maat, jotka ovat laajoja, monipuolisia ja sisältävät sekä maisemallisia että kulttuurisia tekijöitä ovat arvokkaimmasta päästä.

Telttojen pystytyksen jälkeen leirikokki asetteli välipalaeväät esille. Suuren kiven päällä oli voileipätarvikkeita joka lähtöön, vaikka nälkäiselle olisi riittänyt vähempikin. Kävimme hakemassa voileivät ja täyttämässä mukit kuumalla juotavalla. Sammaleinen kallio tarjosi istumapaikkoja.

Kahvitauon jälkeen tartuimme työvälineisiin, ja perinnemaiseman kunnostustyö pääsi alkuun. Itselleni homma oli entuudestaan tuttua, sillä olin osallistunut samanlaiselle talkooleirille edellisenä keväänä Jungfruskärissä.

Perinnemaiseman kunnostus

Aikaisemmin saaren niityt ja hakamaat ovat olleet karjan laiduntamia, jolloin sekä niittyjen lannoitus että niitto ovat sujuneet luonnollisin menetelmin. Viljelymaat ovat olleet vain ihmisravinnon tuotantoa varten, jolloin kaikki muut ojanpientareet, missä heinää vain on kasvanut, on niitetty karjan talviravinnoksi.

Jatkuva niitto mahdollisti lajirikkaan ympäristön, kun korkeammat heinät leikattiin, ja lyhytvartisillakin lajeilla oli valoa ja tilaa kasvaa. Kavioiden rikkoma maanpinta helpotti myös kasvien siementen itämistä.

Ensimmäisen talkoopäivän päätteeksi syötiin maittava kasvis-sienipata, ja ruokalevon jälkeen alettiin sytytellä iltanuotiota rantakivikon tuntumaan. Liekkien ympärille kokoontui monenlaista leiriläistä; mukana oli sekä konkareita että muutama ensikertalainen. Toiset olivat jo työuransa päättäneitä, toiset vielä opiskelijoita. Työpaikat ja opiskelualat vaihtelivat insinööristä oikeustieteiden ylioppilaaseen ja maanviljelijästä bioalan teknikkoon. Eroavaisuuksista huolimatta kaikkia yhdisti mielenkiinto luontoa ja retkeilyä kohtaan, ja yhteistä jutun aihetta riitti.

Ensimmäinen yö tuntui viileältä, mutta makuupussin nyörejä kiristämällä vilu katosi ja uni valtasi jälleen väsyneen mielen.

Päivä 2.

Lauantai kului nopeasti kunnostustöiden parissa. Kahvihetket tauottivat päivää, ja kuppi kuumaa lämmitti mukavasti käsien välissä. Töitä tehdessä sai välillä riisua takkia pois, muutoin keväinen sää oli juuri sopiva talkootöille.

Työurakan päätteeksi oli tarkoitus lähteä tutustumaan naapurisaaren luontoon, mutta koska veneen kanssa oli ilmennyt aiemmin ongelmia, retki päätettiin jättää väliin. Leirissä pysyminen osoittautui hetkeä myöhemmin entistäkin paremmaksi päätökseksi, kun sadepilvet repesivät saaren yllä. Onneksi päivälliseksi keitetyt perunat ja paistettu lohi oli saatu juuri syötyä, eikä kenenkään tarvinnut jäädä sateeseen.

Maankäytön muutos

Ennen toista maailmansotaa edeltävinä vuosikymmeninä lehmien ja lampaiden määrä väheni Suomessa roimasti, ja jäljelle jääneet eläimetkin siirrettiin tuottavimmille maille pois saaristosta. Paikoin niittyjä alettiin jopa metsittää.

Alueen luokitteleminen suojelua vaativaksi ei aina riitä. Arvokkaan biotoopin ylläpitämiseksi tarvitaan ihmiskäsiä ja talkoohenkeä, jotta luonnon monimuotoisuus säilyisi yhtä rikkaana ja vuosisatojen muovaamat maisemat perinteisissä muodoissaan.

Haravointi, niittäminen ja vesojen leikkaaminen - ei sen monimutkaisempia suojelutoimia.

Toisena iltana sytyttelimme tulet kamiinaan ja keräännyimme kuuntelemaan sateen ropinaa telttakangasta vasten. Kummassa oli enemmän tunnelmaa, tässä, vai edellisillan leirinuotiossa ja auringonlaskussa, valinta ei ole helppo.

Päivä 3.

Sunnuntaiaamu alkoi sumuisen sateisena. Työurakkaa ei ollut enää paljoa jäljellä, viimeiset haavanlehdet liikkuivat haravan mukana kohti polttokasoja ja sakset leikkasivat ylimääräisiä vesoja juurakosta.

Työpäivä päättyi riisiin ja kanakastikkeeseen. Oli aika purkaa leiri ja pakata tavarat. Puolijoukkueteltan kiilat olivat tiukasti kiinni märässä maassa, mutta irtosivat lopulta. Ruoanlaittovälineet, rinkat ja teltat siirtyivät ripeästi rannalta kallion kautta veneeseen kun rivissä oli sopiva määrä käsipareja. Vene irtosi kalliosta lastinaan väsyneitä, mutta hymyileviä leiriläisiä.

 

Lähteet:

Metsähallituksen nettisivut

Leena Lehtomaa: Varsinais-Suomen perinnemaisemat, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen julkaisu, 2000