Jättipalsamille kyytiä!
Jättipalsami on ärhäkkäästi leviävä vieraslaji, jonka nujertamiseksi tarvitaan nyt talkoohenkeä.
Tiedote 20.7.2010
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Alun perin puutarhojen somistukseksi tuotu jättipalsami on osoittautunut liiankin tehokkaaksi levittäytyjäksi. Rehevillä ja kosteilla paikoilla viihtyvä jättipalsami jättää muut kasvit varjoonsa, ja vie elintilaa kotoperäisiltä lajeiltamme. Pahimmillaan tiheä jättipalsamikasvusto voi peittää joen tai puron vartta kilometrien matkalla.
Tehokkaasti leviävä paukkukukkaJättipalsami, ns. "paukkukukka", on yksivuotinen puutarhakasvi, jonka kypsät kodat voivat singota siemeniä jopa seitsemän metrin päähän. Tehokkaan leviämistekniikan lisäksi yksittäinen kasvi voi tuottaa huimat 4000 siementä. Jättipalsamin uudistumiskyky on myös ilmiömäinen, sillä niitettyyn varteen kehittyy nopeasti uusi kukinto.
Alkuperäislajistoa hävittävien vieraslajien on arvioitu olevan yksi vakavimmista ympäristöuhista. Ongelmaan on syytä tarttua nyt, kun työmäärä ei vielä ole ylitsepääsemätön. Ulkomailta on kantautunut varoittavia esimerkkejä, sillä paikoin vieraslajit ovat päässeet leviämään niin tehokkaasti, että niiden hävitys on käynyt mahdottomaksi.
Talkoilla ongelmakasvit kuriinOnko kotiseudullesi levinnyt jättipalsamikasvusto? Mitä sille voisi tehdä? Viikolla 30 (26.7.-1.8.) vietetään jättipalsamin kitkentätalkoita, joten jokaisella on nyt mahdollisuus tehdä ekoteko omalla asuinalueellaan.
Jättipalsamin torjunta on mukavaa puuhaa, sillä siihen tarvitaan vain työhanskat ja annos talkoohenkeä. Kasvit irtoavat melko helposti ja työn tulokset näkee nopeasti. Tämän kesän helteissä aikaistuneen kukinnan vuoksi talkoita on jo järjestetty mm. Turussa, sekä Huittisissa, jossa talkooporukka aikoo tempaista vielätoisenkin kerran.
Kokoa oma talkooporukka ja lähtekää yhdessä pysäyttämään jättipalsamin leviäminen!
- hävittäminen on parasta tehdä kitkemällä
- laajat esiintymät voidaan niittää mahdollisimman matalalta
- niiton jälkeen on seurattava, ettei uusia kukintoja pääse kehittymään
- torjunta-aineet tehoavat myös jättipalsamiin, mutta niiden käyttö vesistöjen lähellä on kielletty
- kukintoja ja juuria ei saa laittaa kompostiin
- kukinnot tulee polttaa
- varret ja juuret voi kuivattaa esim. mustan jätesäkin päällä, jonka jälkeen ne voidaan kompostoida
- torjuntaan pitää olla maanomistajan lupa, yleisillä alueilla ilmoita talkoista kunnalle
Talkoot ovat osa "Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Lounais-Suomessa"-hanketta, jossa jättiputken, kurtturuusun ja jättipalsamin leviäminen pyritään saamaan hallintaan. Hankkeen toiminta-alueena on Satakunta ja Varsinais-Suomi, ja se kestää vuoden 2011 loppuun. Toteuttajana on Varsinais-Suomen ELY-keskus. Hanke rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston kautta.
Voit ryhtyä myös oman lähialueesi vierasesiintymän "kummiksi" ja pitää huolta kasvuston hävittämisestä. Vieraslajeista koituvien ongelmien torjunnassa on ensisijaista löytää esiintymät ajoissa, sekä huolehtia hävitetyn alueen jälkiseurannasta.
Projektikoordinaattorit vastaavat mielellään kysymyksiin:
Varsinais-Suomi: Satakunta:
Natalia Räikkönen Kati Saarni
puh. 040-769 9043 puh. 050-433 9906


