Tarvitaan kansainvälistä yhteystyötä
Unesta herääminen, Saaristomeri 6.8.2007. Kuva: Jussi Lempiäinen
26. maaliskuuta 2008
Keskustelin maaliskuussa 2008 puolalaisen kollegan kanssa. Hän totesi ettei Itämeren tila näytä puolalaisista lainkaan huolestuttavalta. Pitkät hiekkarannat hohtaa ja suoraan avomereltä rantoja huuhtova vesi on kirkasta. Lisäksi kasvava osa puolalaisista suuntaa kesälomamatkoille Välimerelle, joten Itämeren suojeluun liittyvä poliittinen tuki päättäjille ei taida nousta samalle tasolle kuin Suomessa.
Meillä jääkausi raapaisi aikanaan esiin peruskallion, joka esimerkiksi Virossa on jäänyt paksujen maakerrosten alle. Tämä on luonut vaihtelevan rantaviivan, ja vaihtelevat syvyyssuhteet. Syvänteissä viipyilevä vesi ei vaihdu samalla tavalla kuin suoraan ulapalle aukeavien ja tasaisesti syvenevien rantojen vesi. Happikato on todennäköinen hajoavan biologisen materiaalin jäädessä kuoppiin, mikä puolestaan vapauttaa pohjasta lisää fosforia levien käyttöön. Suomenlahtea ja Saaristomerta pahoinpitelevä ravinnepumppu on valmis.
Rannikkomme morfologia siis lisää todennäköisyyttä sille, että äänestäjä joutuu levävellin keskelle purjehdus- tai uimaretkellään ja että iltapäivälehdistö ottaa otsikoihinsa rantakuumuudessa kärvistelevät ja velliä katselevat pikkulapset. Puolaan matkaava pääministerimme kantaa siis mukanaan aivan erilaista poliittista mandaattia Itämeren suojelun suhteen kuin lentokentällä odottava virkaveljensä. Keskustelu tietysti kohteliaasti käydään, mutta tulevaisuudessa Itämerta potentiaalisesti todella rajusti rehevöittävän maan päämiehet taitavat olla erityisesti kiinnostuneita siitä, miten Puolan maaseudun väestö tukee heitä jatkovaaleissa.
EU:ssa vesipuitedirektiivi ja meristrategia ovat niitä poliittis-hallinnollis-tieteellisiä työkaluja, joilla näitä aiheuttajien ja kärsijöiden välisiä epätasapainotilanteita pitäisi korjata. Ilmastomuutoksessa oli pitkään samantyylinen tilanne, eivätkä tietysti nytkään Itävalta ja Hollanti ole aivan samassa tilanteessa, jos meren pinta uhkaa nousta.
Minun mielestäni EU:n kaltainen poliittis- taloudellinen yhteisö on aivan välttämätön työkalu, jotta ihmiskunta voi tämänkaltaisia ongelmia ratkaista. Epätasaisesti jakautuvia poliittisia intressejä pitääkin koplata, jotta eri ongelmien ratkaisut saavat eri tavoin tukea kaikilta osallistuvilta mailta.
Kansainvälisessä poliittisessa keskustelussa puhemies Niinistön idea liittää Itämeri ja Välimeri toisiinsa oli hyvä, vaikka ensi vaiheen toteutus saikin kylmää kylpyä jo ennen Ranskan puheenjohtajuuskautta. Täytyy toivoa että poliitikoillamme riittää koplauslankaa ja kykyä tuoda kotiin huonojakin uutisia joissakin asioissa, jos sillä saadaan voittoja muualla.
Vieressämme yhä kiivaammin hengittävä Äiti Venäjä on öljyisessä uhossaan kuitenkin se vaikein neuvottelukumppani. Itämeren leväongelmat voivat saada uuden presidentin kulmakarvat nousemaan, mutta niin kauan kuin öljytankkeri etenee vellin joukossa, ei todellista ongelmaa taida olla. Suomenlahden ranta-alueille suunnitelluille kanaloille vesivessa on helpoin tapa päästä eroon sivutuotteista.
Emme enää voi mitään sille mitä viimeinen jääkausi teki. Ennen seuraavaa me EU-laiset voimme kuitenkin tehdä kaikkemme ainakin sille, etteivät Puolan hohtavat rannat muutu mustanpuhuvaksi öljymössöksi. Hyvällä koplauksella ja talouden kasvulla muilla alueilla Puolakin voi jarrutella maataloutensa kasvua.
