Helsingin ja Turun Itämeri-haaste etenee vauhdilla

Puuta hiiohoi!, Helsinki, Kulosaari 13.10.2007. Kuva: Jukka Tuunanen
17. lokakuuta 2008
Helsingin ja Turun haaste Itämeren tilan parantamiseksi on saanut hienon vastaanoton ja edennyt vauhdilla. Tähän mennessä 115 Itämerihaasteeseen vastannutta julkista ja yksityistä tahoa Suomessa tekee omaa vesiensuojelutyötään. Kaikki uudet kiinnostuneet ovat edelleen tervetulleita mukaan talkoisiin!
Itämeri-haasteessa korostuu mahdollisimman laajan rintaman kokoaminen haasteen taakse. Helsinki ja Turku pyrkivät omissa sitoumuksissaan toimimaan suunnannäyttäjinä ja vähentämään kaupunkien toimintojen aiheuttamaa vesistökuormitusta.
Veneilyn ja laivaliikenteen vesistövaikutuksia vähennetään Helsingissä merkittävästi jo tänä vuonna. Liikuntavirasto ylläpitää ja kehittää kaupungin alueen imutyhjennyslaitteiden verkkoa veneiden käymäläjätevesille, ja virasto on asteittain lisännyt pienvenesatamien imutyhjennyslaitepisteitä.
Kuudessa venesatamassa on kaupungin ylläpitämiä tyhjennyslaitteita, lisäksi osa veneseuroista ylläpitää laitteistoja omille jäsenilleen. Viime keväänä asennettiin Itämeri-haasteeseen liittyvällä erillisrahoituksella viisi ylimääräistä tyhjennyspistettä. Septityhjennyspaikat parantavat merkittävästi Helsingin pienvenesatamien palveluja veneilijöille ja toisaalta helpottavat veneilijöiden osallistumista toimimaan puhtaampien lähivesien puolesta.
Helsingissä kuluneen kesän risteilysesonki on ollut kaikkien aikojen vilkkain. Kaupungissa on vieraillut arviolta yli 360 000 risteilymatkustajaa noin 270 aluksesta. Reittiliikenteen laivat johtavat kaikki jätevetensä viemäriin, mutta risteilijät eivät. Helsingin Satama ja Helsingin Vesi sopivat, että 1.5.2008 alkaen ulkomaisilta risteilijöiltä perittävään kiinteään jätemaksuun sisältyy myös jätevesimaksu, ja että erillistä jätevesimaksua ei enää laskuteta.
Helsingin Sataman risteilylaitureilla on jätevesiviemärit ja vastaanottopisteet, mutta lain mukaan risteilyalukset voivat tyhjentää jätevedet mereen 12 meripeninkulman päässä rannasta. Kansainvälisille risteilyvarustamoille lähetettiin alkukesällä oma haastekirje, jotta alukset jättäisivät jätevetensä maihin jo tällä risteilykaudella. Tilanne onkin rohkaiseva – jo kesäkuun lopussa risteilijät olivat jättäneet enemmän jätevesiä kaupungin viemäriverkkoon kuin koko edellisellä risteilykaudella. Yhteensä risteilyalusten jättämä jätevesimäärä kolminkertaistui.
Maatalouden hajakuormituksen osalta kaupungin Haltialan tilasta ja Tuomarinkylän kartanosta on tarkoitus tehdä vesiensuojelun mallitiloja. Keväällä myös Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustila tuli suunnittelemaan tilojen yhteistä kehittämistä. Tilat toimivat osin eri lähtökohdista, ja onkin tärkeää saada toisaalta kaupungin tilojen virkistyskäyttäjät ja toisaalta Viikin maatalousopiskelijat tietoisiksi maatalouden vesiensuojelutoimenpiteistä ja alan uusin tutkimustieto kaikkien tilojen käyttöön. Tilojen vesiensuojelun kehittämisestä tullaan tiedottamaan myös vierailijoille yhteisillä opasteilla ja näyttelyillä ensi vuonna.
Helsingin kaupunki sitoutui Itämeri-haasteen osana rahoittamaan lahjoitusprofessuurin Helsingin yliopistossa. Nyt on syntymässä peräti kaksi uutta professuuria, kun saimme myös muita rahoittajia mukaan. Toinen uusista professoreista tulee keskittymään Itämeren suojelun taloudellisiin ohjauskeinoihin ja toinen Itämeren rannikkoekosysteemien tutkimukseen. Professuurit perustettaneen vielä tämän vuoden puolella.
Tässä oli muutamia esimerkkejä Helsingin kaupungin omista Itämeri-toimenpiteistä. Voin tyytyväisenä todeta, että edistymme omissa sitoumuksissamme konkreettisesti koko ajan. Itämeren tilan todelliseksi parantamiseksi tarvitaan kuitenkin laajaa yhteistyötä, ja haastekampanjan vauhdikas eteneminen edustaa tätä puolta.
Olemme julkistamisen jälkeen päätyneet Turun kanssa laajentamaan haastetta - haastoimme syyskuussa kouluja ja tulemme syksyn mittaan haastamaan mm. suuryrityksiä mukaan. Haaste etenee myös kansainvälisesti. Tähän mennessä yli kymmenen Itämeren maiden kaupunkia on vastannut haasteeseen myöntävästi, ja järjestäytyminen kaupunkien kesken on käynnissä. Esitän lämpimimmät kiitokseni kaikille haasteen vastaanottaneille.
Helsingissä alkaa tänä vuonna kaikkien aikojen rakennusoperaatio, kun uusi Itämeren modernein satamakeskus vihitään käyttöön ja tavarasatamatoiminnot keskitetään Vuosaareen. Sen seurauksena rakentaminen keskittyy upeimmille ranta-alueillemme aivan keskustan tuntumassa. Uusien asuin- ja työpaikka-alueiden rantoja huuhtovat Itämeren ja Suomenlahden aallot. Kaupunkirakenteen keskittyessä entistä vahvemmin meren äärelle on aina vain tärkeämpää, että Itämeren tilan kehitys saadaan oikeille raiteille.

