Omat työkalut
SLL Piiri Itämeri Kirjoitukset Itämeri tarvitsee tutkimuskeskuksen

Itämeri tarvitsee tutkimuskeskuksen

Clean up

Clean up, Turku 15.9.2007. Kuva: Erkki Jylhä

 

5. elokuuta 2008

Sinilevälauttojen helteiden myötä saapuessa Itämeri on taas otsikoissa ja ihmisten sydämissä. Merta ei kuitenkaan voi suojella ilman korkeatasoista tutkimusta.

Suomen luonnonsuojeluliitto esitti keväällä maamme meritutkimuksen keskittämistä yhteen ympäristöhallinnon alaiseen merentutkimuskeskukseen. Sillä olisi yksi yhteinen suunnittelu, rahoitus ja hallinto. Yhdistäminen selventäisi työnjakoa, vastuita ja voimavaroja. Yhteistyö tehostaisi tutkimusta ja säästäisi rahaakin. Silloin kaikki saisivat myös kaiken merta koskevan tiedon yhdestä paikasta.

Ministerit valitsivat keväällä kuitenkin aivan päinvastaisen linjan: he päättivät hajottaa nykyisen Merentutkimuslaitoksen. Sen toiminta jaettaisiin Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kesken. Näin tutkimuksen hajaannus lisääntyisi entisestään, kun Merentutkimuslaitoksen fysikaalinen ja biologis-kemiallinen tutkimus pirstottaisiin kahteen eri laitokseen ja paikkaan.

Ministerien esitys herätti kevään lausuntokierroksella hyvin laajaa vastustusta. Myös Suomen Akatemian vesialan kansainvälinen arviointipaneeli esitti asiasta huolensa.

Itämerta tulee tutkia kokonaisvaltaisesti ja monitieteisesti. Suomen ympäristökeskuksessa ja Ilmatieteen laitoksessa Itämeri olisi vain yksi asia monien muiden joukossa. Silloin Suomessa ei enää olisi yhtään meriasioihin keskittynyttä tutkimuslaitosta.

Pirstoutumisesta seuraa helposti myös voimavarojen hajautuminen ja väheneminen. Erityisen huolissaan pitää olla merentutkimusalus Arandan toiminnan jatkumisesta. Voi sanoa, että ilman Arandaa Suomella ei olisi nykyaikaista merentutkimusta. Kahden laitoksen mallissa Arandasta tulisi kuitenkin väliinputoaja. Sen kehittäminen ei olisi kummankaan laitoksen ikioma ydintehtävä. Se olisi molemmille isännilleen sivuasia, josta voisi rahapulassa helposti tinkiä. Samoin voisi käydä merentutkimuksen muullekin rahoitukselle.

Lopulliset päätökset merentutkimuksemme tulevaisuudesta tehdään syksyllä. Katseet kääntyvät nyt maan hallitukseen ja eduskuntaan. Päättäjien olisi oivallettava, että tutkimuksen keskittäminen on hajottamista parempi tapa turvata Itämeren suojelun tarvitsema korkeatasoinen tutkimus.

Tapani Veistola,
luonnonsuojelusihteeri, Suomen luonnonsuojeluliitto ry.

Tehdyt toimenpiteet