Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Itämeren kaasuputkessa talous ohitti ympäristön

Itämeren kaasuputkessa talous ohitti ympäristön

(2.9.2010) Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin ja kahdeksan virolaisen järjestön muutoksenhaun Itämeren kaasuputkesta. Päätös ei kuitenkaan osoita, että hanke olisi haitaton vaan että taloudelliset hyödyt ohittivat ympäristön edut. Järjestöt tutkivat Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen rauhassa ennen päätöstä jatkotoimista.


"Ikävä kyllä, päätös ei osoita että kaasuputki olisi haitaton vaan että taloudelliset hyödyt ohittivat ympäristön edut", sanoo Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist. "Haittoja on, ja hallinto-oikeuskin myösi ne päätöksessään. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt niitä tarpeeksi merkittävinä hankkeen hyötyihin verrattuna muuttaakseen lupaehtoja. Näin käy usein, kun työt ovat jo käynnissä. Tutkimme päätöstä tarkemmin ja päätämme sitten haemmeko päätökseen muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta."

"Nord Stream on nyt Itämerellä ja seurannat osoittavat aikanaan olivatko huolemme aiheellisia", Viron Luonnon Säätiön johtaja Jüri-Ott Salm sanoo. "On kuitenkin monia asioita, joita ei voi ennustaa tai seurata. On harmillista, että Viron ja Suomen viranomaiset eivät pääseet yksimielisyyteen hankkeen tarvitsemista lisäselvityksistä. Tästä syystä kenelläkään ei ole täyttä kuvaa hankkeen mahdollisista vaaroista. Kuten tiedämme, Meksikonlahdenkin öljyonnettomuuden riski arvoitiin aikanaan nollaksi. Ikävä kyllä, se ei ollut nolla."

LISÄTIETOJA

- Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist, puhelin 050 4328 281

- Viron Luonnon Säätiön johtaja (ELF juhatuse esimees) Jüri-Ott Salm, sähköposti jott at elfond.ee, käsipuhelin +372 52 95 933 (esimerkiksi englanniksi)

- alkuperäinen valitus: http://www.sll.fi/uusimaa/kannanotot/uysp-vhao-itamerenkaasputki-150310

- http://www.elfond.ee/et/uudised/27-mereuudis/1035-nord-stream-
luehiajalised-majandushuvid-voitsid-keskkonnakaitse

- English: http://www.elfond.ee/en/news/1036-economy-walked-over-environment-in-nord-stream-pipeline

Tehdyt toimenpiteet