Uhanalaisten perinnemaisemien hoitoon panostettu Uudellamaalla jo kahdeksan vuotta
(28.7.2010) Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien hoitohanke (ULLA-hanke) hoitaa luontokohteita jo toista vuotta. Aiempien vastaavien hankkeiden kanssa meneillään on kuitenkin jo kahdeksas kesä. ULLA on Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin kolmas luonnonhoitohanke.
ULLA-hanke hoitaa perinnemaisemia, uhanalaisten lajien elinympäristöjä sekä uhanalaisia luontotyyppejä. Muutamiin kohteisiin on rakennettu jopa perinteisiä riukuaitoja. Lisäksi on torjuttu haitallisia vieraslajien esiintymiä, kuten jättiputkia ja lupiineja, jotka valtaavat alaa kotimaisilta kasveilta. Useimmiten kohteet ovat pienialaisia ja yksityisten omistamia. Hoitotoimiin tarvitaan usein ulkopuolista apua, jotta uhanalaiset lajit saavat mahdollisuuden selvitä.
Uhanalaisten lajien kasvupaikkoja ovat muun muassa niityt ja kedot. Niiden häviämisen myötä eliöt ovat kuitenkin löytäneet korvaavia elinpaikkoja, kuten tienvarsia ja ratapenkkoja. Näitä kohteita on kuitenkin hoidettava, jotta ne pysyvät avoimina ja eliöille sopivina. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin luonnonhoitohankkeet ovat jo kahdeksatta kesää näiden kohteiden turvana.
ULLA-hanke on työllistää tänä kesänä 25 ihmistä. Yhteensä piirin kolmessa hankkeessa on ollut töissä yli 100 pitkäaikaistyötöntä. Kohteita on ollut hoidon piirissä yhteensä 140. Hankkeiden rahoitus on tullut pääosin TE-keskukselta, joka on nykysin osa ELY-keskusta. Lisäksi on saatu lahjoituksia alueen kunnilta sekä yksityisiltä ihmisiltä.
Hanke tekee tärkeää työtä. Peräkkäiset hankkeet ovat hoitaneet perinnemaisemakohteita, joista maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilakin on ollut huolissaan. Lisäksi voidaan työllistää vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä mielekkääseen työhön luonnon parissa.
Lisätiedot: Projektivastaava Hanna-Leena Keskinen, puhelin 040 544 9809
- sähköposti: hannaleena.keskinen (at) gmail.com







