Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Leo Stranius Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajaksi – vauhtia Sipoonkorven kansallispuistolle ja pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuille

Leo Stranius Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajaksi – vauhtia Sipoonkorven kansallispuistolle ja pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuille

(21.11.2009) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajaksi valittiin lauantaina Helsingissä pidetyssä syyskokouksessa Leo Stranius Helsingistä. Ensi vuonna piiri vauhdittaa muun muassa Sipoonkorven kansallispuiston perustamista ja pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuja.


Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri on Suomen luonnonsuojeluliiton suurin piirijärjestö. Sen 26 jäsenyhdistyksellä on yhteensä yli 10 000 jäsentä. Piirin puheenjohtajana jatkaa vuosina 2010 - 2011 Leo Stranius. Hän toimii myös muun muassa Luonto-Liiton pääsihteerinä.

"Piirin tavoitteena on seuraavan kahden vuoden aikana Sipoonkorven kansallispuiston perustaminen, pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujen edistäminen ja energiankulutuksen vähentäminen Uudellamaalla. Myös jätteen synnyn ehkäisyssä on täällä paljon tehtävää", puheenjohtaja Leo Stranius linjaa.

"Ensi vuosi on kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi", vt. toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo. "Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri korostaa silloin ekologisten verkostojen suojelua maakuntien ja kuntien kaavoituksessa. Ensi vuonna jaamme myös palkinnot meluntorjunnassa ja soidensuojelussa kunnostautuneille." 

Piirihallituksen jäseniksi vuosille 2010 - 2011 valittiin Mikko Niskasaari Helsingistä, Mia Holopainen Lohjalta, Heidi Rantala Helsingistä, Laura Räsänen Kirkkonummelta ja Hilkka Toivonen Siuntiosta.

Hallituksen varajäseniksi vuodelle 2010 valittiin Yrjö Ala-Paavola Hyvinkäältä, Hannu Ikonen Porvoosta, Kaisa Illukka Luonto-Liiton Uudenmaan piiristä, Anneli Mikkonen Helsingistä sekä Reija-Riikka Stenbäck Askolasta.

Piirihallituksessa jatkavat vuonna 2010 vielä viime vuonna valitut Riku Cajander Kirkkonummelta, Kaisa Hauru Helsingistä, Esa Lehtinen Lohjalta, Pasi Raipola Espoosta ja Pertti Sundqvist Hangosta.

LISÄTIETOJA
- puheenjohtaja Leo Stranius, puhelin 040 754 7371
- vt. toiminnanjohtaja Tapani Veistola, puhelin 0400 615 530
- internet: http://www.sll.fi/uusimaa

Tehdyt toimenpiteet