Itämeren kaasuputkesta suomalais-virolainen yhteisvalitus
(15.3.2010) Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri on hakenut yhdessä kahdeksan virolaisen ympäristöjärjestön kanssa muutosta Itämeren kaasuputken vesilupaan.
Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ja tärkeimmät virolaiset ympäristöjärjestöt ovat tehneet Itämeren kaasuputkesta yhteisen muutoksenhaun Vaasan hallinto-oikeudelle. ”Viranomaiset ovat myöntäneet luvan hätiköiden selvittämättä kaikkia vaatimuksia eikä lupaa ole perusteltu lain vaatimalla tavalla", Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist harmittelee.
Järjestöt vaativat ensisijaisesti luvan ja töiden aloittamisluvan kumoamista. Toissijaisesti ne esittävät lupaehtoihin ympäristöhaittoja vähentäviä tiukennuksia.
Järjestöt ovat huolissaan erityisesti ympäristömyrkyistä. Tammikuussa on tullut ilmi muun muassa, että putken vaikutusalueella on 580 tynnyriä eikä vain muutamia kymmeniä, kuten aiemmin oli esitetty. Tämä asia tuli esille vasta ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen. Näin Suomen kansalaiset ja esimerkiksi Viro eivät voineet ottaa kantaa tynnyrien ympäristöriskeihin ennen vesiluvan antamista.
Lisätietoja
- varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist, puhelin 050 4328 281
- Viron Luonnon Säätiön johtaja (ELF juhatuse esimees) Jüri-Ott Salm, sähköposti jott@elfond.ee, käsipuhelin +372 52 95 933 (esimerkiksi englanniksi)
Valituskirjelmä: http://www.sll.fi/uusimaa/kannanotot/uysp-vhao-itamerenkaasputki-150310







