Hiljainen haavanlehti -palkinto Veikkolan kyläyhdistykselle
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri tiedottaa
7.10.2009
Julkaisuvapaa 7.10. klo 13.00
Hiljainen haavanlehti -palkinto Veikkolan kyläyhdistykselle
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri myönsi vuoden 2009 Hiljainen haavanlehti
-palkinnon Kirkkonummen Veikkolan kyläyhdistykselle.
Veikkolan kyläyhdistys on pitkään vaatinut meluestettä moottoritielle, jonka
melutasot ylittävät kaikki ohjearvot. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri pitää
veikkolalaisten aktiivien sitkeää työtä ansiokkaana ja tärkänä.
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ihmettelee viranomaisten ja Tiehallinnon
hitautta ja välinpitämättömyyttä asiassa ja vaatii nopeita toimia Veikkolassa.
Tutkimukset ovat osoittaneet melun aiheuttavan muun muassa unihäiriöitä ja muita
terveysongelmia. Piiri huomauttaa viranomaisten vastuusta ja vaatii
meluntorjuntaan lisää voimavaroja. Meluisia hankkeita ei pidä toteuttaa, jos
melusuojaus ei ole kunnossa.
Piiri nostaa Hiljan päivänä (8.10.) esiin hiljaisuuden puolestapuhujia.
Hiljaiset alueet ovat merkittäviä niin ihmisille kuin luonnollekin, jossa ne
voivat toimia paitsi virkistyksenä ihmisille myös osana ekologisia verkostoja.
Piiri vaatiikin hiljaisille alueille omaa merkintää kaavoituksessa, jotta
hiljaiset alueet pysyvät hiljaisina myös tulevaisuudessa.
Hiljainen haavanlehti -palkinnon saajat:
2008 tutkija, FT Outi Ampuja
2007 ei jaettu
2006 Hyvinkään kaupungin (silloinen) ympäristöpäällikkö Minna Sulander
Valokuvia tilaisuudesta tulee piirin internet-sivulle klo 18.00 jälkeen
http://www.sll.fi/uusimaa
Lisätiedot:
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri
Toiminnanjohtaja Ursula Immonen, puh. 044 258 0598, ursula.immonen@sll.fi
Varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist, puh. 050 432 8281, pertti@dinikon.net
Veikkolan kyläyhdistys
Puheenjohtaja Raija Kari, puh. 050 381 6124, raija.kari@saunalahti.fi
http://www.freewebs.com/veikkolaverkko/veiky.htm
---------------------------------------------------------------------
Liite 1. Veikkolan kyläyhdistyksen toiminta
Veikkolan kyläyhdistys on toiminut pitkään melutorjunnan edistämiseksi Veikkolan
kylän alueella. Meluongelma havaittiin jo yli 40 vuotta sitten, kun Helsingistä
Turkuun johtava moottoritie rakennettiin kylän kohdalle. Kyläyhdistys on tehnyt
ehdotuksia niin entiselle Tielaitokselle kuin kunnan päättäville elimillekin.
Tielaitos teki jo vuonna 1996 melukartan, joka osoittaa selkeästi melun
ylittävän kaikki ohjearvot. Siitä huolimatta toimenpiteisiin ei ole ryhdytty.
Liikennemäärien kasvaessa melukin on lisääntynyt Veikkolassa. Välillä
julkisuudessa on ollut tietoja, että melusuojauksen rakentaminen Veikkolan
kohdalle tulisi Tiehallinnon budjettiin. Lupauksista huolimatta määräraha on
jatkuvasti karsiutunut ja suunnitelmien toteutusta lykätty.
Viimeisenä keinonaan kyläyhdistys teki vuoden 2008 kesällä kantelun
oikeuskanslerille siitä, että viranomaiset ovat laiminlyöneet asukkaiden
terveydensuojelun jättämällä meluntorjunnan hoitamatta. Veikkolalaiset odottavat
yhä ratkaisua.







