Vaikuta kansallispuiston syntymiseen
Metsähallitus on tehnyt Sipoonkorven kansallispuistosta selvityksen, jossa se esittellee neljä vaihtoehtoa ja itse ehdottaa näistä laajimman toteuttamista: kansallispuiston perustamista rannikolta Hindsbyn suojelualueelle. Käytännössä kaikki ehdotukseen kuuluvat alueet ovat nyt jo suojeltuja, hankittu valtiolle suojelua varten, kaavojen suojeluvarauksissa tai osoitettu maakuntakaavassa viheryhteyksiksi.
Ympäristöjärjestöt kannattavat ehdotusta, mutta pitävät sitä liian suppeana, myös Helsingin omistamat Talosaari ja Hältingtresk tulee liittää kansallispuistoon, kartta. Hallituksen esitys on vielä Metsähallituksen ehdotusta suppeampi, siitä puuttuvat em lisäksi rannikon Natura 2000 -alueet.
Helsingin strategiaohjelman (hyväksytty 29.4.2009) mukaan: "Tavoitteena on Sipoonkorven kansallispuiston perustaminen. Selvitetään liitosalueen suunnittelun yhteydessä kuinka Sipoonkorven arvokkaat alueet suojellaan, Sipoonkorven metsämanner säilytetään yhtenäisenä ja riittävät ekologiset käytävät metsämantereen ja merenrannan välillä turvataan. Sipoonkorven kansallispuiston rajaukset tehdään kokonaissuunnittelun yhteydessä." Kuitenkin kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Visanti laukoo (HS verkkolehti 20.2.2010): "Nyt on mietittävä, mitä yhteiskunta haluaa, ihmisille kohtuuhintaisia asuntoja vai suojella ennen kaikkea luontoa ja sen eliölajeja." Lisäksi hän antaa ymmärtää, ettei virastossa tiedetty ekologisten käytävien ja suojeluvyöhykkeiden tarpeesta, vaikka selvitykset niistä löytyvät viraston omilta nettisivuilta.
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (24.2.2010) ja Ympäristölautakunnan pj. Juha Häkkinen (10.3.2010), ovat ilmaisset tukensa mahdollisimman laajalle kansallispuistolle. Lisäksi he ovat tarjonneet Kuusijärven ulkoilualuetta sisääntulo paikaksi kansallispuistoon.
Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoman (24.2.2010) mukaan ehdotettuun kansallispuistoon rajatut alueet eivät riitä yksin vastaamaan Sipoonkorven käytön kasvavaan paineeseen, vaan tulisi kehittää laajempaa aluetta lujassa yheistyössä. Kunnanvaltuuston pj. Christel Liljeström (24.2.2010) pitää kansallispuistoa tarpeellisena.
Sipoonkorpi ei ulotu Keravalle, mutta on keravalaisten ulkoilualuetta. Keravaa esitetään muiden kuntien mukana myös maksajaksi virkistyskäytön aiheuttamiin kuluihin, riippumatta siitä perustetaanko kansallispuisto.
Sipoonkorven kansallispuisto kiinnostaa myös Eduskunnassa. Ympäristöministeri on vastannut kansanedustajien kirjalliseen kysymykseen (11.2.2010) "Mihin toimenpiteisiin hallitus on ryhtynyt hallitusohjelmassa mainitun Sipoonkorven kansallispuiston perustamiseksi tällä vaalikaudella?"
Millaisen kansallispuiston haluamme.
Muutamia lausuntoja Metsähallituksen selvityksestä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisedellytyksista
- Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto
- Uudemaan ympäristönsuojelupiirin lausunto
- Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen Helsyn lausunto
- Natur och Miljön lausunto
- Ympäristö- ja kuluttajapoliittinen yhdistys ry:n (YKY) ja Suomen ekologiaklubi ry:n lausunto
- Landbon ja Puroniityn asukasydistysten lausunto
- Luonto-Liiton lausunto
Osallistu myös nettiadressin aiheesta.
Päivitetty 11/2010
Kuva: Osku Ryhänen: Kasaberget, järjestöjen ehdottamassa kansallispuistossa, Metsähallituksella Mustavuoren ekologisesta yhteyttä.

