Omat työkalut
SLL Piiri Sipoonkorpi Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia

jyrkanne2-750Kuinka suuri Sipoonkorpi on?

Sipoonkorpi II-työryhmän mietinnössä määritely alue sisältää yhtenäisemmän metsäalueen lisäksi myös alueen sisällä olevat pellot ja asutukset sekä Hindsbyn ja Sotungin laajat peltoalueet. Tällöin aluekokonaisuuden pinta-ala nousee 7170 hehtaariin. Metsämaata alueesta on 4600 ha.

Kuka Sipoonkorven alueen omistaa?
Sipoonkorven alueella suurimmat maanomistajat ovat valtio (noin 1800 ha) sekä Helsingin (noin 800 ha) ja Vantaan (noin 40 ha) kaupungit. Loput jakaantuvat lähes sadan maanomistajan kesken. Helsingin alueen luovuttamisesta valtiolle on tehty valtuustoaloite. 

Onko mahdollista, että yksityisten maita pakkolunastetaan kansallispuiston osiksi?
Ei. Valtakunnallisiin suojeluohjelmiin tai Natura-ohjelmaan kuulumattomia yksityismaita ei voi Suomen lakien mukaan pakkolunastaa osaksi kansallispuistoa. Maanomistajien on mahdollista lisätä puiston pinta-alaa vapaaehtoisilla kaupoilla. Näin on kasvatettu mm. Nuuksion kansallispuiston pinta-alaa.

Haittaavatko alueen pirstoutuneet maanomistusolot kansallispuistoksi sopivan alueen perustamista?
Sipoonkorvessa on jo nyt kansallispuistoon vaadittavat yli tuhat hehtaaria valtion maita. Alue voi koostua useasta osasta. Kansallispuisto tulisi kuitenkin perustaa mahdollisimman laajana, jotta virkistyspaineen edellyttämien reitistöjen luominen alueelle olisi mahdollista.

Alueen maanomistajat saivat juuri METSO-ohjelman (METSO-ohjelman uutiskirje 2-2009) kautta rahoituksen yhteistyöverkoston toiminnan käynnistämiseen. Miten suunnitteilla oleva kansallispuisto suhtautuu vapaaehtoisiin suojelutoimiin?
Toimet eivät ole keskenään ristiriidassa. Vapaaehtoiset suojelutoimet yksityisten mailla täydentävät kansallispuiston aluetta. Yksityiset voivat myös lisätä puiston pinta-alaa vapaaehtoisilla kaupoilla. Ensimmäinen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (Metso) yksityinen pysyvä luonnonsuojelualue perustettiin Sipoon Hindsbyhyn.

mustikkaAlueelta löytyy jo suojeltuja alueita. Eivätkö ne riitä?
Kansallispuistostatus suojelee yhtenäistä metsäaluetta rakennuspaineilta. Sen myötä tuleva reittiverkosto varmistaa myös, että aluetta käytetään virkistyskäyttöön hallitusti, käyttöä ohjaten. Käyttöpaine tulee Helsingin itälaajenemisen myötä joka tapauksessa kasvamaan. Viime vuosina alueelle on rakennettu kaasuputki, voimalinja ja armeijan tie. Pirstoutuneet maanomistusolot ovat tähän saakka jarruttaneet virkistysreittien perustamista. Tietoa jo suojelluista alueista löytyy  Metsähallituksen sivuilta.

Mitä niin ihmeellistä siellä Sipoonkorvessa on, että se pitää suojella?
Ainutlaatuisen sijaintinsa lisäksi alue on lajistoltaan rikas ja monipuolinen. Alueella elävät lähes kaikki  eteläsuomalaiset nisäkäslajit. Onnekas retkeilijä voi törmätä kallioilla jopa tupsukorvaisen ilveksen suuriin tassunjälkiin.
Sipoonkorpi on todettu Suomen ympäristökeskuksen ja BirdLife Suomen selvityksissä yhdeksi Suomen kansallisesti tärkeäksi lintualueeksi eli korpi kuuluu ns. FINIBA-alueisiin. Suuria ja rauhallisia metsäalueita vaativille erämaalajeille, kuten metsolle, Sipoonkorpi onkin yksi pääkaupunkiseudun viimeisistä turvapaikoista.
Hindsbyn Byabäckenissä ja siihen laskevissa Ritobäckeninssä ja Hälsängsbäckenissä elää luontaisesti lisääntyvä meritaimenkanta. Alueelta on löydetty Uudenmaan oloissa monipuolinen joukko mm. kääväkkäitä, joukossa monia uhanalaisia ja vaateliaita lajeja. Lisää puisto luonnolle ja kansallispuisto meren ääreltä alkaen -sivuilla.

ratsastajatAlueella on erittäin vanhoja peltomaisemia. Mitä kansallispuiston perustaminen merkitsee maatalouden harjoittamiselle näillä alueilla?
Sipoonkorven liepeiltä ja pienialaisesti myös korven keskeltä löytyy vuosisataisen viljelykäytön synnyttämiä maisemallisesti kauniita niitty- ja peltoalueita, joiden säilyminen viljelykäytössä on toivottavaa. Erityisen arvokkaita maisemallisesti ovat Hindsbyn alueen pellot sekä Sotungin peltoalueet.
Puisto ei vaaranna maatalouden harjoittamista. Se voi jopa välilliseti tuoda historiallisesti tärkeälle kulttuuriympäristölle uusia käyttömahdollisuuksia. Esimerkiksi Byabäckenlaakson aluetta hoidetaan kulttuuriympäristöstä riippuvaisten lajien elinolosuhteiden turvaamiseksi. Tarkoitukseen on saatu Euroopan unionin Life-rahoitusta vuosina 2001-2004.

Metsänhoito on monille tärkeä elinkeino. Miten puiston perustaminen vaikuttaisi metsänhoidollisiin toimenpiteisiin?
Kansallispuiston perustaminen ei vaikuta yksityisten mailla harjoitettavaan metsän hoitoon.

Haluan tutustua Sipoonkorven alueeseen, millaisia reittejä paikan päällä on?
Alueella on kaksi luontopolkua sekä Helgträskin ja Fiskträskin välille merkitty polku. Byabäckenin alueelta löytyy 1,4 km:n mittainen Ponun Perinnepostia-luontopolku. Sipoonkorven eteläosasta löytyy 4,5 kilometrin mittainen Helsingin kaupungin Kalkkiruukin luontopolku. Seutubussi 742 Helsingistä Korsoon vie lähelle polkua. Reitit ja kulkuyhteydet löytyvät Metsähallituksen sivujen kautta.

Voisiko kansallispuistossa metsästää?

Kansallispuistoissa voi ajaa hirviä sekä poistaa eläimiä, jotka vaarantavat sen suojelutavoitteita. Yksityisillä luonnonsuojelualueilla räätälöidään metsästyssäännöt yhdessä maananomistajan kanssa. Isoin ongelma Sipoonkorven suojelemattomillakin alueilla tulee metsästykselle olemaan lähialueiden suuri ihmismäärä.

Kuvat: Pentti Taskinen

Tehdyt toimenpiteet