Kansalaisten osallistumisoikeudet turvattava
16.6.2010 Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri vaatii ELY-keskukselta pikaista parannusta tiedottamiseen. Meneillään olevista hankkeista ei löydy ajantasaista tietoa keskuksen verkkosivuilta.
"Toimiiko kansalaisten oikeusturva lainkaan?" ihmettelee piirin toiminnanjohtaja Ursula Immonen. ELY-keskus hoitaa entisten TE-keskusten, alueellisten ympäristökeskusten, tiepiirien sekä lääninhallitusten liikenne- ja sivistysosastojen tehtäviä ja palveluita.
Uudenmaan ELY-keskus tiedotti tänään, 16.6.2010, Kehä II:n yleissuunnitelman valmistumisesta. Suunnitelma on kuitenkin ollut nähtävillä jo 26.5. – 24.6.2010 alueen kunnissa (missä, sitä ei tiedotteessa kerrota). Miksi tiedote asiasta laitetaan vasta lausuntoajan lopussa? Lausuntoaikaa jää kuusi arkipäivää tiedon saamisesta.
"Myös ympäristön tila huononee, jos järjestöt eivät ehdi lausua hankkeista. Lausunnoillamme olemme saneet monesti parannettua hankkeiden laatua ympäristön kannalta", toteaa Immonen.
Aluehallinnon (ALKU-hanke) uudistus ei ole nähtävästi vieläkään loppuunsaatettu. ELY-keskusten tiedottaminen täytyy saada keskiajalta nykypäivään. Nyt kansalaisten ja järjestöjen on käytävä tiuhaan tahtiin ilmoitustauluilla katsomassa kuulutuksia, jos mielivät lausua hankkeista. "Resursseja on lisättävä, jos nykyisellä työvoimalla ei saada tilannetta korjattua", vaatii Immonen.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Ursula Immonen, puh. 044-258 0598
http://www.sll.fi/uusimaa/
Linkkejä tiehankkeesta ja sen tiedotuksesta
- http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2010/Sivut/KehaIIyleissuunnitelmaonvalmistunut.aspx
- www.tiehallinto.fi/keha2







