Omat työkalut
SLL Piiri Kannanotot Muistutus Borealis Polymers Oy:n ympäristölupamääräyksen muuttamisesta

Muistutus Borealis Polymers Oy:n ympäristölupamääräyksen muuttamisesta

(6.11.2009)

Uudenmaan ympäristökeskukselle

Viitaten kuulutukseenne Dno UUS-2009-Y-395-111


Muistutus Borealis Polymers Oy:n ympäristölupamääräyksen muuttamisesta

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri pitää tärkeänä, että yritykset, joiden toiminta vaatii ympäristölupaa, noudattavat ympäristön suojelemiseksi annettuja määräyksiä taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Pelkkien taloudellisten perusteiden ei tulisi olla lupaehtojen lieventämisen perusteena.

Päästöt

Lupahakemuksessa on todettu, että muutostöiden lykkääminen lisäisi hiukkaspäästöjä yli 6 tonnia. Hiukkasten oletetaan laskeutuvan lähialueelle. Hakemuksessa ei kuitenkaan selvitetä, mitä hiukkasille tapahtuu maahan laskeutumisen jälkeen. On mahdollista, että sade- ja sulamisvedet liuottavat hiukkasista ja maasta ravinteita, jotka päätyvät lopulta mereen. Ympäristöluvasta ei selviä, miten laskeuma-alueen hulevedet käsitellään. Myöskään arvioita esimerkiksi poikkeuksellisten voimakkaiden sateiden aiheuttamista ylisuurista hulevesivirtaamista ja niiden vaikutuksista ei ole ympäristöluvassa. Itämeren kuormitusta tulee vähentää kaikin mahdollisin keinoin. Rehevöitymisen estämiseksi hulevesissäkään ei saisi olla ravinteita.

Lupaehdoissa on maininta myös typpipäästöjen vähentämisestä. Lupahakemuksesta ei selviä, vaikuttaisivatko nyt lykättäväksi anotut muutokset myös typpipäästöihin. Mikäli niillä olisi suotuisa vaikutus typpipäästöjen vähenemiselle, myös typpipäästöt tulee ottaa huomioon lupapäätöstä tehtäessä.

Vaadimme, että hiukkaspäästöjen vaikutukset esimerkiksi hulevesien kautta vesistöihin selvitetään.

BAT


Laitoksessa tulee noudattaa BAT-ohjearvoja ja menetelmiä.

Eräissä muissa laitoksissa uunin tuubien koksinpoltosta on luovuttu ja korvattu mekaanisella toimenpiteellä, ns. "possutuksella", jossa ei synny hiukkaspäästöjä ilmaan. Kysymys ei ilmeisesti ole suurista investoinneista vaan muutamista putkiyhteistä, joilla "porsas" (hiova kuula) voidaan ajaa tuubistoon sisään ja ottaa sieltä ulos. Tällaista parempaa teknistä mahdollisuutta tulee asiassa tutkia.

Mikäli päästöt ylittävät BAT:n raja-arvot, lupaa muutostöiden lykkäämiselle ei tule myöntää.

Käyttöpäivät

Mikäli anomus hyväksytään, lupaehtoihin tulee antaa määräys vuotuisista käyttöpäivistä. Lupahakemuksessa on todettu, että kyseiset kolme uunia edustavat 25 päivää vuodessa. Tuota päivälukua voidaan käyttää perusarvona annettaessa vuotuinen käyttöaikaraja.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry.




Pertti Sundqvist         Tapani Veistola
varapuheenjohtaja        luonnonsuojeluasiantuntija





Tehdyt toimenpiteet