Omat työkalut
SLL Piiri Kannanotot Asia: Itämeren kaasuputken yva-selostus

Asia: Itämeren kaasuputken yva-selostus

(5.5.2009)

Uudenmaan ympäristökeskukselle

Viitaten verkkosivuillanne olleeseen kuulutukseen

Asia: Itämeren kaasuputken yva-selostus

Tämän lausunnon antaa Suomen luonnonsuojeluliiton puolesta sen Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri.

Yleistä

Itämeren kaasuputken yva-selostus on keskivertoa parempi. Yva ja itse hanke ovat parantuneet ohjelmavaiheesta hyvin merkittävästi. Yhtiö oli kansalaisjärjestöjäkin kohtaan kiitettävän aktiivinen. Tämä on ollut uutta varsinkin Venäjällä.

Aikataulu

Lausuntoaika oli aineiston laajuuteen nähden riittämätön. Lisäksi ilmoitus esittelytilaisuuksien järjestämisestä tuli aivan liian myöhään.

Ongelmallista oli myös että yhtiö jätti talousvyöhykkeen käyttämiseen lupahakemuksen ennen yvan valmistumista. Tämä merkitsee myös yvan jälkeisiä täydennystarpeita.

Vaihtoehdot


0-vaihtoehtona olisi pitänyt käsitellä paremmin myös Baltian maaputken uusimista, vähintään kansainvälisen yvan puolella.

Suursaaren eteläisen vaihtoehdon ottaminen mukaan oli edistystä, mutta sitä ei selvitetty yhtä hyvin kuin pohjoista.

Kalbådagrundin kohdalla kahden vaihtoehdon vertailu oli hyödyllistä.

Hankekokonaisuus

On harmillista, että yvan hankekokonaisuudesta jätettiin pois maalla olevat toiminnat. Käsityksemme mukaan esimerkiksi Hangon satamassa on pulaa putkien tarvitsemasta säilytystilasta. Putkien siirtely ja käsittely Hangossa saattaa johtaa myös sataman ympäristöluvan päivitystarpeeseen. Myös maa-aineisten ottopaikat olisi ollut hyvä esittää.

Itäisen Suomenlahden sedimentit

Tulosten mukaan Itäisen Suomenlahden sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ja pehmeiden pohjien ravinnemäärät ovat suuria. Ne voivat kerääntyä myös eliöihin ja niiden vaikutusajat voivat olla pitkiä. Varsinkin sotatarvikkeiden räjäytysten yhteydessä haitta-aineiden raja-arvot voivat ylittyä.

Itäisellä Suomenlahdella käytettävän "dynaamisen" putkenlaskualuksen käyttö on edistystä. Silti senkin potkurivirtojen vaikutukset tulee selvittää paremmin. Tarvitaanko lisäksi ankkureita käyttävää apualusta?

Anodit

Sinkkianodien paikalliset haitat pitäisi selvittää paremmin.

Natura 2000

Koska Suomen mereisten Natura-alueiden täydennys on menossa, myös niiden luontotyypeille tulee tehdä Natura-arvioinnit. Huomattakoon, että valtioneuvoston Natura-päätös syntynee ennen hankkeen lupapäätöksiä. Kyseessä on myös luontotyyppejä, jotka ovat Suomessa muutenkin harvinaisia. 

Kalbådagrundin matalikkoa tulee pohtia tarkemmin sedimentaationkin suhteen. Sillä on ilman Naturaakin merkittävä pohjaeläimistö ja muu monimuotoisuus.

Tynnyrit

Ammusten lisäksi on parasta nostaa myös putken lähialueella sijaitsevat tynnyrit. Tästä tulee sopia jäsenmaiden kanssa.

Käytön lopetus

Yksi hankkeen periaatteellisista suurista ongelmista on loppusijoitus.

Seuranta

Seurantaohjelmaa tulee vielä konkretisoida.



Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry.




Leo Stranius            Tapani Veistola
puheenjohtaja            luonnonsuojeluasiantuntija





Tehdyt toimenpiteet