Lausunto Focus-alueen maa-ainestenottohankkeen yva-ohjelmasta
(16.4.2009)
Uudenmaan ympäristökeskukselle
Viitaten verkkosivuillanne olleeseen kuulutukseen 11.2.2009
Lausunto Focus-alueen maa-ainestenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Yleistä
On hyvä, että näin laajalle saman alueen hankeryppäälle tehdään yhteinen yva. Koska alueen kaavoitus ei ole valmis, yvan tulokset on syytä ottaa huomioon myös kaavaa viimeisteltäessä.
Hankkeen perustelut
On hyvä, että yvassa on esitelty lähialueen maakuntakaavojen ja POSKI-selvitysten mukaisten muidekin maa-ainesoton alueiden tilannetta. Lisäksi selostukseen on syytä lisätä arvio seudun lähivuosien maa-aineisten tarpeesta ja kierrätyksen lisäämisen mahdollisuuksista.
Vaihtoehtovertailu
Vaihtoehtovertailussa VE 1 on syytä jakaa vaikka kahteen osaan, kuten eteläiseen ja pohjoiseen vaihtoehtoon tai muinaismuistot ja arvokkaimmat kallioluontokohteet säilyttävään vaihtoehtoon.
VE 2 eli Lövkullan "irtopala" ei nimittäin ole riittävä, hyödyllinen ja ympäristövaikutuksia tarpeeksi erotteleva 2-vaihtoehto. Alue on ensinnäkin hyvin pieni verrattuna 1-vaihtoehtoon. Toiseksi Lövkullan läpi menevä tie olisi ilmeisesti joka tapauksessa hyödyllinen 1-vaihtoehdonkin toteuttamiselle. Näistä syistä Lövkullan pieni erillissirpale ei ole riittävän erilainen ja tehokas todelliseksi 2-vaihtoehdoksi.
Aikataulu
Vaikutusten arvioinnille on jälleen kerran suunniteltu aivan liian vähän aikaa. Arviointiohjelman lausunnot eivät nytkään ehtisi vaikuttaa riittävästi esimerkiksi maastotöihin. Kasvillisuuden ja muun luonnon osalta vaikutusten arviointiaika se ei kata edes koko kasvukautta.
Vesistöt
Pintavedet on syytä tarkistaa. Ohjelmassa puhuttiin vain ojista, mutta onko alueella myös puroja, noroja, lähteitä ja lampia.
Luontoselvitykset
Aikaisempien selvitysten arviointia haittaa, että niitä ei ollut verkossa nähtävänä. Niissä ilmenneitä luontokohteita ei myöskään esitetty yva-arviointiohjelmassa kartalla, vaikka esimerkiksi vastaavat kulttuurikohteet olivat kartalla. Nämä puutteet tulee korjata selostusvaiheessa.
Uhanalaisten luontotyyppien esiintyminen on syytä tarkistaa maastossa (Suomen ympäristö 8/2007).
Yksi selvitettävä asia on vaikutusalueen ekologiset käytävät ja niiden turvaaminen. Huomattakoon, että jo lentokenttä katkoo kaikki mahdolliset ekoyhteydet. Jos lentokenttäaluetta venytetään jättämättä käytäviä, sen eristävä vaikutus lisääntyy. Yvassa olisi siksi tarpeen pohtia myös tarvitaanko suunnittelualueen ja lentokentän väliin jonkintasoinen ekologinen yhteys. Lisäksi tulee pohtia – muiden hankkeiden yhteisvaikutuksienkin kanssa – riittääkö osayleiskaavaan suunniteltu M-1 -alue sekä miten sen ekologisen ja virkistyksellisyyden toimivuuden kävisi (kuva 31).
Yhteisvaikutukset
Yhteisvaikutuksissa tulee huomioida myös lähialueen suuret maankäytön muutoshankkeet muun muassa ekologiseen verkostoon ja käytäviin.
Haittojen torjunta ja lievennystoimet
Tietenkin tulee harkita myös sellaisia vaihtoehtoja, joilla luontoarvot ja muinaismuistot säilytetään.
UUDENMAAN YMPÄRISTÖNSUOJELUPIIRI R.Y.
Leo Stranius Tapani Veistola
puheenjohtaja luonnonsuojelusihteeri

