Omat työkalut
SLL Piiri Kannanotot Lausunto Uudenmaan virkistyskalastusohjelmasta

Lausunto Uudenmaan virkistyskalastusohjelmasta

(31.3.2009)

Uudenmaan TE-keskuksen kalatalousryhmälle

Viitaten lausuntopyyntöönne 12.2.2009 Dnro 194/5700/2009

Lausunto Uudenmaan vapaa-ajankalatalouden uudeksi kehittämisohjelmaksi

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry. kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa asiasta seuraavaa.

Ohjelma on hyvä ja kannatettava. Virkistyskalastuksen painoarvoa kalastuspolitiikassa ja sen voimavarojen jaossa on aika lisätä. Sen merkitys ammattikalastukseen verrattuna on kasvussa.

Toimenpidekohtaiset kommentit

4.3.1 Huolehditaan kalojen elinympäristöstä

Elinympäristöjen suojelun nostaminen toimenpiteiden kärkeen on aivan oikea lähtökohta. Tärkeintä on, että kalataloushallinnon tulee jatkossakin voida ajaa yleistä etua vesien ja rantojen rakentamista vastaan.

Erityistä huomiota tarvitaan pienvesille. Niiden kartoitusta ja suojelua tulee edistää myös Itä-Uudenmaan ensimmäisen ja Uudenmaan toisen vaihekaavan yhteydessä. Tässä kannattaa TE-keskuksenkin olla aktiivinen.

Kunnostushankkeissa tulee asettaa virtavedet järviä kiireellisemmiksi. Kalateiden rakentaminen hyödyttää muutakin virtavesiluontoa. 

 Merialueilla tulee erityistä huomiota kiinnittää kutusoraikkojen suojeluun. Merialueiden suunnittelu ja kaavoittaminen (maritime spatial planning) on myös kalastuksen näkökulmasta syytä aloittaa.
 
4.3.2 Säilytetään ja vahvistetaan kalakantoja

Suomenlahden luontaisten meritaimenkantojen suojeluun tulee panostaa. Se on nyt kaikkien kiireellisin toimenpide lajin kriittisen tilanteen takia.

Istutuksia tulee tehdä lähtökohtaisesti vain vesistöjen omilla alkuperäiskannoilla ja poikasilla. Vieraiden kalalajien viljelystä olisi päästävä eroon (vieraslajinäkökulma).

Kalastuksen säätelyssä tulee nostaa taimenen ja lohen alamittaa sekä lisätä kalaväylätoimituksia. Poikkeuslupakäytäntöä tulee kiristää.


4.3.3 Turvataan monipuoliset kalastusmahdollisuudet ja säilytetään
harrastajapohja

Kalastuskieltoalueet on merkittävä ja niistä on tiedotettava paremmin. Nyt rajoitustiedot ovat hajallaan ja vaikeasti löydettävissä verkosta. Verkkoyhteyttä ei ole aina mukana onkireissuilla, joten yhteinen paperikarttakin olisi hyväksi. (Samassa kartassa voisivat olla myös maihinnousukiellot yms.) Maastossa pitäisi selvät merkinnät saada rajoitusalueen reunoille. Tiedotusaineistoa on syytä tehdä myös englanniksi ja venäjäksi, koska maahanmuuttajat eivät aina tunne maamme käytäntöjä.

Kalastusluvissa tulisi saada selvemmät rajoitukset vapojen lukumäärään.

Kalastuslupien yhtenäisyyttä on syytä kehittää. Kalastuksen valvontaa on tehostettava.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry.

Leo Stranius        Tapani Veistola
puheenjohtaja        luonnonsuojelusihteeri


Tehdyt toimenpiteet