Omat työkalut
SLL Piiri Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsyn toimenkuva

Helsyn toimenkuva

logo

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry. perustettiin vuonna 1970. Tällä hetkellä yhdistyksellämme on noin 4300 jäsentä.  Yhdistyksen toimintaa ohjaavat säännöt sekä ympäristöohjelma.

Helsy toimii alkuperäisluonnon monimuotoisuuden ja ekologisen kestävyyden säilyttämiseksi sekä elinympäristön viihtyisyyden lisäämiseksi Helsingissä ja kaupungin omistamilla alueilla. Yhdistys tuottaa tietoa ympäristöstä ja luonnosta sekä kuntalaisille että viranomaisille. Helsy tekee myös yhteistyötä muiden kansalaisjärjestöjen sekä kaupungin viranomaisten kanssa. Annamme lausuntoja ja muita mielipiteitä  kaavoitusasioista, luonnonhoitosuunnitelmista jne. Tärkeistä lausunnonannoista ja linjavedoista päättää yhdistyksen hallitus.

Järjestämme seminaareja, teemme luontokartoituksia, järjestämme retkiä, luentoja ja kursseja. Helsyssä toimii lisäksi muutamia toimintaryhmiä, joihin uudet innokkaat jäsenet ovat tervetulleita. Uusia ryhmiä perustetaan tarpeen ja mielenkiinnon mukaan aina, kun löytyy toimintaehdotuksia sekä aktiiveja ryhmää vetämään. Lisäksi otamme mielellämme vastaan näkemyksiä, toivomuksia ja kehittämisehdotuksia Helsyn toiminnasta. Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Toimintasuunnitelma 2012

Talousarvio 2012

 

Toimintasuunnitelma 2011

Talousarvio 2011

Helsyn uudet säännöt


Toimintasuunnitelma 2010

Talousarvio 2010


Toimintasuunnitelma 2009

Talousarvio 2009

 

Toimintasuunnitelma 2008

Talousarvio 2008


Tehdyt toimenpiteet