Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Luonnonsuojelua suurella sydämellä

Tapani Veistola
Tapani Veistola bongaamassa siivekkäitä Hangossa. Kuva: Laura Räsänen

Luonnonsuojelija Tapani Veistolalla on takanaan 16 vuoden taival Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin ”puolikkaana” erityisasiantuntijana, toinen puoli on ollut liitolla. Mottona on ollut ”maailma muuttuu kun sitä muutetaan”.

Melkein kahteen vuosikymmeneen on mahtunut lukuisia luonnonsuojelun voittoja ja haasteita. Uudenmaan piirissä Veistolan aika on tullut tunnetuksi viheryhteyksien kutojana pääkaupunkiseudun kasvupaineessa.

”Ehdottomasti suurimpana voittona pidän Sipoonkorven kansallispuistoa, jonka perustamisessa Uudenmaan piirillä oli keskeinen rooli. Myös lukuisat muut tärkeät kohteet Uudellamaalla ovat saaneet luonnonsuojelualueen statuksen ja suojelualuevarauksia on saatu kaavoihin piirin toimijoiden yhteistyöllä. Uskon, että Porkkalan kansallispuiston perustaminenkin voidaan tulevaisuudessa lukea piirin voittoihin”, Veistola summaa

”Mutta haasteitakin on ollut ja tulee olemaan. Väestömäärän, tuotannon, kulutuksen ja päästöjen kasvu luo paineita tuleville luonnonsuojelijoille”, pohtii Veistola.
Ammattimaisuus luonnonsuojelussa on aina ollut keskiössä Veistolan työssä ja sitä on arvostettu niin omien kuin ”vastustajienkin” leireissä.
”Kuvaisin näitä vuosia piirissä onnellisena kehittämisen aikana, jolloin luonnonsuojelu on saanut vahvemman jalansijan koko yhteiskunnassa. Piiristä on muovautunut matkan varrella vahva ja vakiintunut toimija, jolla on asiantuntijuus ja kokemus takanaan. Luonnonsuojelussa tavoitteisiin pääseminen vaatii todella pitkää pinnaa ja paljon aikaa.”

Vapaa-ajallaan Veistola bongaa lintuja. Hänet voi bongata muun muassa Hankoniemen lintukohteista. Rakkautta taisi olla Hangossa ilmassa silloin, kun siellä solmittiin Veistolan avioliitto.

”Hanko on erityinen paikka ja rakkain retkikohteeni Uudellamaalla. Tuulien tuivertaessa dyynien yli unohtuvat pahimmatkin luonnonsuojelukamppailut.”

Kaikkien onneksi Veistola ei kovin kauas lähtenyt: hän aloitti kokopäiväisenä suojelupäällikkönä lokakuussa 2020 Suomen luonnonsuojeluliitossa.

Piirin väki kiittää lämpimästi Tapania ansiokkaasta panoksesta Uudenmaan luonnon hyväksi ja toivottaa onnea uusiin luonnonsuojelun tuuliin!

Maria Westerman

Kirjoitus on ilmestynyt Uudenmaan Luonnonsuojelijassa 1.3.2021.

Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen jäsenenä suojelet omaa lähiluontoasi. Mikäli et ole vielä jäsen, liity nyt!