Varainhankinta
Luonnonsuojeluliiton varainhankinnasta 65 % on omarahoitusosuutta. Muu 35 % koostuu mm. ympäristö- ja opetusministeriöiden yksittäisistä hankeavustuksista sekä valtion tuesta, jonka osuus tällä hetkellä on 15 %.
Rahat käytetään seuraavasti:
Käytännön työn tukemiseen luonnon ja ympäristön hyväksi
Paikallisyhdistykset saavat liitolta rahoitusta projekteihin, joissa esimerkiksi kunnostetaan talkootyövoimalla rakentamisen tai metsätaloustoimien vuoksi vaurioituneita puroja ja lähteitä.
Paikallisyhdistysten ja piirien toiminnan tukemiseen
Jäsenmaksutuotoista puolet kohdistetaan suoraan lyhentämättömänä paikallisyhdistysten ja piirien toiminnan tukemiseen. Paikallistoimintaa ovat mm. ohjatut luontoretket sekä ympäristökasvatustyö, jota vapaaehtoiset aktiivit tekevät yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa.
Kansalaisille suunnatun valistusmateriaalin tuottamiseen
Luonnonsuojeluliitto julkaisee vuosittain useita esitteitä, raportteja ja selvityksiä ajankohtaisista ympäristöaiheista.
Luontoinventointien rahoittamiseen
Maailmanlaajuinen kuudes sukupuuttoaalto uhkaa myös Suomen luonnon monimuotoisuutta. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, joilla uhanalaistumiskehitys tulee pysäyttää vuoteen 2010 mennessä. Toistaiseksi uhanalaistumiskehitystä ei olla kuitenkaan onnistuttu pysäyttämään. Inventoinneissa kartoitetaan lajistoa ja luontotyyppejä niiden suojelutarpeen selvittämiseksi.
Helsingissä sijaitsevan keskustoimiston asiantuntijatyön ja hallinnon toiminnan ylläpitämiseen
Luonnonsuojeluliitto toimii luonnon ja kansalaisten edunvalvojana luonnon- ja ympäristönsuojeluasioissa ja mm. toimii lausunnonantajana lainsäädäntö- ja muissa hankkeissa. Suomen luonnonsuojeluliiton toiminta on puolueista ja muista eturyhmistä riippumatonta.
Asiantuntijatyön tukemisella liitto varmistaa mahdollisuutensa vaikuttaa lainsäädäntöön sekä toimimisen luonnon ja kansalaisten edunvalvojana ympäristönsuojeluasioissa.
Suomessa tarvitaan valtiohallinnon ja poliittisen päätäntäkoneiston ulkopuolella oleva riippumaton luonnon edunvalvoja.