Tieteellisestä seurasta kansalaisjärjestöksi

Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (SLY) jäsenet määriteltiin perustavan kokouksen hyväksymissä säännöissä: Äänivaltaiset jäsenet olivat joko vuosijäseniä, vakinaisia jäseniä tai kunniajäseniä. Vakinainen jäsen oli ainaisjäsen, jonka tuli suorittaa jäsenmaksuna "kerta kaikkiaan vähintään 500 mk". Vuosijäsen siirtyi vakinaiseksi jäseneksi, kun hänen "yhtämittaisesti suorittamat jäsenmaksut tai nämä ynnä niiden lisämaksu" nousivat 500 markkaan.

Perjantai-iltana 27.5.1938 SLY:n jäseneksi kirjoittautui 62 henkilöä, joista kuusi vakinaisiksi ja 56 vuosijäseniksi. Vakinaisiksi jäseniksi ilmoittautuivat metsätieteen tohtori Martti Tertti Munkkiniemestä, maisteri, maanviljelijä V.A. Seppälä Heinolan pitäjän Uustaipaleesta, johtaja Thorwald Grönblom Tampereelta sekä filosofian tohtori Esko Suomalainen ja professori Kaarlo Linkola molemmat Helsingistä samt magister E. Odenwall från Helsingfors. Puhtaaksikirjoitetussa nimiluettelossa vakinaisiksi jäseniksi on kirjattu myös professori Viljo Kujala, joka kokouksessa merkitsi itsensä vuosijäseneksi, och provisor Allan Grönblom från Björneborg, jonka nimi ja muut tiedot on kokouksen osanottajaluetteloon merkitty kokouksen ruotsinkielisen sihteerin eli Ilmari Hustichin käsialalla.

Vajaalta toimintavuodelta 1938 ei jäsenmaksuja kerätty, mutta nimismies Heikki Häyrynen Kerimäeltä maksoi 17.12.1938 SLY:lle 500 markkaa eli mitä ilmeisimmin juuri ainaisjäsenmaksun.

Säännöt tunsivat myös "välillisen jäsenen". Sellaiset "paikallisen luonnontieteellisen, kotiseutu-, nuoriso- y.m. yhdistyksen jäsenet", jotka halusivat edistää SLY:n tarkoitusperiä, voivat yhdistyksensä välityksellä liittyä välillisiksi jäseniksi. Välillisillä jäsenillä, joiden jäsenmaksu oli korkeintaan puolet vuosijäsenten jäsenmaksuista, ei ollut äänivaltaa SLY:n kokouksissa. Vuosijäseneksi tai varsinaiseksi jäseneksi pääsi myös rekisteröity yhdistys samoin kuin säätiö.

Perustavassa kokouksessa vuosimaksuksi oli päätetty 25 markkaa. Jäsenmaksua korotettiin ensimmäisen kerran vasta vuodeksi 1947. Se määrättiin 50 markaksi ja samalla muutettiin sääntöjä vakinaisen jäsenen osalta. Sotien aikana oli havaittu, ettei rahanarvo pysy muuttumattomana. Siksi säännöissä ei enää mainita markkamääriä, vaan "vakinainen jäsen suorittaa jäsenmaksuna kerta kaikkiaan vähintään 20-kertaisen voimassaolevan vuosimaksun".

Jäseneduista oli oma pykälänsä SLY:n säännöissä: "Yhdistys myöntää jäsenilleen etuja julkaisemiensa painotuotteiden saannissa."

Yhdistyksestä liitoksi

Vuosikokouksisssaan 1966 ja 1967 SLY muutti sääntönsä. Rajuin muutos tapahtui johtokunnan kokoonpanossa. SLY:n perustaneet tieteelliset seurat olivat tähän saakka nimittäneet omat edusmiehensä SLY:n johtokuntaan. Nyt tämä oikeus otettiin pois ja vanha kaarti siirrettiin neuvostoon.

Vuosikokouksen 1968 yhteydessä pidettiin neuvottelutilaisuus, jossa päädyttiin siihen, että maahan perustetaan luonnonsuojelujärjestöjen keskuselin, johon kuuluisi vain järjestöjäseniä. SLY jatkaisi toimintaansa, kunnes koko maan peittävä alueellisten luonnonsuojelujärjestöjen verkko olisi valmis ja liittynyt keskusjärjestöön. Samalla SLY muuttuisi vähitellen Helsingin alueen luonnonsuojelujärjestöksi.

Hallituksen jäsen Veikko Huhta esitteli Suomen Luonnon Totaaliseen suunnitteluun -erikoisnumerossa (2­3/68), miksi SLY piti muuttaa luonnonsuojelun valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi: hallitus Helsingissä, jäsenistö hajallaan ympäri maata, ainoa yhdysside Suomen Luonto, ainoa yhteinen tilaisuus vuosikokous.

Toukokuun 4. päivänä 1969 Helsingissä perustettiin Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL). Sen perustivat SLY, Itä-Savon Luonnonsuojeluyhdistys, Kymenlaakson luonnonystävät, kuhmolainen Lentua-Seura, Suur-Savon luonnonsuojeluyhdistys, Varsinais-Suomen luonnonsuojeluyhdistys, Luonto-Liitto, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ja Pohjois-Karjalan Luonnonystävät.

Suomen Luonnon, SLY:n jäsenlehden, vuoden 1969 kolmannessa numerossa oli sitten ilmoitus, jossa jäseniä kutsuttiin yleiskokoukseen. Käsiteltävänä asiana oli yhdistyksen toiminnan siirtäminen keväällä perustetulle Suomen luonnonsuojeluliitolle. Samassa numerossa Veikko Huhta vielä esitteli uuteen organisaatioon siirtymistä perin pohjin.

SLY:n yleiskokous 18.11.1969 päätti siirtää yhdistyksen valtakunnallisen toiminnan, toimitilat Lapinlahdenkatu 29 B 22:ssa, henkilökunnan, julkaisun ja talouden uudelle SLL:lle vuoden 1970 alusta. Oikeusministeriö hyväksyi SLL:n merkittäväksi yhdistysrekisteriin helmikuun 10. päivänä 1970. Uuden liiton toiminta oli silloin jo täydessä vauhdissa, Euroopan luonnonsuojeluvuotta kun elettiin.

Vuoden 19969 lopussa SLY:n jäsenmäärä oli 5 540 ja vuotta myöhemmin SLL:n 22!

Seitsemän vuotta piirien tähden

Kun SLL:n ensimmäisen toimintavuoden eli Euroopan luonnonsuojeluvuoden 1970 lopussa luonnonsuojeluyhdistysverkossa vain Loviisan ympäristössä oli aukko, toimintakertomukseen voitiin kirjata, että "vuonna 1967 alkuunpantu organisaatiouudistus on siten käytännössä loppuun suoritettu".

Heti vuodesta 1970 lähtien ilmenneet muutoshalut tyynnytettiin 1972, kun "liiton sääntöjen uudistaminen saatiin vuoden aikana päätökseen". Jäsenjärjestöjen äänimääriä hiukan rukattiin ja liittokokouksia ryhdyttiin järjestämään vähintään kahdesti vuodessa. Samassa yhteydessä poistettiin neuvosto säännöistä ja neuvoston professorijäsenten tuoma arvovalta SLL:sta.

"Järjestörakenteen kehittäminen on tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi kun uusia paikallisia ympäristönsuojeluryhmiä ja -yhdistyksiä on syntynyt yhä lisää eri puolilla maata", todettiin jälleen jo 1973. Syysliittokokoukseen tuotiin kolmekin organisaatiomallivaihtoehtoa. Vuonna 1974 liiton järjestörakenteen kehittäminen oli "keskeisiä tehtäviä niin liittohallituksen, toimiston kuin jäsenjärjestöjenkin toiminnassa". Kehittämisen tuloksena oli periaatepäätös kolmiportaiseen paikallisyhdistys-piiri-liitto-organisaatioon siirtymisestä. Seuraavan vuoden syysliittokokouksessa saatiin SLL:oon ensimmäiset piirijärjestöt: Keski-Savon ja Uudenmaan luonnonsuojelupiirit sekä Kainuun Luonto. Niissä oli yhteensä 17 paikallisyhdistystä. 24 muuta paikallisyhdistystä odotti piiriä. Henkilöjäseniä oli noin 11 500.

Satakunnan luonnonsuojelupiiri hyväksyttiin SLL:n jäseneksi 1981, "joten organisaation piiriporras saatiin siten valmiiksi seitsemän vuoden työn tuloksena". Saman vuoden lopussa SLL:oon kuului 16 luonnonsuojelupiiriä. Niissä oli 136 paikallisyhdistystä. Lisäksi neljä yhdistystä roikkui vielä SLL:n suorassa jäsnyydessä. Henkilöjäseniä SLL:n paikallisyhdistyksissä oli vuoden lopussa 22 500.

Paikallisyhdistys on perusyhdistys

Hyväksyessään piirijaon SLL:n syysliittokokous 1975 edellytti, että perustettavien paikallisyhdistysten toiminta-alueiden rajat noudattavat kuntarajoja ja yhdeltä ja samalta alueelta ei piirin jäseneksi hyväksytä kuin yksi paikallisyhdistys. Uudellamaalla piirin jäsenenä kuitenkin oli jo Krogarsin vesiensuojeluyhdistys Hangosta, Otaniemen Ympäristöseura Espoosta ja Svartbäckin seudun luonnonsuojeluyhdistys Porvoon maalaiskunnasta, joten säännönmukaisen järjestörakennelman luominen vei oman aikansa. Sitä paitsi Enontekiön kunta on ehditty jakaa kahden yhdistyksen kesken: toimialueiden välinen raja on 23 astetta itäistä pituutta!

Kolmekymmentä vuotta sitten murehdittiin, kuinka luonnonsuojelijoilla oli vain yksi yhteinen tilaisuus vuodessa, vuosikokous. Nykyisin ei yhteisiä tilaisuuksia koko jäsenkunnalle ole ainuttakaan. Nyt jokainen luonnonsuojelija toimii omassa paikallisyhdistyksessään ja omassa kotikunnassaan.

Tänä päivänä vapaaehtoinen luonnonsuojelutyö tehdään paikallisissa luonnonsuojeluyhdistyksissä. Vuoden 1997 lopussa SLL:n paikallisyhdistyksiä oli 209 ja niissä jäseniä 28 121.

TERHO POUTANEN
Luonnonsuojelija 5/98 (25.5.1998)