Retkeilyt ovat perusluonnonsuojelua

Helatorstaina 1939 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (SLY) johtokunta kävi katsastamassa Annebergin alueen. Keväisessä vehreydessään ja kukkaloistossaan esiintyvä Anneberg havaittiin varsin miellyttäväksi ja suunniteltuun (nykykielellä sanottuna luontokeskus)käyttöön sopivaksi paikaksi.

Kesäkuun alussa tutustuttiin Lopen Räyskälässä Lintukorpi-nimiseen metsä- ja suoalueeseen. "Paitsi johtokuntaa ja johtokunnan jäsenten rouvia olivat mukana luonnonsuojeluvalvoja tri Kalliola sekä suoasiantuntijoina trit Kotilainen ja Paasio." Retki oli menestyksekäs, sillä alueen omistaja, Högforsin Tehdas Osakeyhtiö, suostui rauhoittamaan Katinhännännotkon kaikkine kasviharvinaisuuksineen. Kun samassa yhteydessä rauhoitettiin vielä saarnia ja niinipuita sekä yksinäinen jalava, "yhtiö on esimerkillisellä toiminnallaan ansainnut luonnonsuojeluväen syvän kiitollisuuden!"

Sota-aika hankaloitti

Vuosi 1939 oli SLY:n ensimmäinen täysimittainen toimintavuosi. Yhdistyksen johto suunnitteli innokkaasti toimintaa, kunnes "syksy toi mukanaan kylmän todellisuuden, joka karkoitti kauniit toiveet. Pian saatiin lähteä ase kädessä puolustamaan Isänmaan vapautta..."

Talvisodan aiheuttaman yhdistystoiminnan keskeytyksen jälkeen johtokunta kokoontui jatkamaan työtä keväällä 1940. Rauhanteossa menetetyt luonnonsuojelualueet eivät suinkaan olleet ainoat tappiot, sillä puheenjohtaja joutui esittämään "muistosanoja johtokunnan jäsenestä tohtori Martti Tertistä ja Yhdistyksen tilintarkastajasta maisteri Osmo H. Porkasta, jotka olivat kaatuneet isänmaan vapauden puolesta".

Välirauhan aikanakin luonnonsuojelu sai monasti jäädä tärkeämpien tehtävien alle. Niinpä sihteerin 29.5.1941 päiväämät kirjeet saivat päällensä lappusen: "Sihteerin asepalvelukseen joutumisen takia näitä kutsukirjeitä ei ennätetty lähettää, joten asianomaisia henkilöitä ei ole pyydetty neuvottelukunnan jäseniksi."

Jatkosodan alkuvaiheissa yhdistystoiminta oli lamassa. Johtokunnan kokouksessa 14.3.1942 "puheenjohtaja ehdotti, että vuosikokous siirrettäisiin myöhemmäksi nykyisten olosuhteiden vuoksi ja sihteerin ollessa jatkuvasti asepalveluksessa". Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.

Johtokunta kyllä retkeili, ja jo vuonna 1940 oli päätetty liittyä jäseneksi Suomen retkeilymajajärjestöön, mutta suurelle yleisölle tarkoitettuja retkiä ei pystytty toimeenpanemaan. Tosin 29.4.1942 johtokunnan kokouksessa sihteerinä toiminut Ilmari Hustich ehdotti "pienten lintu-. ja kasviretkeilyjen järjestämistä kaupungin lähimpään ympäristöön keinona yleisön luonnonharrastuksen herättämiseksi - mikä on yhdistyksen päätehtäviä". Ajatus saavutti kannatusta, mutta sotatilan vuoksi ajankohtaa ei tuolloin pidetty sopivana.

Retkiä sota-aikanakin

Keväällä 1943 sotatilanne oli sen verran vakiintunut, että yleisöretket otettiin SLY:n ohjelmistoon.

Ensimmäiset retkeilyt järjestettiin sunnuntaina 2.5.1943. Linturetki suuntautui Vanhankaupunginlahdelle sekä kasviretki Käpylän takaisiin metsiin ja Vantaanjoen varrelle. Edellistä johtivat maisterit Antti Reinikainen, Olavi Leivo ja E. Nyström, jälkimmäistä maisteri Arvo Koskimies sekä tohtorit Reino Kalliola ja Niilo Söyrinki. Kummallakin retkellä oli noin 60 innostunutta osanottajaa "työmiehistä ja koululaisista liikkeenjohtajiin ja päätoimittajiin saakka". Uusia jäseniä ilmoittautui yhteensä 36 henkilöä.

Viikkoa myöhemmin tehtiin ruotsinkielinen linturetki niinikään Vanhaankaupunkiin ylioppilaiden G. Bergmanin ja E. Fabriciuksen johdolla sekä kasviretki Annebergin alueelle ja Vantaanjoelle prof. E. Häyrénin johdolla.

Kolmantena retkeilypäivänä 23.5. kokoontui noin 80 henkilöä Munkkiniemen raitiolinjan päätepysäkille. Täältä kuljettiin jalan kahteen ryhmään jakautuneena tutustumaan Kuusisaaren ja Lehtisaaren kasvi- ja eläinmailmaan. Toista ryhmää opastivat professori Viljo Kujala, tohtori Reino Kalliola ja teini Jukka Koskimies, toista tohtori Lauri Siivonen ja maisteri Tahvo Kontunmiemi.

Marraskuun 1943 geologinen retki Sillbölen kaivoksille peruuntui talvisen sään takia, mutta kevään 1944 retkiä alettiin valmistella, jotta "tämä keskieurooppalaisen luonnonsuojelun suurta suosiota saavuttanut työmuoto pääsisi meilläkin vakiintumaan".

Keväällä 1944 toimintamahdollisuudet olivat rajalliset "ilmapommitusuhan ja tapahtuneen pääkaupungin osittaisen evakuoinnin johdosta". Vaikka Helsinkiä oli pommitettu helmikuussa, retkeilyjä jatkettiin.

Nimimerkki Septima kertoo Uudessa Suomessa 21.5.1944 kolme päivää aikaisemmin tehdystä retkestä. Retkikuvaus päättyy:

Tri Söyrinki kiipeilee uhkarohkeasti, salkku kainalossa, jyrkkää kallionseinää pitkin etsien kiviyrttiä sen koloista ja osoittaen valeriaanaa niiden varalle, joiden päätä huimaisi.
Huipulla. Taivas pilvineen ja Imatran voimalinjat pään päällä, Pirunkallio jalkain alla, keltainen, mutkitteleva Vantaa edessä, Oulunkylän siirtolapuutarha takana, ja molemmilla sivuilla metsiä, joissa siilit möyryävät valkovuokkojen ja käenkaalien parissa, käki kukkuu ja pajulintu päästelee vienon surumielisiä viserryksiään...
Retkeilijät istahtavat kuuntelemaan tri Söyrinkiä, joka kertoo heille sammaltuneessa kallionraossa käyskentelevän toukoherran elämäntarinaa.

Tarina olisi ihan asiallinen, kunhan "toukoherran" sijaan puhuttaisiin "toukohärästä".

Samana keväänä 1944 sihteeri kirjoitti: "Toivottavaa vain olisi, että retkeilytoiminta voitaisiin saada käyntiin myös monilla muilla paikkakunnilla pääkaupungin lisäksi. Mutta sitä varten tarvittaisiin ensiksi kullakin paikkakunnalla innostunut ja pystyvä henkilö alkuunpanijaksi ja johtajaksi. Tällaisen johtajaverkoston luominen kuuluukin Yhdistyksen tärkeimpiin tuleviin tehtäviin."

Esitelmiä, kursseja, näyttelyitä

Jo ensimmäisinä toimintavuosinaan SLY järjesti esitelmätilaisuuksia ajankohtaisista aiheista. Yleistajuiset esitelmät, tavallisesti "heijastus- tai elokuvin täydennettyinä", kuuluivat alusta pitäen myös vuosikokousten ohjelmaan.

Pääkaupunkilaisten luonnonsuojeluharrastusta elvytettiin 26.4.1942 järjestämällä Metsätalossa tilaisuus, jossa tohtori Reino Kalliola esitelmöi aiheesta "Itä-Karjalan suomalaiset luonnonkasvot" ja ylioppilas Göran Bergman saariston lokkikysymyksestä. "Yllättävän runsas yleisömäärä, n. 150 henkeä, joista parikymmentä liittyi uusiksi jäseniksi, osoitti, että tämänkaltaisilla tilaisuuksilla voidaan melkoisesti edistää luonnonsuojelun päämäärien tuntemusta suuren yleisön keskuudessa."

Itsenäisyyspäivän aattona 1943 Metsätalon tilaisuuden pääosassa oli luonnonsuojelu pääkaupungissa. Aluksi sihteeri Niilo Söyrinki tervehdyspuheessaan kosketteli SLY:n päämäärien lisäksi erityisesti kulttuurimaiseman hoitoon liittyviä kysymyksiä. Päänumerona oli kaupunginarkkitehti B. Brunilan esitelmä "Luonnonalueista nykyisessä ja tulevassa Helsingissä". Siinä asemakaavapiirrosten avulla esiteltiin kansanpuistoja sekä urheilu- ja muita ulkoilualueita silloisessa Helsingissä ja suunnitellussa Suur-Helsingissä sekä tehtiin vertailuja Euroopan ja Amerikan suurkaupunkeihin. Kun Reino Kalliola oli tutustuttanut läsnäolijat Mallan luonnonpuistoon, "esitettiin saksalaiselta propagandakomppanialta lainaksi saatu erittäin onnistuneesti merikotkien ja muiden merenrannikon lintujen elämää esittävä äänielokuva".

Retkeilytoimintaan liittyivät läheisesti luonnontuntemuskurssit. Ensimmäiset kurssit pantiin toimeen pääkaupungissa kevättalvella 1945. Kurssien suosio ylitti heti kaikki odotukset: osallistujia oli noin 900. Suomenkieliset lintukurssilaiset oli jaettava 12:een noin 30-henkiseen ryhmään, joista kukin ryhmä kokoontui viitenä iltana kahdeksi tunniksi kerrallaan. Ruotsinkielisille lintukursseille saapui noin 400 osanottajaa, jotka jaettiin neljään ryhmään. Kukin ryhmä kokoontui kolmeksi illaksi Yliopiston eläintieteen laitokseen. Kivilaji- ja mineraalikurssi pidettiin 92 hengelle neljänä tiistai-iltana Yliopiston geologisessa laitoksessa. Metsätalossa aloitettiin suurelle yleisölle tarkoitettu metsä- ja suokasvikurssi. Neljänä maanantai-iltana paikalla oli 50 kurssilaista.

Yhteistoimin WSOY:n kanssa järjestettiin keväällä 1945 professori K.E. Kivirikon lintukokoelma näytteille Helsingin Taidehalliin. Esillä oli myös kotimaista lintukirjallisuutta, lintuvalokuvia ja lintumaalauksia. Näyttelysssä kävi kuukauden aikana 29 100 henkeä, joista SLY sai 800 uutta jäsentä. Ei ihme, että näyttely uusittiin seuraavana vuonna.

Retkiä tarvitaan tänäänkin

Linnut ovat olleet ylivoimaisesti kiinnostavin retkikohde. SLY:n keväisillä linturetkillä, joilla seurattiin muuttolintujen saapumista Vanhankaupunginlahdella ja muilla tunnetuilla lintuvesillä, onkin osanotto ollut suurin. Alkuvuosina yleisiä linturetkeilyjä järjestettiin kaksi tai kolme keväässä, mutta 1950-luvun puolivälistä lähtien huhti-toukokuun aikana pääkaupunkilaisilla oli retkeillä SLY:n lintuasiantuntijan opastuksella miltei joka sunnuntai.

Lintujen ohella myös kasvit ja kivet olivat retkeilyjen kohteina. Usein mukana oli useammankin alan asiantuntijoita. Syksyisin järjestettiin joitakin sieniretkiä jne. Pääkaupunkiseudun välittömään läheisyyteen suuntautuvien retkien lisäksi joinakin keväinä tehtiin tutustumismatkoja kauemmaksikin, ensimmäiset Porvooseen (1946) ja Lohjalle (1949).

Jo 1950-luvun alussa SLY:n kevätretkiä järjestettiin muuallakin maassa.

TERHO POUTANEN
Luonnonsuojelija 4/98 (27.4.1998)

------------------------------------------------------------------------