Neuvottelukunta levitti luonnonsuojelu(aattee)n koko maahan

Neuvottelukunnan jäseniksi johtokunta kutsui yhdistyksen sääntöjen 13 §:n mukaan "luonnonsuojelua harrastavia henkilöitä eri puolilta maata kahdeksi vuodeksi kerrallaan". Neuvottelukunta kokoontui vähintään kerran vuodessa johtokunnan puheenjohtajan kutsusta yhdessä johtokunnan kanssa.

Puheenjohtaja K. Linkolan ehdotus, että "ne maaseutulaiset, jotka olivat allekirjoittaneet vetoomuksen yhdistyksen perustamisesta, kutsuttaisiin neuvottelukuntaan", hyväksyttiin johtokunnan kokouksessa 20.10.1938. Kun johtokunta perustamiskutsun allekirjoittajien (joista osa oli tullut valituksi johtokuntaan) lisäksi keksi seitsemän muutakin varteenotettavaa henkilöä, ensimmäiseen neuvottelukuntaan kutsuttiin:

• lehtori A.Th. Böök, Padasjoki
• metsänhoitaja Jarl Carpelan, Jyväskylä
• rehtori Kurt H. Enwald, Kuopio
• johtaja Thorwald Grönblom, Tampere
• tohtori Paavo Haapala, Salmijärvi [Petsamo]
• vuorineuvos Henry Hackman, Viipuri
• kapteeni C. Homquist, Maarianhamina
• metsänhoitaja Edv. af Hällström, Kuusamo
• nimismies Heikki Häyrynen, Kerimäki
• maanviljelijä Hugo Hörtsänä, Orivesi
• tohtori Reino Kalliola, Lohja
• metsäneuvos Lauri Kivinen, Kemi
• opettaja O. Kyyhkynen, Säviä [Pielavesi]
• lehtori Börje Olsoni, Porvoo
• professori Vilho A. Pesola, Jokioinen
• kouluneuvos L. Arvi P. Poijärvi, Helsinki
• pormestari K.T. Reinilä, Oulu
• aluemetsänhoitaja Väinö Sandström, Rovaniemi
• maanviljelijä, maisteri Väinö Seppälä, Heinola
• maanviljelijä Sulo Tarkkanen, Jurva
• maanviljelijä Pekka Tietäväinen, Impilahti
• tohtori K.J. Valle, Turku
• pankinjohtaja Juho Vähä-Erkkilä, Kokkola

Neuvottelukunta kutsuttiin ensi kerran koolle yhdistyksen vuosikokouspäiväksi 2.4.1939. Tähän ensimmäiseen tutustumistilaisuuteen Helsingin yliopiston kasvitieteen laitokselle saapui 10 neuvottelukunnan jäsentä. "Erityisesti tervetullut oli kapteeni Holmquist edustamaan Ahvenanmaata, joka luonnonsuojelutoiminnassa on ensimmäinen Suomen maakunnista", sihteerinä toiminut Niilo Söyrinki kirjasi pöytäkirjaan.

Neuvottelukunnan jäsenet tekivät ehdotuksia ja lausuivat toivomuksia yhdistyksen tulevan toiminnan suhteen runsain mitoin, mikä osoitti, että luonnonsuojeluyhdistyksen olemassaolo koettiin tarpeelliseksi ja sen perustamista oli ehditty odottaakin. Moni sellainenkin jäsen, joka ei ollut päässyt kokoukseen, oli lähettänyt kirjeen, jossa selostettiin kotiseudun luonnonsuojelutilannetta ja tehtiin esityksiä yhdistykselle.

Kokouksessa esiinnousseet asiat tuntuvat tärkeiltä ja ajankohtaisilta nykyisinkin: yleinen luonnonsuojeluvalistus (radioesitelmineen!), koulujen luonnonsuojeluopetus, luonnonsuojelulain tunnetuksitekeminen ja valvonta jne. Lehtori A.Th. Böökin seikkaperäiseen esitykseen yhdistyksen työohjelmaksi sisältyivät mm. kunnalliset luonnonsuojelulautakunnat.

Edustavia luontokohteita löytyi koko maasta Tammisaaren saaristosta Petsamoon. Valtakunnalliseen keskusteluun nousivat rauhoittamista kaipaavat Humalamäennoro Orivedellä kuin Paltamon Rytisuo.

Kokous kesti kolme tuntia. Välillä tosin pidettiin tauko, jonka aikana "professorinrouva Linkola tarjosi osanottajille kahvit".

Turun tautia jo 60 vuotta sitten?

Neuvottelukunnassa tohtori K.J. Valle selosti "Turun puolen huomattavinta luonnonsuojelukysymystä" eli alkuperäisten tammimetsien säilyttämistä. Komeimmat tammistot olivat Ruissalossa. Turun kaupunki oli Vallen mukaan "osoittanut niin vähän harrastusta luonnonsuojelupyrkimyksille, että on syytä pelätä Ruissalon tammimetsien ennen pitkää häviävän, ellei Yhdistys puutu asiaan". Tammimetsien mukana oli vaarassa häviätä myös "oloissamme ainutlaatuinen lintu- ja hyönteisfauna".

Johtokunnan jäsenetkin osallistuivat innokkaasti Ruissalo-keskusteluun. Tohtori Ernst Häyrén "kiinnitti huomiota Ruissalon suureenmerkitykseen opetustarkoituksissa Turussa sekä kysyi, eikö kaupunki voisi lahjoittaa aluetta Turun yliopistolle". Vallen mukaan Ruissalo on aivan liian arvokas maapala kaupungille, joten lahjoittamisesta ei ole toiveita. Professori Viljo Kujalan mielestä "Turun kaupunki on ollut kaikkein penseimpiä luonnonsuojeluvaatimusten toteuttamisessa". Kujalan mielessä oli ulkomuseo, joka aiottiin perustaa lehtoon.

Neuvottelukunnan ensimmäinen kokous kartoitti Suomen luonnonsuojelun tilan ja tarpeet niin perusteellisesti, että kokouksen pöytäkirjaa ehdotettiin painettavaksi, "ellei muuten niin esim. Luonnon Ystävän liitteenä". Painattaminen todettiin liian kalliiksi, mutta "sanomalehtiin koetetaan saada mahdollisinnan täydelliset selostukset".

Neuvottelukunnan kokouksesta tiedottaminen onnistuikin ilmeisen hyvin, sillä "kokous aiheutti pienen jälkiselvittelyn julkisuudessa". Jonkin Helsingissä ilmestyvän lehden "kokousselostuksen otsikossa voimakkaasti rubrikoima Ruissalon tammimetsien häviämisuhka sai turkulaiset puolustaumaan vallan Yleisradiossa erään lähetyksen yhteydessä". Onnistunut tiedottaminen pääsi yhdistyksen toimintakertomukseenkin: "On siis todettava, ettei turkulaisten omatunto ole tässä suhteessa vielä sentään täysin paatunut."

TERHO POUTANEN
Luonnonsuojelija 3/98 (23.3.1998)