Yhdistystoiminnan ensiaskeleet

Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustavassa kokouksessa yhdistykselle valittiin "toiminnan jouduttamiseksi" johtokunta. Siihen tulivat professori Olli Heikinheimo, tohtori Ernst Häyrén, tohtori O.J. Lakari, professori K.M. Levander, tohtori P. Palmgren, maisteri Rolf Palmgren, tohtori Martti Tertti ja tohtori Ilmari Välikangas sekä itseoikeutettuina tieteellisten seurojen johtokuntien valitsemina seuraavat henkilöt: Societas pro Fauna et Flora Fennicasta professori Alex. Luther, Vanamosta professori K. Linkola, Maantieteellisestä Seurasta professori Aarne Laitakari ja Metsätieteellisestä Seurasta tohtori Viljo Kujala.

Johtokunta kokoontui välittömästi perustavan kokouksen jälkeen ja valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi professori K. Linkolan, varapuheenjohtajaksi tohtori O.J. Lakarin ja rahastonhoitajaksi tohtori Viljo Kujalan. Yhdistyksen sihteeriksi päätettiin ottaa maisteri Niilo Söyrinki ja apulaissihteeriksi maisteri Ilmari Hustich.

Toiminnan vetäjät olivat olemassa, mutta toiminnan käynnistämistahtiin he eivät olleet täysin tyytyväisiä: "Yhdistyksen toimintaa on osittain haitannut se, että sekä puheenjohtaja että sihteeri ovat muiden velvollisuuksien sitomina voineet omistaa Yhdistykselle vähemmän aikaa kuin olisi ollut suotavaa."

Vaikkei johtokunta ahkerasti kokoontunutkaan, asiat sentään etenivät! Yhdistys rekisteröitiin 1.9.1938. Yhdistykselle painettiin suomeksi ja ruotsiksi säännöt, kirjekuoria, jäsenkortteja ja jäsenhankintakortteja sekä kiertokirje, jossa kehoitettiin hankkimaan uusia jäseniä ja annettiin "ohjeita toiminnassa Yhdistyksen päämäärien hyväksi". Syksyn ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta paneutui mm. rahavarojen hankkimiseen, Säätytalon saamiseen kokousten pitopaikaksi, valistustoiminnan järjestämiseen ja keinoihin "yksityisten suojelualueiden perustamisen helpottamiseksi".

Ensimmäiset luonnonsuojelutoimet maisemien suojelua

Tärkeimmistä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ensimmäisen toimintavuoden - oikeastaan 10 kuukauden - aikana hallituksen käsittelemistä asioista sihteeri kirjasi toimintakertomukseen kaksi: luonnonsuojelunäkökohdat teiden ja puhelinlinjojen rakentamisen yhteydessä ja kysymys Annebergin alueesta.

"Erään asianharrastajan" kirjeessä esitettiin, kuinka "teiden rakentamisen yhteydessä usien tapahtuu valitettavissa määrin maiseman rumentamista". Kirje johtikin toimiin.

"Koska on ilmennyt, ettei teitä rakennettaessa läheskään aina ole tarpeellisessa määrin otettu varteen luonnonsuojeluperiaatteita, vaan on saatettu aiheuttaa maiseman turmelemista tai luonnon muistomerkkien hävittämistä tarpeettomastikin, päätettiin kääntyä asiassa Tie- ja vesirakennushallituksen puoleen."

Puheenjohtaja ja sihteerit kävivät esittämässä yhdistyksen toivomukset TVH:n pääjohtaja Lönnrothille. Tämä suhtautui asiaan hyvin suopeasti "osoittaen jo tähänkin mennessä kiertokirjeissään kiinnittäneensä huomiota mm. maaleikkausten peittämiseen ja tasoittamiseen, sorakuoppien sijoittamiseen pois tien välittömästä läheisyydestä ja arvokkaiden puiden sekä muiden luonnonmuistomerkkien suojelemiseen hävitykseltä".

TVH:n pääjohtajan kertomuksiin ei oikein uskottu, sillä sihteeri kirjasi: "Kun laiminlyöntejä kuitenkin saattaa tapahtua yksityisten töiden johtajien taholta, olisi erittäin toivottavaa, että Yhdityksen jäsenet mahdollisimman nopeasti tiedoittaisivat sellaisista johtokunnnalle, että se saattaisi ajoissa ryhtyä toimenpiteisiin vaurioiden estämiseksi."

Em. "asianharrastajan" kirjettä johtokunnassa käsiteltäessä nousi esiin, että "puhelinlinjojen vetämisssäkin usein menetellään luonnonsuojelun kannalta varsin varomattomasti". Professori Luther kertoi esimerkin Tvärminnestä, missä puhelinlangat kiinnitetään eläviin puihin. Professori Kujala piti suotavana, että "metsänhoitomiehet tutkisivat, mitkä menetelmät olisivat parhaimmat" puhelinlankojen vetämisessä ilman että puut joutuvat siitä kärsimään. Professori Heikinheimno ilmoitti, että Suomessa pidetään vuonna 1940 kansainvälinen metsätieteellinen kongressi, "jonka johdosta yritetään kaikin keinoin kaunistaa ainakin niitä teitä, joita pitkin kongressivieraat tulevat liikkumaan".

"Sen johdosta, että puhelinlinjoja rakennettaessa on usein todettu tapahtuvan törkeää puiden silpomista sekä muuta luonnon ja maiseman kauneusarvojen pilaamista", kirjelmöitiin Valtion puhelinkomitealle. Kirjelmässä esitettiin Yhdistyksen toivomukset ja annettiin ohjeita, miten puhelinlinjat olisi luonnonsuojeluperiaatteet huomioonottaen vedettävä.

Annebergin alue, joka myöhemmin tunnettiin paremmin Annalana, oli joutunut Vaseniuksen suvulta Helsingin kaupungin hallintaan. Yhdistyksen johtokunnan jäsen, maisteri Rolf Palmgren oli esittänyt Hufvudstadsbladetissa, että alue olisi varattava luonnonsuojelutarkoituksiin. Koska myös Suomen Lintutieteellinen Yhdistys oli aktiivinen asiassa, jätettiin molempien yhdistysten puolesta yhteinen kirjelmä kaupunginhallitukselle. Yhdistykset pyysivät tutkimaan, "missä määrin paikkaa ehkä voitaisiin arvokkaalla tavalla käyttää maan ja pääkaupungin luonnonsuojeluharrastusten tyyssijana".

Jäsenhankinnan ohella oli luonnonsuojeluaiheisen valistustyön järjestäminen yhdistyksen ensimmäisiä tärkeimpiä tehtäviä. Heti alkuun huomattiin: "Todella tehokkaaseen, säännölliseen valistustoimintaan pääsemiseksi vaaditaan kuitenkin ehdottomasti omaa julkaisua." Johtokunta suunnittelikin vuosi- tai aikakauskirjan toimittamista. Rahasta se oli kiinni - silloinkin.

TERHO POUTANEN
Luonnonsuojelija 3/98 (23.3.1998)