Luonnonsuojeluyhdistys perustetaan
"Noin 90 henkeä, joukossa muutamia vartavasten maaseudulta saapuneita", kokoontuu vuonna 1938 toukokuiseksi perjantai-illaksi Helsingin Säätytaloon perustamaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä.
"Prof. K. Linkola avasi kokouksen tehden aluksi suomeksi ja ruotsiksi selkoa luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisajatuksesta 33 vuotta sitten sekä niistä syistä, jotka ovat siirtäneet ajatuksen lopullisen toteutumisen tähän päivään saakka. Hän toivoi uuden yhdistyksen aloittavan toimintansa samalla aatteellisella ja isänmaallisella pohjalla, jolla luonnonsuojeluaatteen esitaistelijat maassamme ovat toimineet", perustavan kokouksen pöytäkirja kertoo.
Näin avaaja, professori Kaarlo Linkola: "Kun me tänään käymme perustamaan luonnonsuojeluyhdistystä maahamme, teemme sen samassa aatteellisessa ja isänmaallisessa hengessä, jossa Johan Petter Norrlin, Johan Axel Palmén, Johan Evert Rosberg ja monet muut riveistä poistuneet luonnonsuojeluajatuksen innokkaat ajajat työskentelivät aatteensa hyväksi. Haluamme tehdä luonnon varjelemisen vaurioilta, jotka eivät ole välttämättömiä, kotiseutu- ja isänmaanrakkauteen vetoavaksi kansalliseksi velvollisuudeksi. Haluamme levittää tietoisuutta luonnon suojelemisen aatteellisesta ja käytännöllisestä merkityksestä kaikkiin kansalasipiireihin. Toivomme hartaasti, että voimme saada mukaan pyrkimystemme toteuttajiksi yleisöä kymmenin, mieluimmin sadoin tuhansin, ammattiin, puolueeseen, äidinkieleen katsomatta. Laajalla pohjalla toimiva Yhdistys varmaan vähitellen kykenee voittamaan aatteelleen koko maan.
Niiden puolesta jotka ovat kutsuneet koolle tämän kokouksen, toivotan kaikki läsnäolijat lämpimästi tervetulleiksi ja kiitän siitä, että olette osoittaneet harrastusta kutsuamme kohtaan."
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin professori Kaarlo Linkola ja sihteereiksi maisterit Ilmari Hustich ja Esko Suomalainen.
Kun maisteri Reino Kalliola oli esitelmöinyt varjokuvin harvinaisten puulajien ja puuyksilöiden suojelemisesta ja tohtori P. Palmgren ruotsiksi lintusuojelukysymyksestä, puheenjohtaja "selosti perustettavaksi suunnitellun Luonnonsuojeluyhdistyksen sääntöehdotusta valmistelleen toimikunnan työtä ja niitä periaatteita, joille yhdistyksen toiminta on ajateltu rakentaa".
"Päätettiin yksimielisesti perustaa Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Naturskyddsföreningen i Finnland." [Finland on kirjoitettu pöytäkirjaan kahdella n:llä.]
Kun yhdistys oli perustettu, "ryhdyttiin yksityiskohtaisesti läpikäymään valmistelevan toimikunnan laatimaa sääntöehdotusta". Keskusteluun osallistuivat T. Ekman, Th. Grönblom, Aira Hellaakoski, I. Hiitonen, Fr. Hisinger, V. Korvenkontio, V. Kujala, E. Laitakari, K. Linkola, E. Lönnroth, P. Palmgren, V. Seppälä, R. Syrjänen ja N. Söyrinki.
Keskustelusta kirjattiin pöytäkirjaan seuraavat toivomukset:
- "että koulunuoriso voisi pienemmällä jäsenmaksulla kuin muut liittyä välillisiksi jäseniksi;
- että Yhdistykselle tulisi kanslia, jonka puoleen yleisö voisi kääntyä luonnonsuojelua koskevissa asioissa;
- että neuvottelukuntaan valittaisiin myös metsästykseen käytännössä perehtyneitä henkilöitä".
Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustava kokous Säätytalossa perjantaina, toukokuun 27. päivänä 1938 kestää kolme tuntia klo 19:stä klo 22:een. Ainakin nykymittapuun mukaan kovin epäinhimilliseen aikaan asialla oli todella intomielinen joukko.
TERHO POUTANEN
Luonnonsuojelija 2/98 (16.2.1998), hiukan muutettu

