Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2010 Ydinvoiman vastainen kampanja jatkuu

Ydinvoiman vastainen kampanja jatkuu

(1.7.2010) Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että eduskunnan tänään äänestämä periaatepäätös kahdesta uudesta ydinvoimalasta ei tarkoita välttämättä uusien reaktoreiden rakentamista. Päätös on myös kansalaismielipiteen vastainen.

"Ydinvoimateollisuudella on vielä kivinen, Olkiluoto 3 -katastrofin viitoittama tie kuljettavanaan. Lupa ei suoraan tarkoita, että uusia reaktoreita rakennetaan", sanoo ydinvoimakampanjavastaava Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Vain viidennes suomalaisista hyväksyy kaksi lisäreaktoria.

Eduskuntatalon eteen kokoontui äänestyksen ajaksi poliisin paikalla esittämän arvion mukaan yli 350 mielenosoittajaa. Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja jatkaa työtä vähintään seuraaviin vaaleihin asti. Tavoitteena on tukea kansanedustajia jotka uskovat vanhentuneen ydinteknologian sijaan uusiutuviin energianlähteisiin ja energiansäästöön sekä huolehtia että luvan saaneet Fennovoima ja TVO eivät toteuta suunnitelmiaan.

"Päätös on julkisen mielipiteen vastainen ja pahimmillaan sitoo Suomen yhteiskunnan kokonaisedun vastaiseen, riskialttiiseen ja vanhentuneeseen teknologiaan seuraavaksi sadaksi vuodeksi", toteaa Maria Nuutinen, Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan koordinaattori.

Kehitys kulkee kohti uusiutuvia muualla paitsi Suomessa. Euroopan sähköntuotantokapasiteetin trendi ei tällä päätöksellä muutu merkittävästi. Uudesta sähköntuotantokapasiteetista on jo nyt 60 prosenttia uusiutuvaa ja ydinvoimakapasiteetti on laskenut jo vuosia.

Yli 33 000 suomalaista on tehnyt äänestyssitoumuksen, jossa he sitoutuvat olemaan äänestämättä ydinvoimamyönteistä kansanedustajaa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Äänestä ydinvoima historiaan kampanjarintamaan kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Greenpeace, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat, Rauhanliitto sekä uusimpana järjestönä Demarinuoret.


Lisätietoja:

  • Ydinvoimakampanjavastaava Janne Björklund, Suomen luonnonsuojeluliitto, 050 535 3205, janne.björklund@sll.fi
  • Kampanjakoordinaattori Maria Nuutinen, Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja, 040 554 1851
  • Julkaisuvapaita valokuvia päivästä (Flicker) 
  • Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan verkkosivut: www.ydinvoima.fi

 

Tehdyt toimenpiteet