Luonnonsuojeluliitto varoittaa metsästyksen kestämättömyydestä
(4.8.2010) Suomen luonnonsuojeluliitto arvostelee maa- ja metsätalousministeriötä metsästyksen kestävyyden vaarantamisesta. Ministeriö antoi karhulle enemmän pyyntilupia kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos katsoi kestäväksi enimmäismääräksi. Se aloittaa myös kansainvälisesti uhanalaisen itämerennorpan pyynnin. Harmaahylkeen pyyntikiintiö on Ruotsiin verrattuna moninkertainen. Liitto on erittäin huolissaan myös suunnitelmista aloittaa hirven metsästys Lapissa retkeilysesongin aikaan ja hirven lisääntymisaikana.
Luonnonsuojeluliitto pitää tärkeänä, että metsästystä harjoitetaan kestävän käytön periaatteen mukaan. "Kestävään käyttöön ei kuulu metsästää enempää kuin kanta tuottaa uusia yksilöitä. Samoin uhanalaisten lajien metsästyksessä on paikallisesti vahvistuneessakin kannassa oltava erityisen pidättyväinen. Lisääntymisaikaan ei pidä metsästää mitään lajia. Nyt maa- ja metsätalousministeriö on kävellyt jopa riistantutkimuksen kestävyysarvioiden yli ja ottanut käyttöön kestämättömiä kiintiöitä, uhanalaisia lajeja ja lisääntymisaikaista metsästystä", ihmettelee Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.
Suomen luonnonsuojeluliitto arvostelee maa- ja metsätalousministeriön päätöstä antaa karhulle pyyntikiintiö, joka ylittää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kestäväksi arvioiman määrän.
Maa- ja metsätalousministeriön hyljepolitiikka on Luonnonsuojeluliiton mielestä täysin kestämätöntä. Kansainvälisesti vaarantuneen Itämeren norpan pyynnin aloittaminen on vastoin kestävän käytön periaatetta. Harmaahylkeen yli tuhannen yksilön kiintiö on Ruotsiin verrattuna viisinkertainen vaikka hylkeitä on kiintiöalueella vain kolmannes Ruotsin määrästä. Ministeriö aloittaa nyt jopa kansainvälisesti vaarantuneen Itämeren norpan pyynnin ainoana Itämeren maana.
Maa- ja metsätalousministeriö on suunnitellut myös hirven metsästyksen aikaistamista Lapissa. Pyynti alkaisi silloin jo hirven lisääntymisaikana. Se voi häiritä vasatuottoa ja johtaa kannan heikkenevään perinnölliseen laatuun. Samaan aikaan Lapissa on runsaasti ruskaturisteja. "Onko varmaa, että hirvenmetsästys ja retkeilijät sopivat turvallisesti samoille paikoille samaan aikaan", kysyy Risto Sulkava.
Metsästyksen ohjaus näyttää nykyisen ministerin aikana ohjautuvan pois tutkimukseen perustavasta kestävyydestä. Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että ministeriö palaa kestävän käytön periaatteeseen. Kestävän käytön ylittäviä kiintiöitä, uhanalaisten lajien metsästystä ja lisääntymisaikaista pyyntiä ei tule sallia.
Lisätiedot
- puheenjohtaja Risto Sulkava, p. 050 5602 113
- hylkeet: Antti Halkka, p. 040 7006 582
- luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola, p. 0400 615 530
SLL:n lausunto metsästyskiintiöistä:
http://www.sll.fi/tiedotus/lausunnot/liitto/2010/sll-mmm-maarayskirjeet-260710

