Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2010 Jäteverotus etenee oikeaan suuntaan

Jäteverotus etenee oikeaan suuntaan

(16.8.2010) Suomen luonnonsuojeluliitto on ilahtunut valtiovarainministeriön suunnitelmista muuttaa jäteveroa ympäristöystävällisemmäksi.

Jätevero laajennettaisiin koskemaan myös yksityisiä elinkeinoelämän kaatopaikkoja. Tähän saakka on verotettu vain kunnallisia kaatopaikkoja. Toinen tärkeä budjettiesitys on jäteveron korottaminen. Sitä ollaan korottamassa 30 eurosta jätetonnilta asteittain 50 euroon vuonna 2013. Suomen luonnonsuojeluliitto on esittänyt jo usean vuoden ajan kyseisiä uudistuksia.

"Suomen ympäristöpolitiikassa on tapahtumassa hyvä liikahdus oikeaan suuntaan ja vieläpä ilman Brysselistä tulevaa painetta. Toivomme ministeri Kataiselta päättäväisyyttä, sillä osa elinkeinoelämästä ei ehkä havaitse esitysten hyötyjä", sanoo Luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelupäällikkö Jouni Nissinen.

Jäteveron uudistus tuo valtion kassaan lisäystä noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. Kierrätys tulee kannattavammaksi kun tavaran lopullinen hävittäminen kallistuu. Tämä lisännee myös kansalaisten kierrätysmahdollisuuksia.

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä myös jätteenpoltolla tulisi olla vero. Lakiesityksestä se vielä puuttuu. Jos jätteenpoltto jatkuu verottomana, se vaikeuttaa kierrätyksen kehittämistä ja uusien kierrätysyritysten toimintaa. Jäteveron ulottaminen polttolaitoksiin vietävään jätteeseen edistäisi Suomessa tapahtuvan tuotannon materiaali- ja kustannustehokkuutta ja lisäisi siten kilpailukykyä.

“Valopilkkuna on se, että jätteenpolttolaitoksissa tuotetun sähkön tuotantotuesta ollaan johdonmukaisesti luopumassa”, Nissinen kiittää.


--
Lausuntoaika jäteverotuksen uudistamista koskevasta hallituksen budjettilakiluonnoksesta päättyi viime viikolla. Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto on luettavissa osoitteessa: http://www.sll.fi/tiedotus/lausunnot/liitto/2010/jatevero13082010


Lisätietoja:

  • Jouni Nissinen, ympäristönsuojelupäällikkö, 040 828 1881, jouni.nissinen@sll.fi

 

Tehdyt toimenpiteet