Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2009 Turveteollisuus sanoutui irti soidensuojelusta ja ilmastotavoitteista

Turveteollisuus sanoutui irti soidensuojelusta ja ilmastotavoitteista

(9.12.2009) Suomen luonnonsuojeluliitto ja BirdLife Suomi vetosivat tänä syksynä turveteollisuuteen luonnonarvoltaan merkittävien soiden rauhoittamiseksi turpeenkaivuulta kansallisen suostrategian laadinnan ajaksi. Turveteollisuusliitto kieltäytyi hyväksymästä mitään uusia rajoituksia.


"Turvealan tyly vastaus vetoomukseemme osoittaa, että yritys suorauhan aikaansaamiseksi on turhaa. Ja eikö sodassakin julisteta neuvottelujen ajaksi tulitauko?" kysyy Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Turvealan pyrkimyksenä on kasvattaa turpeen käyttöä energiantuotannossa ja siten myös Suomen kasvihuonekaasupäästöjä. Turveteollisuus haluaisi nopeuttaa ja helpottaa kaivuulupien saantia. Vanhat turpeenkaivuualueet ovat loppumassa. Meneillään onkin voimaperäinen uusien kaivuualojen hankintakausi. Halutuimpia kohteita ovat luonnontilansa säilyttäneet suot, joiden keskiosassa on paksu kerros turvetta. Suuri osa kuivatushankkeista sijoittuu viimeisille merkittäville luonto- ja virkistysarvoja omaaville soille.

Turpeenpoltto aiheuttaa vuodessa noin 10 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöt. Tämä on seitsemäsosa Suomen päästöistä. Suot ovat valtava hiilivarasto, jonka säilyttämiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa. Turveteollisuus ei kuitenkaan ilmastotavoitteista piittaa.Turveala pyrkii myös estämään turpeen korvaamisen puuenergialla, vaikka siirtymineen puuhun kävisi luontevasti.

Eri intressitahoista koostuvan kansallisen suo- ja turvemaastrategiatyöryhryhmän tehtävä on luoda ensi syksyyn mennessä yhteinen näkemys soiden ja suoluonnon sekä turvemaiden monipuolisesta ja kestävästä käytöstä. Samalla sovitetaan yhteen soihin ja turvemaihin kohdistuvia tavoitteita ja tarpeita.

"Strategiatyö on menettämässä mielekkyytensä, kun turpeennostajat pitävät tiukasti kiinni saavuttamistaan eduista ja vaativat lainsäädännön heikentämistä entisestään", Risto Sulkava sanoo.

Turpeennostohankkeet herättävät vastustusta maanlaajuisesti. Varsinkin luonnontilansa säilyttäneiden soiden kuivatus suututtaa kansalaisia. Suoluonto on Suomessa maailman monimuotoisinta.

Juuri käynnistyneessä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa on kiusallista, että ilmastonmuutoksen kannalta haitallisin polttoaine, fossiilinen turve, on Suomessa erityistuettua.

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että strategiatyöryhmä ratkaisee turpeen energiakäytön hallitun alasajon. Irlanti näytti Suomelle esimerkkiä ilmoittamalla tänä syksynä luopuvansa turpeen nostosta seuraavien 15-20 vuoden kuluessa.

 

Lisätiedot:

 

Tehdyt toimenpiteet