Tahkovuori ei sovi kaivosjätteen läjitykseen
(16.6.2009) Suomen luonnonsuojeluliitto pitää poikkeuksellisen harkitsemattomana suunnitelmaa, jossa noin 220 metriä korkeaa Nilsiän Tahkovuorta korotettaisiin yli 500 metriä lisää. Hanketta valmisteleva Tahko Development Oy on antanut vastikään julkisuuteen väärää tietoa siitä, että hanke olisi vauhdikkaasti edistymässä, vaikka keskeiset selvitykset ovat tekemättä ja valtion viranomaisten lausunnot osoittavat hankkeen perusteelliset ongelmat. Tästä huolimatta Nilsiän valtuusto hyväksyi 9.6. puheenjohtajan äänen ratkaistessa, että kaupunki aloittaa neuvottelut maidensa vuokraamisesta kiistellylle hankkeelle.
Tahko Development Oy:n mukaan Tahkolle rakennettaisiin peräti 750 metriä korkea syöksylaskurinne, joka voisi mahdollistaa talviolympialaisten saamisen Suomeen. Yhtiön suunnitelmana on korottaa Tahkovuorta kaivosjätteellä 300 metriä, ja louhia lisäksi mäen juurelle lähes 200 metrin syvyinen kuoppa. Lisäksi tekomäen huipulle rakennettaisiin sadan metrin korkuinen lähtölava. Vertailuksi todettakoon, että Lahden suurmäen torni on 60 metriä korkea.
”Hanke on rakennusteknisesti kyseenalainen, rahoitussuunnitelmaltaan epärealistinen ja lisäksi ristiriidassa lukuisten ympäristösäädösten kanssa”, toteaa Joensuun yliopiston ympäristötieteen dosentti Heikki Simola.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että laki kieltää kaivosjätteen läjittämisen tällaiseen paikkaan. Toinen ylikäymätön este on viereinen Huutavanholman Natura-suojelualue, jonka viereen mäki olisi määrä rakentaa.
”Tahko Development Oy:n vuosina 2005-2007 teettämä, ja veronmaksajille 93.000 euroa maksanut ympäristövaikutusten arviointi eli YVA jäi täysin torsoksi”, Heikki Simola toteaa.
Pohjois-Savon ympäristökeskuksen mukaan onkin mahdotonta, että hankkeen millekään osalle voitaisiin edes hakea ympäristölupaa ilman YVAn olennaista täydentämistä.
Korotushankkeen rahoitussuunnitelma on ollut aiemmin esillä Tahko Development Oy:n verkkosivuilla. Suunnitelmassa oletetaan valtion panostavan hankkeeseen erittäin vahvasti. VR:n odotetaan vastaavan kokonaan omassa budjetissaan junaradan rakentamisesta ja kaivosjätteen rahtaamisesta Siilinjärveltä Tahkolle. Kymmenen vuoden projektissa vuotuinen ilmaiseksi kuljetettava kiviaineksen tonnimäärä vastaisi koko VR:n nykyistä tavaraliikennettä.
Supertahkon rahoitussuunnitelma edellyttäisi lisäksi erityislakia, jolla Tahko Development Oy saisi monopolin kaikkeen rakennustoimintaan Tahkon alueelle hankkeen toteutusajaksi.
Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi 11.1.2007 (dnro 249/34/06), että Tahkovuoren korottaminen suunnitellulla tavalla edellyttää valtion huomattavaa taloudellista osallistumista hankkeeseen. Muutoin sen toteuttamiselle ei ole taloudellisia edellytyksiä. Hankkeen toteutuminen siinäkin tapauksessa, että siihen saataisiin asianmukaiset luvat, tulisi VTV:n mukaan maksamaan valtiolle useita satoja miljoonia euroja.
Tahko Development Oy ilmoittaa parhaillaan neuvottelevansa hankkeen rahoituksesta muun muassa työeläkevakuutusyhtiöiden kanssa.
Luonnonsuojeluliitto varoittaa hankkeen yhteistyötahoja, Tahkovuoren maanomistajia ja savolaisia ympäristön kannalta poikkeuksellisen ongelmallisesta hankkeesta.
”Supertahko on hankkeena maisemallisesti tuhoisa. Se halveksii alkuperäistä suomalaista luontoa. Myös yhteiskunnan eri sektoreiden houkuttelu varojen käyttöön on kyseenalaista”, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.
Lisätietoja:
- Heikki Simola, ympäristötieteen dosentti, puh. 050-5660640, heikki.simola@joensuu.fi
- Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, p. 050 5602113
- Pohjois-Savon ympäristökeskuksen lausunto 25.5.2007 YVA-selvityksestä (PDF)

