Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2009 Pienvesien hoito etenee rohkaisevasti Suomessa

Pienvesien hoito etenee rohkaisevasti Suomessa

(25.11.2009) Voimaperäinen maa- ja metsätalous sekä rakentaminen uhkaavat edelleen pienvesiämme. Niiden huonoon tilaan on kuitenkin havahduttu. Suomessa on käynnistynyt lukuisia hankkeita pienvesiluonnon kartoittamiseksi ja elvyttämiseksi.

 

Pienvedet eli lähteet, purot, norot ja lammet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle. Niillä on suuri merkitys luonnon vesitalouden ylläpitäjänä, eläinten elinympäristöinä ja kulkureitteinä sekä kiehtovina luontokohteina. Pienen vesimääränsä takia ne ovat kuitenkin erityisen alttiita ympäristön ja veden laadun muutoksille. Esimerkiksi luonnontilaisia puroja arvioidaan olevan Etelä-Suomessa jäljellä vain 2-5 prosenttia.

"Parin viime vuoden aikana kiinnostus pienvesiin on selvästi kasvanut. Ongelmat ovat eri puolilla maata erilaisia, mutta vihdoin niihin on alettu tarttua", iloitsee Suomen luonnonsuojeluliiton pienvesikoordinaattori Teemu Tuovinen.

Esimerkiksi Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan raja-alueilla Kauhajoella on käynnistynyt Suomen luonnonsuojelu liiton ja Kraft & Kulturin Puroista syntyy virta -pienvesihanke, jossa parannetaan taimenpuro jentilaa ja elvytetään paikallista kalastoa vuosina 2009-2011. Hanke järjestää Taimenseminaarin ammattilaisille ja pienvesikunnostuksesta kiinnostuneille 30.11. Kauhajoella.

Mustionjoella, Länsi-Uudellamaalla, on puolestaan käynnistetty Fortumin ja Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergian tuella yhteishanke, jossa selvitetään muun muassa kalateiden rakentamisen ja kunnostustoimenpiteiden vaikutuksia Karjaanjoen vesistön vaelluskala- ja simpukkakantoihin.

Pienvesien kartoitus- ja ennallistamishankkeita ovat Suomessa edistäneet kiitettävästi myös Metsähallitus, ympäristökeskukset, tutkimuslaitokset, kunnat ja järjestöt yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi Helsingissä pohditaan parhaillaan kunnostusten jatkoa Longinojalla, joka harrastajien ansiosta toimii jo nyt Itämeren meritaimenen lisääntymisvesistönä. Puro- ja valuma-alueiden kunnostushanke PUREVA laajeni Kivijärveltä koko Keski-Suomen kattavaksi, vuosina 2008 - 2012 toteutettavaksi jatkohankkeeksi. Sen tavoitteena on ehkäistä tulvien ja vesistökuormituksen syntymistä vesistöjen latvoilla ja valuma-alueilla.

"Mielestäni tämä osoittaa, että tilanne otetaan nyt tosissaan. Pienvesien hyvinvointi ei ole enää vain vapaaehtoisten toimijoiden varassa, vaan myös muut tahot ovat ottamassa vastuuta", arvioi Suomen luonnonsuojeluliiton vesiensuojeluhankkeen koordinaattori Hannele Ahponen.

Kiinnostusta pienvesiin perustelee myös vuosina 2005-2007 toteutettu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusselvitys, jossa pienvesien tila arvioitiin huonoksi etenkin Lapin eteläpuolisessa Suomessa. Lisäksi vuoden 2004 joulukuussa hyväksytty EU:n vesipuitedirektiivi laajensi huomiota yksittäisistä järvistä ja joista kokonaisiin valuma-alueisiin ja pieniin vesiin.

Varsinaista pienvesien suojeluohjelmaa ei Suomessa vielä ole, mutta pienvesiä sisältyy erilaisiin suojelualueisiin ja kansallispuistoihin.



Lisätietoja:

  • Teemu Tuovinen, pienvesikoordinaattori, SLL, puh. 0400 728 749, pohjanmaa@sll.fi
  • Hannele Ahponen, vesiensuojeluhankkeen koordinaattori, SLL, puh. 050 528 9055, etunimi.sukunimi@sll.fi