Mustionjokea elvytetään ekoenergian tuella
(19.11.2009) Suomen luonnonsuojeluliitto ja Fortum käynnistävät Mustionjoen kunnostuksen Länsi-Uudellamaalla. Rahoituksesta vastaa Fortum, jonka Ekoenergia-merkin saaneen vesivoiman myyntituotoista osa ohjataan vesivoiman tuotannon ympäristövaikutusten pienentämiseen. Mustionjoen kunnostushankkeessa selvitetään kalateiden rakentamisen ja erilaisten kunnostustoimenpiteiden vaikutuksia Karjaanjoen vaelluskala- ja simpukkakantoihin.
Mustionjoki on Etelä-Suomen tärkein simpukkajoki. Siellä elävät uhanalaiset jokihelmisimpukka ja vuollejokisimpukka. Näistä jokihelmisimpukka eli raakku tarvitsee toukkavaiheessa isäntäkalakseen lohen tai taimenen. Mustionjoella iäkkään simpukkakannan kohtalo on näin tiukasti sidoksissa lohikalojen hyvinvointiin. Mustionjoella elää geneettisesti eriytynyt ja huolen pitoa tarvitseva taimenkanta.
Lohikalojen esiintyminen joessa
lisää sen arvostusta. Kalastus on tärkeää matkailuelinkeinon
kannalta. Lisäksi Mustionjoki tuottaa sähköä Fortumin neljässä
vesivoimalaitoksessa. Nyt käynnistyvässä tutkimushankkeessa
pyritäänkin selvittämään, kuinka luonnonsuojelu, vesivoiman
tuotanto, kalastus ja matkailu voidaan sovittaa yhteen.
"Erilaisten
toimenpidevaihtoehtojen kokonaisvaltainen, järjestelmällinen ja
läpinäkyvä arviointi yhdessä sidosryhmien kanssa tuottaa
arvokasta tietoa. Sen pohjalta voimme etsiä kestäviä ja eri
osapuolten hyväksyttävissä olevia ratkaisuja", toteaa johtava
asiantuntija Mika Marttunen SYKEstä.
Hankkeen rahoittavat
kaikki ne yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, jotka ostavat
Fortumilta Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa Ekoenergiaa.
Vesivoimalla tuotetusta Ekoenergiasta kertyy varoja
ympäristörahastoon. Varoilla vähennetään vesivoiman
ympäristöhaittoja esimerkiksi rakentamalla kalateitä ja
kunnostamalla vaelluskalojen elinympäristöjä.
Varsinaisen
tutkimustyön toteuttavat Suomen ympäristökeskus, Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos ja Kalatieto J.Rinne.
"Mustionjoella
konkretisoituu uudella tavalla vastuullisten energiavalintojen
vaikutus ympäristöön", toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton
ekoenergiavastaava Teemu Kettunen.
Suomessa myydystä sähköstä
noin 4 prosenttia on Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa
Ekoenergiaa. Fortum myy valtaosan tästä ympäristömerkitystä
sähköstä Suomessa.
"Kaikki suomalaisille
kotitalousasiakkaillemme myymämme sähkö on ympäristömerkittyä
vesisähköä. Suomen suurimpana ympäristömerkityn sähkön myyjänä
haluamme olla edelläkävijöitä myös ympäristörahaston varojen
käyttämisessä vesivoiman tuotantoon valjastettujen vesistöjen
elvyttämisessä", kertoo Fortumin sähkönmyynnistä vastaava
johtaja Matti Saario.
Lisätietoja:
- Teemu Kettunen, ekoenergiavastaava, SLL, puh. 041 507 6637, etunimi.sukunimi@sll.fi
- Mustionjoki-hankkeesta: http://www.sll.fi/mustionjoki
- Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergian ympäristörahastosta: http://www.ekoenergia.fi/vaihda/ymparistorahasto