Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2009 Luontoystävällinen joulukuusi löytyy läheltä

Luontoystävällinen joulukuusi löytyy läheltä

(21.12.2009) Noin 1,5 miljoonaa joulukuusta koristaa suomalaista joulua niin kodeissa kuin työpaikoilla. Näistä noin 600 000 kuusta haetaan omasta metsästä. Yhä useampi hankitaan kuitenkin ostamalla.

"Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä lähempää kuusen saa, sen luontoystävällisempi se on. Energiaa kuluu ja päästöjä syntyy sitä vähemmän, mitä lähempänä kuusen kasvupaikka on. Ystävällisin on pihalla kasvuaan jatkava kuusi, joka muuntautuu aaton tienoilla joulukuuseksi",  kertoo luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Jokajouluiseen keskusteluun kuuluu myös muovikuusen ja luonnonkuusen vertailu. "Muovikuusi ei ole joulukuusi vaan muovijoulun kuusi. Luonnonvarojen käytön kannalta se voi olla pitkäikäisenä kuitenkin ihan hyvä ratkaisu", Kuronen toteaa.

Kuusia tuodaan maahamme esimerkiksi Tanskasta ja Virosta. Pitkät kuljetusmatkat, lannoitteiden ja myrkkyjen käyttö tekevät niistä kotimaista kuusta huonomman vaihtoehdon.

"Erinomainen vaihtoehto on suomalainen latva- tai harvennuskuusi. Lehdon hoitotöiden yhteydessä harvennetut kuuset komistavat myös Suomen luonnonsuojeluliiton toimistoa", kertoo luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Huomiota voi kiinnittää myös kuusen koristeluun. Luonnonvaroja kuluu vähemmän, jos ei osta joka vuosi uusia koristeita. Koristeet voi askarrella itsekin.

Kun kuusen tuo kotiin pakkassäässä, on hyvä antaa sen sulaa hitaasti esimerkiksi viileässä varastossa. Näin neulaset ja runko sulavat samaa tahtia. Jos neulaset sulavat ensimmäisinä, ne varisevat helposti, koska eivät saa vettä jäätyneen rungon kautta. Varastotilan puuttuessa kuusta voi suihkutella kylpyhuoneeseessa kylmällä vedellä.

Ennen jalkaan laittamista kuuselle kannattaa sahata uusi imupinta, jotta leikkauspintaan kerääntynyt pihka ei estä vedensaantia. Kuusella pitää olla koko ajan vettä, ensimmäisinä päivinä jopa monta litraa. Kasvatettu kuusi on usein janoisempi kuin vapaasti kasvanut, sillä siinä on enemmän neulasia.

Joulun jälkeen kuusta ei pidä heittää surutta sekajätteen joukkoon vaan se kannattaa hyödyntää energiana. Taloyhtiöiden kuusikeräykset tähtäävät yleensä tähän. Hyvin hoidettuna kuusi kestää loppiaiseen asti.


Lisätietoja:

  • Ilpo Kuronen, luonnonsuojelupäällikkö, SLL, puh. 0400-153 133, etunimi.sukunimi@sll.fi