Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2009 Kuukkeliverkosto edistää metsälajien suojelua

Kuukkeliverkosto edistää metsälajien suojelua

(10.11.2009) Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma METSOn yhteistoimintaverkoston hankkeet alkavat. Ensimmäisenä käynnistyy kuukkelin Etelä-Suomen populaatioiden säilyttäminen Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

'Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana' -hanke on ainutlaatuisen laajapohjainen. Ensimmäistä kertaa Suomen uhanalaisia metsälajeja suojellaan yhdessä näin monen organisaation voimin. Yhteistoimintaverkoston ensikokoontuminen on 13.11. Jyväskylässä.

Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoimaan hankkeeseen osallistuvat Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Birdlife Suomi sekä alueellisissa yhteistoimintaryhmissä metsä- ja ympäristökeskukset, Metsänomistajien iitto, Metsähallitus, lintutieteelliset yhdistykset sekä Suomen luonnonsuojeluliiton piirit. Ainakin osalla alueista mukana ovat myös metsäteollisuusyritykset UPM ja Tornator sekä useat metsänhoitoyhdistykset.

”Jos tällä joukolla ei eteläisten kuukkelien suojelua saada eteenpäin, niin ei sitten millään. Koossa on historiallinen lataus korkeatasoista metsäasiantuntemusta”, toteaa kuukkelihanketta johtava ekologi Risto Sulkava, joka on myös Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja.

Kuukkeli on eteläisessä Suomessa uhanalainen ja yksi nopeimmin taantuneita metsiemme lintulajeja. Myös uusimmassa vuoden luontokuvassa esiintyvä kuukkeli sopii hyvin hankkeen kärkilajiksi. Tavoitteena hankkeessa on kuitenkin helpottaa myös monien muiden metsälajien ahdinkoa. Käytössä ovat METSO -ohjelman vapaaehtoiset suojelukeinot, jotka nyt ovat maanomistajalle myös taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto.

Valtakunnallisen kuukkelihankkeen kohdealueiksi on valittu kuukkelin keskeisimmät reviirikeskittymät levinneisyysalueen etelärajalla. Kartta kohdealueista on löydettävissä verkkosivuilta www.sll.fi/kuukkeli


Lisätietoja:

  • Risto Sulkava, FT, Kuukkeli metsäluonnon monipuolistajana -hanke, puh. 050 560 2113, risto.sulkava@sll.fi