Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2009 Aluehallinnon uudistus olisi historiallinen virhe

Aluehallinnon uudistus olisi historiallinen virhe

(3.11.2009) Aluehallinnon uudistuksen eduskuntakäsittely alkaa tänään. Uudistushanketta vetänyt hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on nimittänyt uudistusta historialliseksi. Luonnonsuojeluliiton mielestä uudistuksen hyväksyminen esitetyssä muodossaan olisi eduskunnalta historiallinen virhe.

Uudistuksella pönkitettäisiin kahden superministeriön valtaa. Valtiovarainministeriö vastaisi aluehallintovirastojen (AVI) strategisesta ohjauksesta. Työvoima- ja elinkeinoministeriö ohjaisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia (ELY). Vetovastuuta ympäristö- ja luonnonvarasuunnittelusta siirrettäisiin maakuntaliitoille. Niitäkin ohjaisi työvoima- ja elinkeinoministeriö, jonka tontille alueiden kehittäminen siirrettiin 2008.

”Aluehallintouudistus aukoo portteja myös ympäristöministeriön lakkauttamiseen”, varoittaa luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Lakiesityksessä on merkittäviä puutteita muun muassa ympäristöhallinnon riippumattomuuden takaamisessa. Myös ympäristökeskusten tehtäviä puuttuu, esimerkiksi luonnonvarojen käytön kestävyyden turvaaminen. Resurssileikkaukset kohdistuvat ennen kaikkea ympäristöhallintoon.

Tehostumisen sijasta uudistus mutkistaisi ja hämärtäisi hallintoa. Eduskunnan sivistysvaliokunta toteaa lausunnossaan, että opetusministeriöllä olisi uudistuksen jälkeen viiden viraston sijasta ohjattavanaan 21 virastoa ja uusina yhteistyökumppaneina 19 maakuntaliittoa. Hallintoprosessien määrä kasvaisi muutenkin.

Säästökin jää mitättömäksi. Henkilöstöä leikataan viidenneksellä. Säästöjä syntyy vasta 2015 lähtien: 5 euroa kansalaista kohden vuodessa verrattuna 2005 tilanteeseen.

”Eduskunta ottaa suuren riskin, jos se hyväksyy näin merkittävän hallinnonuudistuksen keskeneräisenä. Vajavaisen lainsäädännön ja henkilöstöleikkausten seuraukset maksavat kansalaiset ja ympäristö”, ennakoi varapuheenjohtaja Tuire Laurinolli.


Lisätietoja:

Tehdyt toimenpiteet