Valtion ja kuntien turvattava retkeilyreitit
(12.9.2008) Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Latu esittävät, että valtio ja kunnat turvaavat luontoretkeilyreittien määrärahat. Retkeilyalueiden käyttö on lisääntynyt merkittävästi, mutta niiden kunnossapitoon varatut määrärahat eivät. Lähiluonnon ulkoilu- ja retkeilypaikat ovat tutkitusti suomalaisten tärkeimpiä liikuntapaikkoja.
”Päättäjien kannattaa panna merkille, että kansa on jo äänestänyt ennakkoon retkipaikkojen puolesta jaloillaan”, toteaa viestintäpäällikkö Matti Nieminen Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Valtion alueiden virkistyskäyttö on kasvanut. Esimerkiksi kansallispuistoissa kävijöiden määrä on kolminkertaistunut 15 vuodessa; vuonna 2007 kävijöitä oli 1,6 miljoonaa. Nousua edelliseen vuoteen oli 100 000 kävijää. Samanaikaisesti yleinen hintataso on kohonnut. Sen sijaan valtion retkeilyn tukemiseen varaamat rahat eivät ole kasvaneet. Retkeilypalvelujen perusrahoitus on tiettävästi vähenemässä edelleen. Tästä johtuen retkeilyreittiemme kunto on vaarassa rapautua.
Ulkoilu on edelleen Suomen suosituimpia harrastuksia. Suomen Ladun tänä vuonna teettämän Liikuntapaikkatutkimuksen mukaan käytetyimpiä liikuntapaikkoja ovat lähiulkoilureitit. Ne kaipasivat suomalaisten mielestä myös selvästi eniten parannusta. Tätä mieltä oli 63 prosenttia vastanneista.
Luontoliikunnan tukeminen on kansantaloudellisesti edullinen tapa lisätä hyvinvointia. Esimerkiksi kansallispuistojen käyntikerran hinnaksi on arvioitu yleensä kahdesta viiteen euroa hengeltä. Luonnossa liikkuminen lisää tutkitusti ihmisten psyykkistä hyvinvointia.
Kunnat vastaavat virkistysalueiden kaavoituksesta. Luonto on usein paras lähiliikuntapaikka ja sen rooli kuntalaisten hyvinvoinnissa merkittävä. Hyvät ulkoilumahdollisuudet lisäävät asukkaiden tyytyväisyyttä ja kunnan vetovoimaa.
”On myös kuntien etu investoida luonto- ja ulkoilukohteisiin. Suurin osa Suomen kunnista kehuu luontokohteillaan, mutta niiden käyttöä tukevat investoinnit jäävät usein muiden liikuntapaikkojen kehittämisen alle”, muistuttaa metsänhoitaja Anne Rautiainen Suomen Ladusta.
"Kuntien pitää kaavoittaa riittävästi virkistysalueita", muistuttaa Matti Nieminen. "Esimerkiksi taajamametsiä kannattaa säästää rakentamiselta ja hakkuilta ihmisten virkistysalueiksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi."
Kotimaan retkeilykohteiden kunnosta huolehtiminen on perusteltua myös kotimaan matkailun ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Jos suomalaiset viihtyvät lomillaan kotimaassamme, se vähentää myös matkustamisesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.
Jokamiespäivää vietetään vuosittain syyskuun toisena sunnuntaina, tänä vuonna siis 14.9. Jokamiehen oikeudet antavat laajat mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen myös toisen omistamalla maalla Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
LISÄTIETOJA:
- Matti Nieminen, viestintäpäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 564 2283, matti.nieminen(at)sll.fi
- Anne Rautiainen, metsänhoitaja, Suomen Latu, puh. 050 545 6539, anne.rautiainen(at)suomenlatu.fi
- Suomen Ladun Liikuntapaikkatutkimus: http://suomenlatu.fi/?S0101
- Kansallispuistojen kävijämäärät: http://www.metsa.fi/page.asp?Section=2842