Metsätalouden tuet arvioitava uudelleen
(22.11.2008) Luonnonsuojeluliiton mielestä metsätalouden tukia pitää pohtia uudelleen Venäjän puutullien lykkääntymisen ja teollisuuden puuntarpeen vähenemisen takia. Rahaa tulee suunnata metsäluonnon suojeluun.
"Metsäalan tukipäätöksiä tulee harkita uudelleen, koska niillä ei ratkaista metsäteollisuuden nykyongelmia", sanoo metsäasiantuntija Harri Hölttä Luonnonsuojeluliitosta. Metsäteollisuuden puuntarpeen on arvioitu ensi vuonna laskevan merkittävästi, jolloin hakkuumääriäkään ei ole tarvetta kasvattaa suunnitellulla 10 - 15 miljoonalla kuutiolla vuosittain. Metsäyhtiöt ovat myös ilmoittaneet toteuttavansa irtisanomisensa joka tapauksessa, Venäjän puutullien lykkääntymisestä huolimatta.
Vanhasen hallitus on päättänyt tukea metsätaloutta entisten tukien lisäksi huomattavilla lisäsummilla. Maaliskuussa päätettiin tukea 288 miljoonalla eurolla metsien hoitoa ja perusparannusta. Yksityisteiden valtionapuun sekä teiden ja ratojen kunnossapitoon ja perusparannukseen varattiin 225 miljoonaa euroa. Metsäkeskuksille annettiin samalla 23,5 miljoonan euron sekä työvoima- ja elinkeinoministeriölle 24 miljoonan euron rahoitus metsätalouden edistämiseen eri tavoin. Kesällä hallituksen metsänomistajille suuntaamiin verohelpotuksiin kuluu lähivuosina puolestaan arviolta 300 miljoonaa euroa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma METSO:ssa uusien suojelualueiden hankintaan on ensi vuoden budjetissa varattu vain 8,5 miljoonaa euroa. Luonnonsuojeluliitto vaatiikin metsätalouden tukien suuntaamista metsäluonnon suojelun edistämiseen.
Lisätiedot
- metsäasiantuntija Harri Hölttä, puhelin 040 722 9224, sähköposti holtta [at] sll.fi